Horisontissa Kreeta – työn merkeissä

Woop woop, ensi viikolla Kreetalle! Hommassa ei olekaan mitään muuta ”vikaa” kuin se, että kyseessä on työmatka. 😀

Olen biokemisti ja väitöskirjatutkija (ks. Elämää tiedenaisena), ja työhöni kuuluu laboratoriossa kokeiden tekemisen lisäksi myös tutkimustulosten esittämistä ja tiedon hankintaa kansainvälisissä konferensseissa. Viimeksi tällainen reissu oli syyskuussa ks. Viehättävä Heidelberg ja konferenssifiiliksiä ja Mannheim, eväillä elämistä ja lähed täydellinen hotelli. Tämän kertainen aihepiiri on hieman kauempana ydinosaamisestani, ja odotankin innolla että pääsen oppimaan uutta neurobiologiasta, eli hermosoluista.

työmatkaTyömatkalla Saksassa viime syksynä – ks. Viehättävä Heidelberg ja konferenssifiiliksiä ja Mannheim, eväillä elämistä ja lähed täydellinen hotelli

Kuten viimeksikin Saksassa, aion yhdistää tähän työmatkaan pari päivää lomailua. Konferenssi on sunnuntaista keskiviikkoon, ja paluulento seuraavana sunnuntaina, joten siinä ehtii sitten vielä rentoutua pari päivää. Parasta kaikessa on se, että poikaystävä lähtee reissuun mukaan. Olemme suunnitelleet että hän viimeistelee gradua ne päivät kun minä olen pitkät päivät konferenssissa, ja sen jälkeen olemme kumpikin vapaalla. Kyllähän se gradu syntyy varmaan aika kivasti all inclusive-hotellin altaan reunalla, verrattuna Suomen räntäiseen kevääseen. 😉

Kirjoitukset Saksan reissulta:
Berliinin reissu ja päivä Potsdamissa
Burgerimaa Saksa – gluteenitonta, luomua ja vegaanista purilaista
Burgerimaa Saksa – gluteenitonta, luomua ja vegaanista purilaista
Viehättävä Heidelberg ja konferenssifiiliksiä
Mannheim, eväillä elämistä ja lähes täydellinen hotelli

Viimeksi olin Kreikassa vuonna 2014, silloin kohteena oli Samos (ks. Ruokaa ja juomaa Samoksella)Se oli etenkin loppusesongista (syyskuu) melkoisen rauhallinen, mutta samalla ihanan rentouttava. Tästä Kreetan reissusta odotan kuitenkin erilaista, sillä sinne matkustetaan enemmän ja tällä kertaa menemme ihan saaren pääkaupunkiin (mikä ei toisaalta ole Hanian kaltainen turistikohde).

liskoKreetalle on osoittautui yllättävän hankalaksi löytää fiksuja lentoja. Reittilentoja ei juurikaan ollut, sillä saarelle järjestetään lähinnä lomalentoja. Lentokenttiä on kaksi, Hania ja Heraklion. Heraklion on pääkaupunki, mutta Hania vetää enemmän turisteja, joten sinne oli enemmän vaihtoehtoja. Suurin osa lomalentoja järjestävistä matkatoimistoista lentää vain yhtenä päivänä viikossa, ja monessa paikassa oli pakko ostaa meno-paluu eikä voinut yhdistellä eri menoa ja paluuta, joten esimerkiksi yhdeksän päivän loma ei onnistunut. Joko seitsemän tai 14 päivää. Heraklioniin lensi toukokuussa vain Apollomatkat – Aurinkomatkat, TUI, Tjäreborg ja Lomamatkat veisivät Haniaan. Ateenasta Kreetalle pääsisi lautalla, mutta sekään ei ollut ainakaan tässä kohdassa rahallisesti ja ajallisesti kannattavaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut lentää Haniaan ja ottaa sieltä bussi Heraklioniin, mutta sekään ei tuntunut kannattavalta.

Sekä reitti- että lomalennot maksoivat noin 400 €, usein lähemmäs 500 €, mutta reittilentoihin kuului vähintään yksi vaihto, ja matkan kesto oli alkaen seitsemän tuntia per suunta. Uskomatonta, mutta totta – oli helpompaa saada halvat lentoliput Karibialle, Puerto Ricoon, kuin Kreetalle. Suora lomalento olisi ollut ehdottomasti mukavin, mutta siinä vaihtoehdossa minulle olisi jäänyt vain kaksi lomapäivää konferenssin jälkeen. Rankan kevään jälkeen koin ansainneeni enemmän, jaksaa sitten taas tehdä hommia ihan uudenlaisella innolla kun on vähän hengähtänyt. Niinpä otimmekin sitten ne reittilennot. Hinta oli itse asiassa halvin katsomistamme vaihtoehdoista (350 €), mutta menomatkalla on yksi vaihto ja paluulennolla kaksi. Onneksi vaihtoajat ovat alle kaksi tuntia jokaisella kerralla, ja lähtö- ja perilläoloajat ovat ok.

