Harhaluuloja hävittävä Aktivoi aineenvaihduntasi-kirja

Sain vähän aikaa sitten Otavalta arvosteltavaksi viime vuoden lopussa ilmestyneen Anu Marinin Aktivoi Aineenvaihduntasi-kirjan. Luen työssäni yleensä niin paljon, etten valitettavasti jaksa lukea juuri muita kuin Hesaria vapaa-ajallani, mutta Aktivoi aineenvaihduntasi tuli luettua poikkeuksellisen nopeasti. Syitä on varmasti monia. Ensinnäkin, kirja kiinnosti, sillä kirjassa käsitellään itsellenikin ongelmaista aineenvaihduntaa ja kirjan kirjoittajalla on vielä lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta itseni tavoin (ks. Stressi voi tuntua samalta kuin kilpirauhasen vajaatoiminta). Tulee vähän sellainen fiilis että vihdoinkin joku tietää mistä puhuu. Lisäksi kirja on kivasti kirjoitettu ja selkeästi rakennettu. Se aloitetaan kertomalla perusasioita muun muassa aineenvaihdunnasta, unesta ja stressistä sekä ravinnosta, ja loppua kohden mukaan tulee yksityiskohtaisempia ohjeita. Lukeminen käy siis melkein kuin itsestään. 😉

aktivoi-aineenvaihduntasi

Kirjan alussa Anu kertoo kamppailleensa itsekin painonsa kanssa ja löytäneensä syyksi lopulta liian vähäisen syömisen ja liian treenaamisen yhdessä stressin ja huonojen unien kanssa – ei siis liiallisen energiansaannin ja treenin puutteen kuten yleensä kuvitellaan. Voiko näinkin siis käydä? Laihduttaminen ei olekaan enää vain ”syö vähemmän kuin kulutat”, vaan siihen vaikuttavat tekijät kuten hormonitoiminta ja stressi käydään läpi niiden itsestään selvien ravinnon ja liikunnan lisäksi. Vaikka kirja käsitteleekin painonhallintaa, sen ensisijainen tarkoitus on viedä lukijat kohti terveempää ja paremmin toimivaa kroppaa.

hiilihydraatit-aineenvaihduntaKookosmaitoon tehty riisiuunipuuro on yksi hiilihydraattiherkuistani

Kirjassa on virkistävä back to basics-meininki. Kunnossa pysymiseen ei vaadita ihmeellisiä ravintolisiä, tiukkaa ruokavaliota ja rankkaa treeniä. Yksityiskohtien ja hifistelyn sijaan yksinkertaisia, mutta laaja-alaisesti vaikuttavia muutoksia. Riittävästi perusruokaa ja enemmän hiilihydraatteja aineenvaihduntaa kiihdyttävien superfoodien sijaan. Kirjassa opastetaan myös hahmottaan sopivat ruokamäärät ja mukana on fiksuja reseptejä. Esimerkiksi minun kokoiseni istumatyötä tekevän, mutta säännöllisesti liikkuvan pitäisi syödä laskukaavasta riippuen 2200-2500 kcal päivässä. Miksi niin moni vastaavilla mitoilla elää kuitenkin siinä kuvassa että 1200-1500 kcal on ihan ookoo määrä? Tästä päädytäänkin sitten siihen että kroppa ajautuu säästöliekille, kilot kertyvät vähitellen ja painon pudottaminen tuntuu mahdottomalta.

proteiiniletutProteiiniletut Aktivoi aineenvaihduntasi kirjasta, lautasesta lisää täällä 😉

Yhtä lailla tärkeitä ja kiinnostavia ovat kirjan muut kappaleet unesta ja stressinhallinnasta sekä liikunta. Jos haluat kroppasi toimivan mahdollisimman hyvin ja aineenvaihdunnan rullaavan tehokkaasti, ei pelkkä hyvin syöminen riitä. Muun muassa stressiosiosta jäi mieleen Anun asiakkaan kommentti: ”Se ylimääräinen raha, minkä olen tienannut stressaamalla, ei riitä lähellekään stressin aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen.”. Kirjaan sisältyy myös muutama ja treeniohjelma, johon on koottu oikeasti tehokkaita ja hyödyllisiä liikkeitä sen iän ikuisen lähentäjä-loitontaja-koneen vispaamisen sijaan. Oma treeniohjelma löytyy myös kotitreeniä varten. 😉

Jos epäilet kärsiväsi säästöliekistä, kammoat hiilihydraatteja, et tunne kehittyväsi salilla tai olo on nuutunut vaikka tekisit mitä, kannattaa lukaista Anun kirja. 😉

Aiemmin blogissa olleita kirja-arvosteluja:
Arvostelussa Lohturuokaa-kirja ja bataattimutakakkutesti
Paleokeittokirja arvostelussa – pellavansiemenlimppu ja muita testejä

Seuraavaksi lukulistalla talouden personal trainer – Kukkaron kuningatar! 😉

kukkaron-kuningatar

Hittiresepti siemennäkkäri

Gluteeniton ja viljaton siemennäkkäri esiintyi blogissa ensimmäistä kertaa jo vuonna 2013, ja se on edelleen yksi blogin suosituimmista ja haetuimmista resepteistä. Olen sitten ensimmäisen version kehitellyt siitä pari variaatiotakin, ja ajattelin helpottaa kaikkien elämää kokoamalla yhteen postaukseen helpon perusreseptin ja pari kikkaa sen kehittämiseen. Siemennäkkäri on se, jota kaikki vieraat aina kyselevät tullessaan yökylään ja sitä tulee vietyä monesti myös lahjana – eikä syyttä, on se vaan niin hyvää. 🙂

Lisää gluteenittomia ja viljattomia leipäreseptejä löytyy Leivät ja leivonnaiset-reseptihakemistosta.

