Tällä viikolla tuli täyteen vuosi yhteistä taivalta pikkuspitzini Faithin kanssa. Ensimmäinen koirani kuoli viime vuoden elokuussa 12-vuotiaana syöpään, ja olin ajatellut että sen jälkeen olisin vähän aikaa ilman koiraa – toisin kuitenkin kävi. Kotona tuntui oudolta, orvolta ja yksinäiseltä. En tiennyt miten saisin ajan kulumaan, työpäivän jälkeen ei tehnyt mieli tuijottaa vain tietokoneen tai television ruutua, eikä aina voi olla treenaamassakaan. Jotain puuttui.

Reilut kaksi kuukautta vanhuksen siirryttyä autuaammille metsästysmaille (varmaankin kultaisia oravia jahtaamaan), elämääni astui Faith. Eikä kyseessä ole mikä tahansa turri vaan neidin piti matkata Suomeen Australiasta asti. Neiti oli tullessaan 1,5-vuotias, ja nyt vuotta myöhemmin voii listata sen elämän olleen melkoinen: koira, joka on ollut kolmella mantereella, viidessä maassa, lentokoneessa, risteilylaivalla, ravintolalaivalla, baarissa ja yökerhossa (ei toki sen ollessa auki). Löytyykö toista, jonka koirasta voi sanoa saman?

Faith on syli- ja seurakoira henkeen ja vereen

Tullessaan Faith ihmetteli kaikkea mahdollista – tässä kuvassa se tuijottaa humisevaa kiertoilmauunia

Utelias neiti saa kaikki nauramaan – kookospähkinästä tuli kiva lelu

Australialaisneiti ei ole oikein lämmennyt Suomen talvelle – tassuja paleltaa. Kesähelteistä se ei vuorostaan kärsi edellisen koirani tapaan

Lauman hajoaminen on Faithille paha paikka – jos kaksi ihmistä lähtee eri suuntiin, syntyy kriisi ja tyttö pistää jarrut päälle. Pikku-aasini. <3

Faith kulkee mukana laivalla kuin laivalla – neiti on nuoresta iästään huolimatta hyvähermoinen eikä stressaa turhasta, pääasia että se saa olla mukana ja että joku rapsuttaa 😉

Piknikille tyttö lähtee koska tahansa

Hoitopaikan tarpeessa Faith on pääässyt myös vierailevaksi toimistokoiraksi

Faith tykkää siitä kun teen etätöitä

En osaa edes kuvitella minkälaista elämäni olisi ilman tätä ihastuttavaa neitiä!