Olen käsitellyt leikkauksesta paranemisen tiimoilta jo antibiootit, probiootit ja lisäravinteet, sekä millä ruoalla olo parani reseptin kera. Nyt on vuorossa kolmas osa paranemistarinaani, ja se käsittelee enemmän henkistä puolta ja ajankäyttöä. Ei hätää, tämän kirjoituksen jälkeen Pilkettä palaa taas normaalikuvioihin. 😉

Terveisiä sairaalasta
Osa 1: Antibiootit, probiootit ja lisäravinteet
Osa 2: Toipilaan ruokapäiviä ja parantava puuro
Osa 3: Liikuntastoppi ja neljä seinää

Olen normaalisti aktiiviliikkuja ja treenaan yleensä neljänä päivänä viikossa. Olen muutenkin jatkuvasti liikkeellä ja kävelen paljon. Olin ladannut puhelimeeni kävelyä, juoksua ja pyöräilyä mittaavan Moves-mobiilisovelluksen  (aikasta hauska app muuten ;)) muutama viikko ennen leikkausta. Edeltävien kahden viikkon liikuntamäärät olivat n. 20 000 askelta ja 12,5 km pyöräilyä, sen jälkeen 24 200 askelta ja 1,1 km pyöräilyä (ja koira oli tuona aikana kaiken lisäksi muualla hoidossa). Ja ne jumppatunnit päälle.

Mitä sitten jos moinen stoppaa seinään? Turhautumista ja itkupotkuraivareita? Ensimmäinen viikko oli itse asiassa yllättävän helppo. Olin yksinkertaisesti niin kipeä ja leikkaushaavat kiristivät sen verran, että ei olisi tullut mieleenkään ruveta yrittämään edes puolia normaaliaskareista. ”Liikunnalliset” saavutukset mitattiin aivan eri sarjassa. Oli mahtavaa kun sängystä ylöspääsy nopeutui, ja olin innoissani kun pystyin taas seisomaan suorassa (alkuviikon kyyristelin etukumarassa kun vatsa ei antanut myöten nousta pystymmäs). Tiskikoneen tyhjentäminenkin oli jo uusi aluevaltaus. Oli ihana päästä vähän tuulettumaan kun poikaystäväni ajoi minut apteekkiin. Myöhemmin tein jo itse hyvin hitaan kävelyreissun 100 metrin päähän lähikauppaan ja sunnuntaina kävin äänestämässä Eurovaaleissakin. Ensimmäisen kerran näin liikunta-aiheisen unen ensimmäisen viikon loppupuolella. Olin menossa ensimmäistä kertaa jumppatunnille jännittynein mielin, vaihdoin toiveikkaana jumppavaatteisiin ja salin ovella jänistin, koska olkapääni tuntui vielä kipeältä (sain siis kortisonipiikin olkapäähäni umpisuolta edeltäneellä viikolla). Pöh. Leikkauksen jälkeisellä viikolla askelia tuli 6000, eli viikon liikuntamäärät jäivät n. 16 100 askelta ja 6,8 pyöräilykilometriä vajaiksi niistä jumpista puhumattakaan.

Kauppareissulla sain huomata tuomienkin jo kukkivan

Paneutumisestani probiootti- ja lisäravinneaiheiseen-kirjoitukseeni saattaa myös aistia että olen kaivannut jotain älyllistäkin haastetta. Kykenemättömyys energian käyttöön liikunnassa saattaa aiheuttaa tällaisia seurauksia. 😉 Olen tiennyt Helsinki Paleon podcasteista jo pitkään, ja olen kuunnellut niistä aiemmin aina silloin tällöin minua erityisesti kiinnostaneita pätkiä, mutta sairaalassa aloin niiden systemaattisen läpikuuntelemisen alusta asti. Niissä Suomen paleokentällä tunnetut Jaakko Savolahti ja lääkäri Olli Sovijärvi (kts. So long, rahka!) ruotivat heille lähetettyjä paleo- ja terveysaiheisia kysymyksiä. Podcastit ovat aihepiiristään huolimatta leppoisaa ja viihdyttävää kuunneltavaa (ja minulla on tietty opintotaustani moisen kuuntelemiseen ja tiedon sulattamiseen). Yksi podcast kestää aina noin tunnin, ja se sopi oikein hyvin päivälevoilleni. Myös Jaakko Savolahden ja Hanna-Kaisa Ranisen Paleoradiota on tullut kuunneltua. Suosittelen kumpaisiakin podcasteja lämpimästi. 🙂 Niitä pääsee kuuntelemaan ilmaiseksi Soundcloudissa linkkejä klikkailemalla. Soundcloudista on myös ilmainen mobiilisovellus. 😉

