Zero waste syyskuu

Zero waste syyskuu on jo hyvässä käynnissä, mutta vielä ehtii hyvin mukaan!

Minun elämääni zero waste tuli reilut puolitoista vuotta sitten, kun päätin viimein ryhtyä ajatuksista tekoihin ja otin ensimmäiset askeleeni kohti zero waste -elämää. Nyt monista silloin mukaan tulleista uusista tavoista ja ajattelumalleista on tullut meille tavallista arkea. Jos perheemme elämää vertaa omassa elämässään pitkälle zero wastea toteuttaviin, emme todellakaan ole vielä siellä, mutta en ota siitä paineita. Me olemme löytäneet sellaisen tavan elää, jossa arki sujuu helposti ja tuottamamme roskan määrä on vähentynyt merkittävästi.

Minulla zero waste kietoutuu osaksi elämäntapaa ja on vahvasti sidoksissa myös muihin ympäristöä kunnioittaviin valintoihin kuten kasvissyöntiin ja luonnonkosmetiikan suosimiseen. Jokainen kuitenkin lähtee toteuttamaan zero wastea elämässään omista lähtökohdistaan. Yksinkertaisesti zero wasten voi sanoa olevan tuottamansa roskan vähentämistä omalla toiminnalla.

Zero wasten keskiössä on viisi K:ta

1. Kieltäydy

2. Karsi

3. Käytä uudelleen

4. Kierrätä

5. Kompostoi

Hyvään alkuun pääsee, kun alkaa kiinnittää huomiota ja toteuttaa näitä omassa elämässään. Jokainen pienikin hyvä muutos on arvokas ja lasketaan! Itse uskon, että pienet perättäiset muutokset tuo pitkällä aikavälillä parempia tuloksia kuin rytäkällä tehty suuri muutos, johon voi olla vaikeampi sitoutua ja sopeutua pitkällä aikavälillä.

Lisää ajatuksiani ja vinkkejäni zero wastesta voi lukea aiemmista postauksistani.

Zero waste haaste

Zero waste -haaste, eli mistä kaikki sai alkunsa

Zero waste -haaste, viikko 1/4, banaaniraivarit ja järkytys

Zero waste -haaste, viikko 2/4, roskahuoltoa ja pieniä muutoksia

Zero waste -haaste, viikko 3/4, valintoja kylpyhuoneessa

Zero waste -haaste, viikko 4/4, zero waste siivoaminen

Mitä opin zero waste -haasteen aikana?

Ajatuksia

Kierrätetty vai vastuuta kierretty?

Zero waste kuuluu kaikille

Kirjasuositus x2 zero waste -henkeen

Kierrättäminen ei riitä

Oma elämä

Pieniä asioita

40 ekovalintaa vastuullisempaan arkeen

12+1 asiaa joita en enää osta

5+1 syytä käyttää palashampoota

DIY

Pyykkietikka

Yleispuhdistusaine

3x deodorantti

Vartalovoide

Ikkunanpesu

Virkattu pesusieni

Puheenaiheet Vastuullisuus

Kaukokaipuuta, matkakuumetta ja arvoristiriitoja

scotland_isle of skye

Minulla on dilemma. Huomaan toistuvasti haaveilevani matkustamisesta ja yhä useammin se tulee jo puheisiinkin.Viimeksi eilen huokaisin: ”Oispa kiva päästä joskus Australiaan”. Edellisenä päivänä taisin puhua perhematkasta Islantiin ja sitä ennen puutarhamatkasta Italiaan (tai pikemminkin mistä tahansa matkasta Italiaan ja mahdollisimman pitkäksi aikaa) ja niin edelleen. Samaan aikaan haluan välttää turhaa matkustamista ja lentämistä ilmastosyistä. Joudun pohtimaan arvojani, haaveitani ja mahdollisia tulevaisuuden tekojani. Mikä matkustaminen on turhaa? Kuinka paljon on liikaa? Onko ainoa vaihtoehto matkustaa vain lähimatkailua?

Minulla on aina ollut sisäänrakennettuna tietynlainen kaukokaipuu. Olen aina janonnut nähdä ja kokea jotain muuta kuin tuttu ja turvallinen. Olen halunnut kokea jotain suurempaa. Siitä huolimatta olen matkustanut verrattain vähän. Matkani on kahta Atlantin ylitystä lukuunottamatta tapahtuneet Euroopan sisällä ja usein työn kautta. Omaan ystävä- ja tuttavapiiriini verrattuna olen matkustanut todella vähän. Kaukokaipuuni ei eri syistä ole päässyt toteutumaan juurikaan nojatuolimatkailua pidemmälle. Vaikka arvojeni puolesta toivoisin voivani sanoa lopettavani matkailun täysin, en voi sitä sanoa enkä luvata. Minusta ei varmasti koskaan tule paljon matkustavaa ihmistä, ei ainakaan vapaa-ajan puitteissa. Mutta tietyt haaveet on liian suuria ja liian monta vuotta eläneitä lopullisesti haudattaviksi.

Aion edellen jatkaa haaveilua ja varmasti myös toteutan osan matkahaaveistani. Ainakin New York, Lontoo, Islanti ja Italia on varmasti listalla sekä vierailu sukulaisten luona Skotlannissa. Silloin kun matkustan, aion maksaa lennoista kompensaatiot ja valita suorimmat lennot. Nämä matkat ei tule tapahtumaan vuodessa eikä välttämttä edes viidessä, mutta joskus, joskus. Ja näiden matkojen välissä harrastan varmasti lähimatkailua ja toteutan kotimaankohteisiin suuntautuvia haavematkojani.

Kuva: Frank Winkler / Pixabay

Puheenaiheet Matkat Ajattelin tänään Vastuullisuus