Moni tekee uuden vuoden lupauksia ja aseittaa itselleen erilaisia tavoitteita. Itse en yleensä harrasta uuden vuoden lupauksia, mutta mietin alkavan vuoden tavoitteita. Vuonna 2019 onkin todennäköisesti luvassa suuria merkkipaaluja ja muutoksia.

Vuodelta 2019 odotan seuraavaa:

Tohtorintutkinto
Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, minun pitäisi väitellä tohtoriksi solu- ja molekylääribiologian alalta loppuvuoteen mennessä. Olen työstänyt väitöskirjaani keväästä 2015 saakka ja neljässä vuodessa valmistuminen olisi oikein mukava suoritus. Tohtorinväitös tarkoittaa kuitenkin uuden tittelin ja tutkinnon lisäksi myös muita muutoksia: on aika vaihtaa työpaikkaa. Akateemisella alalla liikkuvuus – mieluiten kansainvälinen liikkuvuus – on hyvin tärkeää, ja niinpä väitöksen jälkeen olisikin hyvä hakeutua post doc-tutkijaksi kauas edellisestä tutkimusryhmästä. Liikkuvuus on tärkeää etenkin tutkimusrahoituksen saamisen kannalta – tällä alallahan yliopisto harvemmin maksaa tutkijoiden palkkaa, vaan tutkijoiden ja ryhmänjohtajien on itse haettava jatkuvasti rahoitusta ulkopuolisilta tahoilta, kuten esimerkiksi säätiöiltä. Keskustelu tieteenrahoituksesta on onneksi pinnalla myös politiikassa (#tiedevaalit), mutta se ei poista tosiasiaa, että ulkomaille muutto on oikeastaan ensiarvoisen tärkeää tutkijan uran kannalta.

Tutkijan töistä voi lukea lisää Elämää tiedenaisena– ja Tiedeartikkelin julkaiseminen – pitkä ja kivinen tie-kirjoituksista.
Uran seuraava askel
Kuten edellisessä kohdassa mainitsinkin, tutkijatohtoreita yleensä kannustetaan muuttamaan ulkomaille ainakin pariksi vuodeksi väitöskirjan valmistumisen jälkeen. Olen kuitenkin edelleen kahden vaiheilla haluanko jatkaa akateemisena tutkijana vai saattaisinko siirtyä yritys- tai vaikkapa viranomaispuolelle. Mahdollisia tulevia työpaikkoja voisivat olla esimerkiksi lääketeollisuus tai terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL).
Muutto?
Niin, tuleeko eteen sitten muutto? Post doc-tutkijana jatkaminen tarkoittaa 99 % varmuudella muuttoa – jos ei ulkomaille, niin jonnekin muualle Suomen sisällä. En oikein näe vaihtoehtoa jatkaa Turussa jos haluan olla tutkijana yliopistolla. Helsingissä olisi paljon mielenkiintoista tutkimusta ja olen sieltä kotoisin, joten se on kiinnostavin kotimaan vaihtoehdoista, mutta edelleen post docin tekeminen ulkomailla pitäisi enemmän ovia auki jatkoa ajatellen. Lisäksi voisin oppia jotain, mitä kukaan muu ei vielä Suomessa osaa tai tutki. Näen muuton myös aika todennäköisenä siinäkin tapauksessa että jättäisin akateemisen tutkimuksen ja siirtyisin yksityiselle/yrityspuolelle. Turussa bioalan työnantajia on vain tietty määrä. Pidän tietysti silmäni auki jos unelmatyöpaikkani sattuisikin löytymään naapurista, mutta jälleen Helsinki ja ulkomaat tarjoaisivat paljon enemmän vaihtoehtoja. Muutto ei kuitenkaan ole mikään pikkujuttu, sillä minulla on omistusasunto ja poikaystäväni on yrittäjä, jonka firma on tällä hetkellä kiinni Turussa. Asuntoja voi onneksi vuokrata ja myydä, ja poikaystävän työkin on onneksi luonteeltaan liikuteltavaa, vaikka nykyinen asiakaskunta onkin Turussa. Ja oikeastaan näen muuton siinäkin tapauksessa todennäköisenä siinäkin tapauksessa että jäisimme Turkuun: nykyinen 41-neliöinen kaksio voitaisiin päivittää vaikkapa kivaan pikkurivariin. 😉

Rehellisesti sanottuna en osaa edes itse arvata mistä löydän itseni vuoden päästä. Turusta, Helsingistä, Ruotsista vai jostain ihan muualta? Ja mitä teen työkseni? Se selviää kai sitten jossain kohdassa, nyt vaan innolla kohti väitöskirjan loppusuoraa. 😉

Mitä sinä odotat vuodelta 2019?