Ruokaakin tuli kokattua niissä määrin mitä kilttiäkin kiltimpi poikaystävä jaksoi kaupasta minulle kantaa. Hapankaalia! Kookospähkinä! Paraapähkinöitä! Sitruunaa! Sitä tietyn merkkistä kookosmaitoa ja kananmunia! Lihaa! Todella onnistuneen routapaistikokeilun lopputulosta mutustaessaan taisi hänkin kyllä kokea saaneensa jotain vaivan palkkaa. Sairasloman parasta kokkausantia oli myös parantava kookospuuro, sekä sämpylät, joiden resepti tullee blogiin pian. 😉
Sairaslomalainen ajautuu myös helposti penkkiurheilun pariin, jos käynnissä sattuu olemaan jotain sellaista kuten esimerkiksi jääkiekon MM-kisat. Sekin voi tosin vaatia toipilaalta yllättäviä suorituksia ja rajojen hakemista. Esimerkiksi tiistaina kaikki meinasi mennä pahasti pieleen. Suomi-Kazakstan-jääkiekko-ottelu alkoi 17.00, ja minä havahduin päivälevoltani sängystä kellon näyttäessä 16.59. Sängystä nouseminen ei ole leikkaushaavoilla helppoa hommaa, ja kiireessä se on vielä vaikeampaa. Pääsin ylös vasta neljännellä yrityksellä. Lisäksi minun pitää aina antaa olon tasaantua vähän aikaa asentomuutoksen jälkeen ennen kuin lähden liikkeelle. Kun sain TV:n päälle erää oli enää reilu kuusi minuuttia jäljellä ja ensimmäinen maali oli tehty – onneksi tekijänä oli sentään Suomi. Kun tärkein asia (eli TV:n päälle pistäminen) oli tehty, könkkäsin vessaan, ja kuinkas ollakkaan Kazakstan tasoitti sillä aikaa. 2-1 johtomaalin Kazakstan teki kun olin jo television ääressä, mutta se ei paljoa lohduttanut. Onneksi ottelun loppulukemat eivät jääneet tähän, maaleja tehtiin kummankin osapuolen toimesta vielä seuraavissakin erissä ja peli pysyi kiinnostavana  aivan viime minuuteille asti. Ja lopulta se Suomi vielä voittikin (vaikkei olisi ehkä ansainnutkaan). Huonosti alkaneet kisat olivat saaneet minut jo varautumaan Suomen putoamiseen, mutta tiistaina saatiin iloita kun Sveitsi voitti Latvian päästäen Suomen samalla jatkoon. Puoliälierissä vastaan tuli Kanada, jolle Suomi hävisi aiemmin keväällä olympialaisissa, joten en odotellut liikoja, mutta tiesin saavani taas pari tuntia kulumaan TV:n ääressä. Kun Suomi pelasi torstaina välierissä Kanadaa vastaan, pystyin jo nostamaan jalat koukkuun sohvan reunalle. 😉 Finaalia pääsin jo  katsomaan lähikuppilaan, mutta juomaksi valitsin vichyä ja kotiin hipsin heti matsin jälkeen. Kisat jatkuivat juuri sopivasti sen ensimmäisen sairasviikkoni ajan, sen jälkeen liikuntakyky alkoi olla jo sen verran hyvä että kotona pystyi taas tekemään vähän muutakin kuin katsomaan TV:tä. 🙂

Nyt kun toipuminen on ruodittu perinpohjaisesti ja monelta kantilta, voi blogikin taas keskittyä muihin asioihin. 😉 Haaveilen kovasti, että ensi viikolla uskaltisin/pääsisin kokeilemaan jotain liikuntaa, mutta nyt mennään ihan olon mukaan ja pidetään järki päässä.

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);