Aloitetaan perusversiosta, joka onnistuu sellaiseltakin, joka ei muuten puuhailisi viljattoman tai gluteenittoman leivonnan parissa:

siemennäkkäriMarmoritarjottimesta lisää täällä

HELPPO SIEMENNÄKKÄRI

  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • 1 dl pellavansiemeniä
  • 1 dl seesaminsiemeniä
  • 1 rkl psylliumia
  • 0,5 dl kookosöljyä
  • 2,5 dl kuumaa vettä
  • Kurpitsansiemeniä koristeluun

Kuumenna kattilassa 2,5 dl vettä ja lisää kookosöljy sinne sulamaan. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kun öljy on sulanut, sekoita kuivat aineet nesteeseen. (Seoksesta tulee nopeasti jännittävää liisteripuuroa, älkää säikähtäkö. : D) Levitä seos leivinpaperilla peitetylle pellille, apuvälineeksi sopii esim. nuolija tai lasta. Ripottele kurpitsansiemeniä päälle koristeeksi. Paista tunti 150 ˚C asteessa. Ota sen jälkeen levy uunista ja leikkaa se sopivan kokoisiksi paloiksi. Siirrä palat ritilälle, ja pistä ne vielä uuniin jälkilämpöön muutamaksi tunniksi.

helppo-siemennäkkäri

Jos sinulta löytyy kaapeista laajempi valikoima viljattomassa ja gluteenittomassa leivonnassa käytettäviä tuotteita, voit varmistaa näkkärin tasaisuuden ja sileyden muutamalla pikkulisällä:

SIEMENNÄKKÄRI 2

Julkaistu alunperin porkkana-inkiväärisosekeiton reseptin yhteydessä

  • ¾ dl auringonkukansiemeniä
  • ½ dl kurpitsansiemeniä
  • 1 dl seesaminsiemeniä
  • ½ dl pellavansiemeniä
  • 1 rkl chiansiemeniä
  • 2 rkl pofiberiä
  • 1 rkl psylliumia
  • 2 rkl kookosöljyä
  • 2,5 dl kiehuvan kuumaa vettä
  • Suolaa

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Kuumenna vesi ja lisää kookosöljy siihen sulamaan. Kun se on sulanut, lisää kuivat aineet nesteeseen samalla sekoittaen. Kumoa taikina leivinpaperilla peitetylle pellille ja tasoita se levyksi lastan avulla. Paista uunissa 150 ˚C asteessa 45-60 minuuttia. Ota leipä uunista ja leikkaa se sopivan kokoisiksi paloiksi (pitsaleikkuri voi olla näppärä). Nostele palat ritilälle ja ritilä uuniin. Sammuta uuni ja anna näkkäreiden kuivua uunissa muutama tunti. Kiilaa uuni auki esim. pannunalustalla tai lastalla, jotta ylimääräinen kosteus haihtuu pois.

Näkkileivän sekaan voi halutessaan heittää myös kasvijauheita tai yrttejä, kuten esimerkiksi nokkosta tai pinaattijauhoa:

gluteeniton-siemennäkkäri-pieni

SIEMENNÄKKÄRI NOKKOSELLA

  • 3/4 dl pellavansiemeniä
  • 1 dl seesaminsiemeniä
  • ½ dl auringonkukansiemeniä
  • ½ dl kurpitsansiemeniä
  • 2 rkl pofiberiä
  • (1 rkl fibrexiä (sokerijuurikaskuitua) ei pakollinen)
  • 1 rkl psylliumia
  • 1-2 rkl nokkosjauhetta
  • 2,5 dl kiehuvan kuumaa vettä
  • 2 rkl kookosöljyä
  • Suolaa

Lisää kookosöljy kuuman veden joukkoon ja anna sen sulaa. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Sekoita siemenseos ja vesi-öljyseos keskenään tasaiseksi massaksi. Anna sen geeliytyä viitisen minuuttia ja levitä se sitten lastan tai esimerkiksi kostutettujen käsien avulla tasaiseksi levyksi leivinpaperilla peitetylle pellille. Paista levyä uunissa 150 C asteessa tunti. Leikkaa sitten näkkäristä haluamasi kokoisia paloja saksilla tai pitsaleikkurilla. Nostele palat ritilälle ja pistä ne takaisin uuniin. Sammuta uunista virrat ja kiilaa sen luukku auki esimerkiksi pannunalustalla. Anna näkkärien kuivua uunissa kunnes uunikin on jäähtynyt, tai vaikka yön yli. Nauti lempipäällistesi, esim. kananmaksamoussen, kanssa.

Lisää herkullisia reseptejä löytyy reseptihakemistosta.

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

Hyvinvointi Ruoka ja juoma