Tag: resepti

Paahdetut paprikat ja antipastosalaatti

Paahdetut paprikat ja antipastosalaatti

Luvassa on taas lisää reseptejä valmistujaisistani. 🙂 Perusvihersalaatin lisäksi tarjolla oli antipastosalaattia, jonka idea löytyi itseasiassa isäni häistä. Paahdoin itse paprikat, lisäsin purkista aurinkokuivatut tomaatit ja oliivit, ja maustoin koko komeuden mieleni mukaan. Todella helppoa ja maistuvaa. 🙂 PAAHDETUT PAPRIKAT 4-5 (punaista) paprikaa Suolaa Mustapippuria Hyvää oliiviöljyä (Muutama valkosipulinkynsi) (Tuoreita yrttejä silputtuna) Huuhtele ja kuivaa paprikat. […]

Muikea mustikkasmoothiekakku valmistujaisiin

Muikea mustikkasmoothiekakku valmistujaisiin

Viikonloppuna juhlittiin valmistujaisiani. Juhlat olivat erittäin onnistuneet, ja tule kirjoittelemaan niistä tarkemmin lähiaikoina, mutta näin aluksi pistän vain ensimmäisen reseptin liikkeelle – tämän kerran jälkiruoka oli nimittäin jakamisen arvoinen mustikkainen smoothiekakku. 😉 Mottonani oli tarjota juhlissa vain ruokaa, jota itsekin söisin, eli minun ruokavaliollani mentiin – se tarkoittaa että useampia reseptejä on luvassa. 😉 Taannoisissa […]

Ihana mansikka-raparperipiirakka

Ihana mansikka-raparperipiirakka

Oih, nyt olen ylpeä itsestäni! Onnistuin kehittämään varmaan maailman parhaan raparperipiirakan! Kehittelin ensimmäisen raparperipiirakan reseptin jo pari vuotta sitten, ja se vastasi hyvin sitä raparperipiirakkaa, jonkalaista äidilläni oli tapana tehdä. Sen täytteeseen tuli rahkaa, mutta tämä uusi versio on vieläpä maidotonkin ja paleo. Siinä on käytetty kookosmaitoa, mutta kookos ei sinäänsä maistu tässä, vaan täytteessä […]

Karitsanpotkia ja raparperia

Karitsanpotkia ja raparperia

Raparperi-innovaatiot saavat jatkoa. Makeiden klassikoiden sijaan innostuin raparperichutneyn myötä kokeilemaan raparperiä myös suolaisessa ruoassa. Raparperi osoittautui sopivan mausteiseen lammaspataan inkiväärin, vihreän kardemumman ja muiden voimakkaiden makujen kanssa erinomaisesti, ja taatelit pyöristivät maun ja toivat tasapainon. Kannattaa kokeilla! 🙂 RAPARPERIKARITSANPOTKAT 1,2 kg karitsanpotkia (2-3 kpl) tai jotain muuta pataan sopivaa ruhonosaa Mausteseos: Suolaa Mustapippuria 2 rkl […]

Mausteinen raparperichutney ja muita kesäisiä reseptejä

Mausteinen raparperichutney ja muita kesäisiä reseptejä

Minä rakastan raparperiä. Siinä on juuri sopivasti ytyä tuomaan luonnetta muuten vähän tylsiin makeisiin juttuihin, leivonnaisiin ja jälkiruokiin. Minäkin siis miellän raparperin ensimmäiseksi makeisiin juttuihin (ks. raparperipiirakka ja raparperiä ja leipäjuustoa kookosmaidossa), mutta se taipuu myös muuhun. Sain vastikään äidiltäni muovikassillisen raparperinvarsia, joten siinä on materiaalia, jolla tehdä kokeiluja. 😀 Ensimmäiseksi raparperi taipui mausteiseksi chutneyksi, […]

Kesän helpoin jälkkäri – mansikoita ja limoncelloa

Kesän helpoin jälkkäri – mansikoita ja limoncelloa

Viime aikoina matkustaminen ja juhlinta (Madrid, Tallinna, valmistujaiset ja isän häät) ovat vieneet sen verran aikaa, että reseptien kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Ensi viikolla järjestän vielä varsinaiset valmistujaisjuhlat, mutta sen jälkeen tilanteen pitäisi tasaantua ja reseptejäkin on taas luvassa niitä kaipaaville. 😉 Lisäksi valmistujaistarjoilut tulevat syntymään tee se itse-tyylillä, joten niitäkin reseptejä on sitten tulossa […]

Kahvilla maustettu lampaanpotka ja kastike säilötyistä sitruunoista

Kahvilla maustettu lampaanpotka ja kastike säilötyistä sitruunoista

Pääsiäislampaalle reseptejä etsiessäni törmäsin David Lebovitzin kahvikaritsanpotkien ohjeeseen, joka kuullosti niin mielenkiintoiselta että pistin sen muistiin tulevan varalle. Pari viikkoa sitten se pääsi vihdoin testiin parilla pikkumuutoksella. Ruoka oli herkkua, mutta kirjoittaminen jäi mm. vapun ja Madridin matkani takia viipymän. 😛 Luulin hankkineeni karitsanpotkia, mutta paketista kuoriutuikin yksi mojova lampaanpotka, joka painoi sellaisenaan 1,4 kg. […]

Brie-parsapiirakka pinjansiemenillä

Brie-parsapiirakka pinjansiemenillä

Kyllä. Vaikka blogi onkin viimeisen vuoden ajan mennyt pitkästi mennyt hyvin vähän maitotuotteita sisältävällä paleolinjalla, niin nyt on luvassa juustoa ja kermaa. 😉 Blogia säännöllisesti seuraavat ovatkin varmasti mm. silloin tällöin ilmestyvien juustoesittelyjen johdosta päätelleet, että vaikka yleensä kokkaankin milloin mitäkin maidotta (esim. tacopiirakka), en ole asian suhteen absolutisti. Minulla on useamman vuoden työhistoria juustotiskillä, […]

Mansikka-kookospannacotta ja ihanat, paahdetut kookoslastut

Mansikka-kookospannacotta ja ihanat, paahdetut kookoslastut

Jeejee, kaupoista alkaa taas löytyä tuoreita mansikoita! 🙂 Ulkomaalaisiahan ne vielä ovat, mutta silti. Kyllä ne tässä kohtaa maistuvat minulle. Ensimmäiset puoli kiloa söin sellaisenaan, mutta sen jälkeen maltoin yhdistellä niitä jo vähän muuhunkin. Vanilja on mansikan klassinen kaveri, ja kermainen kookos täydentää kolmikkoa ihanasti. Siitä syntyikin sitten herkullinen ja raikas mansikka-kookospannacotta – erinomainen tarjottava […]