Elokuussa se saapui vihdoin, ensimmäinen suomenkielinen paleokeittokirja. Posti toi suoraan Atena-kustantamolta tilaamani Thomas Rode Andersenin Paleokeittokirja – Kivikauden ruokaa modernilla otteella-kappaleeni juuri päivää ennen kuin lähdin lomalleni Samokselle, joten kirjan testaaminen jäi odottamaan lomalta paluuta. En voinut kuitenkaan malttaa olla ottamatta kirjaa mukaan matkalukemiseksi. 😉

Kirja ei ole pelkkä keittokirja, vaan se käsittelee myös paleoelämäntapaa Andersenin näkökulmasta. Kirjan alussa kerrotaan yleisesti paleoruokavaliosta sekä Andersenin tarina ja näkemyksiä – miten hän päätyi ruokavaliomuutokseen alun perin urheiluharrastuksen ja ystävän avulla, ja miten se on vaikuttanut hänen elämäänsä. Sain esimakua kirjasta jo lentokoneesta, jonka jettime-lehteen oli sattunut Andersenin haastattelu kirjan teemoilta (kuinkas sattuikaan). Haastattelu ei jättänyt mieleeni kovinkaan positiivista vaikutelmaa. Minun mielestäni Andersen (tai toimittaja) antoi siinä kuvan että paleoruokavalio on hyvin haastavaa. Puhuttiin ”päivittäisestä kamppailusta” ja haasteista. Minä itse kun aina haluan korostaa kuinka helppoa ja vaivatonta paleo ja viljattomuus ovat. Minusta tuntuu, että haastattelun tyylin takana saattaa olla jokin testosteronintäyteinen imago tai kuva, jota Andersen haluaa jakaa. Joihinkin se varmasti uppoaa todella hyvin, ja eiköhän tämä kirja saa joitakin ”valaistumisia” aikaan. Ja mikäs siinä – Andersen on selkeästi itse enemmän kuin tyytyväinen läpikäymäänsä transformaatioon. Ennen hän oli uupunut ja energiaton, ja man boobsit tutisivat hampaita harjatessa, nykyään hän on kirjan kuvituksen perusteella (Andersenia itseään on kuvattu kirjaa varten varsin paljon) varsin timmissä kunnossa ja puhkuu intoa. Kukapa ei tällaista muutosta halua?

Kirja herättää kyllä kysymyksen paleon määritelmästä. Itse katson ettei paleoon kuulu maitotuotteet (ainakaan lehmänmaito), mutta Andersenin resepteissä vilisevät kerma ja ranskankerma. Mikäs siinä, jos niitä haluaa syödä. Ovathan ne niiin herkullisia. 😉 Yllättäen kirjasta löytyy myös paisti vehnätaikinakuoressa… Kirjassa näkyy Andersenin tausta huippuravintolan kokkina. Osa resepteistä vaatii melkoista pipertämistä, mutta onneksi niitä yksinkertaisiakin reseptejä on. Ja toisaalta tästä saa hyvin vinkkiä miten paleo taipuu fine diningiin. Resepteissä on myös hieman eksoottisia raaka-aineita: sipulisortteja, joista en ole kuullutkaan, sitruunaverbenan oksia, valkuaisjauhetta, naatillisia varhaispunajuuria, suippokaalia ja vasikkaa. Jälkimmäisiä kyllä löytää, mutta vähän voi joutua metsästämään, kaikkia kirjan raaka-aineita ei ihan lähikaupasta taida löytyä.

Kirjan yleisasu on siisti ja tyylikäs. Sen ruokakuvat miellytivät minun silmääni – aika yksinkertaista ja miehekästä. Kirja ei ollut kaikilta osilta ihan loppuun hiottu, ja välillä jäin miettimään onko tapahtunut käännösvirhe. Esimerkiksi herkkutattikastikkeen tekoon käytettiin sittenkin herkkusieniä, ja frittatan kypsyyden testaaminen neulepuikolla kuullosti minun korvaani erikoiselta, mutta ehkä olen vain tietämätön hammas- ja tulitikkujen käyttäjä? Reseptit olivat välillä epäselviä ja jäin miettimään miten annos kasattiin, ja minne jokin raaka-aine tuli. Esimerkiksi kurpitsakeitossa kurpitsasta otetut siemenet sekoitetaan oliiviöljyyn, mutta mitä niille sitten tehdään? Pistetään uuniin? Soseutetaanko sitten sopan joukkoon? Ei kai niistä tehdä sitä siemenströsseliä keiton päällekkään kun eivät ne ole vihreitä? Ja mitä tapahtuu pinaattisalaatin kananmunankeltuaisille sen jälkeen kun ne on puserrettu siivilän läpi? Kuvan mukaan ne kai ripotellaan salaatin päälle, mutta teksti ei sitä kerro.

Olen nyt lukenut kirjan kannesta kanteen, ja kokeillut kahta reseptiä. Summa summarum: tämä kirja tulee varmasti jakamaan mielipiteitä. Minun maailmaani tämä teos ei muuta, mutta se on kyllä oikein tervetullut lisä kirjahyllyyni. 🙂

Ensimmäisenä kirjan resepteistä testiini pääsi pellavansiemenlimppu, josta kerron juuri tarkemmin. Toisena kokeiluun pääsi ”harvinaisen hyvin paistettu kananpoika” ja voin kertoa, että se oli h y v ä ä. 😀 Resepti nyt täällä!

PELLAVANSIEMENLIMPPU

180 g pellavansiemeniä
70 g kokonaisia ruskeita manteleita
2 tl leivinjauhetta
4 (luomu-)kananmunaa
3 rkl oliivi- tai macadamiapähkinäöljyä (minulla kookosöljyä)
1 dl vettä
Suolaa
Seesamin- tai pellavansiemeniä pinnalle.

Jauha mantelit ja pellavansiemenet tehosekoittimessa. Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään tasaiseksi massaksi. Kumoa taikina leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan. Paista leipää uunissa 170 ⁰C asteessa noin 30 minuuttia. Kokeile leivän kypsyys tikun avulla. Irrota leipä vuoasta ja anna sen jäähtyä ritilällä.

Leipä oli matalampaa kuin omat leipäni ja siivuista tuli siten pienempiä. Pidän hieman isommista siivuista ja muutenkin omat leipäni pysyvät vielä lemppareinani, mutta tämä tuo kivan tumman vaihtoehdon leipävalikoimiini. Voin tehdä toistekin. 🙂
Ja tämä sopii myös paahdettavaksi. 😉

Lisää viljattomia leipäreseptejä löytyy Leivät ja leivonnaiset-reseptihakemistosta. 😉

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);