Kreikka-tunnelmaan voi virittäytyä näillä resepteillä:
Kreikkalainen munakoisosalaatti (melitzanosalata)
Tomaatti-oliivilammas

Lisää reissujuttuja löytyy Matkustaminen-hakemistosta. 😉

Tuskin maltan odottaa!

auringonlaskuAuringonlasku Puerto Ricossa, jossa olimme poikaystävän kanssa alkuvuodesta (ks. Ruokakulttuuria ja ravintolakokemuksia San Juanissa). Vierailimme mm. Bacardin tehtaalla

Edellinen kirjoitukseni: Terveellinen kurkuma sopii smoothieen

smoothie-terveellinen

Terveellinen kurkuma sopii smoothieen

Kai kurkuma on jo sinulle tuttu? Se on maustekasvina käytetty juuri, jossa on kirkas, oranssinkeltainen väri. Kurkuma on ainesosana muun muassa monissa intialaisissa mausteseoksissa, kuten curryssa. Kurkumalla on makunsa lisäksi monia terveyshyötyjäsen sanotaan muun muassa hillitsevän tulehdusta, joka onkin takana hyvin monissa sairauksissa ja terveysongelmissa. Kurkumasta haetaankin apua muun muassa nivelkipuihin, ja mustapippurin pitäisi tehostaa sen vaikutusta entisestään. Sanotaanpa kurkuman myös kaunistavan ihoa. Sen kokeiluun on siis monta syytä. 😉

kurkuma-juuri

Kurkumaa löytää kuivattuna ja jauhettuna maustehyllystä, mutta nykyään tuoretta kurkumajuurta löytää hyvin varusteltujen ruokakauppojen vihannesosastoilta. Lidlissäkin olen bongannut! Kurkuma sopii suolaisten ruokien lisäksi myös juomiin, kuten teehen, sekä smoothieihin. Olen aiemmin piilottanut jauhetta raakaan mangopuuroon, ja nyt pistin pätkän kurkumajuurta ihanan keväisen smoothien joukkoon!

smoothie-kurkumaCashewpähkinät tuovat kermaisuutta maidottomaan smoothieensmoothie-terveellinen

AURINKOINEN KURKUMASMOOTHIE

  • 1 dl cashewpähkinöitä (yön yli liotettuja)
  • ½ ps (150 g) pakastettuja mangokuutioita tai noin puolikas mango
  • 1 banaani
  • ½ sitruunan mehu
  • 1-2 cm pätkä tuoretta kurkumaa
  • (Hunajaa tai muuta makeutusta maun mukaan)
  • Vettä tarvittaessa

Vinkki: Jos haluat paksumman smoothiekulhon, käytä pakastettuja mangokuutioita ja siivuina pakastettua banaania!

Liota cashewpähkinöitä yön yli väljässä vedessä jääkaapissa. Valuta ja huuhtele pähkinät siivilässä. Kuori kurkuma ja pilko se pariin pienempään palaan. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen tai blenderiin ja aja tasaiseksi massaksi.

IMG_3287Katso täältä vinkit mangon kuorimiseen!

Smoothien päälle ripottelin vielä Urtekramin Kuivattuja granaattiomenansiemeniä, Urtekramin Inkiväärikuutiota sekä CocoVi Mehiläisen siitepölyjauhetta. Inkiväärihän on kurkuman tavoin tulehdusta hillitsevä, terveellinen mauste. Nuo inkiväärikuutiot sopivat ihanasti maustamaan raakasuklaata, ks. Ihana inkivääriraakasuklaa.

inkivääri-raakasuklaaMehiläisen siitepöly sisältää runsaasti B-ryhmän vitamiineja sekä mineraaleja, kuten kalsiumia ja rautaa. Siinä on hauska, mieto maku ja se on kiva, terveellinen tapa koristella smoothieita ja vaikka kakkuja! 🙂

cocovi-mehiläisen-siitepölymehiläisen-siitepöly

Urtekramin ja CocoVin tuotteet on saatu testattavaksi blogin kautta.

Katso myös nämä samankaltaiset reseptit:

 

paras-smoothiekulhoSmoothiekulho kuin pehmis

Hyvinvointi Ruoka ja juoma