Älyä päähän viikolla 19

Juoksu tuntuu nyt vain jotenkin todella rankalta, penikat, jotka eivät minulla yleensä ole koskaan kipeinä, ovat selvästi rasittuneet. Olen nukkunut läpi viikon todella huonosti, Polarin Nightly Recharge on ollut työviikon aikana joko erittäin heikko tai heikko, silti en ole antanut itselleni armoa, vaan olen jatkanut juoksutreenejä entiseen malliin. Vaikka kellokin osaa ohjeistaa ottamaan rennommin, en ilmeiseti osaa ottaa vihjeestä vaarin, vaan jatkan vain treenien runttaamista. Olisko nyt aivan oikeasti aika kuunnella kehoa, ottaa järki päähän ja antaa keholle aikaa palautua?

Viikon päivittäisiin aktiviteetteihin kuuluu nykyisin pyöräily töihin ja takaisin kotiin, tällä viikolla kävin myös pyörällä ruokaostoksilla  lounastauolla (yhteensä 2 tuntia 6 minuuttia,  31.4 km).

Maanantaina aloitin viikon lyhyellä aamujumpalla. Tarkoituksena olisi saada aamut käyntiin ainakin pienellä aamuherattelylla, tällä viikolla se jäi kuitenkin tähän yhteen kertaan… Töiden jälkeen kävin perinteisellä kävelyllä, jossa osan matkaa esikoinen oli juttuseurana mukana (1:25:42, 7.88 km, avg 113 bpm). Iltasella intouduin tekemään vielä coretreenin FitSparkin ehdotuksen mukaan (27:22, avg 113 bpm).

Tiistain ja keskiviikon lenkit olivat ajallisesti minuutilleen samat, samoin kuin matka ja keskisykekin (ti 1:04:28, 9.11 km, avg 135 bpm, ke 1:04:48, 9.14km, avg 139 bpm), tästä jos mistä voi huomata, että nyt alkaa treenit sakata, keskisyke on vauhtiin nähden liian korkea ja aivan huomaamatta juoksen tiettyä samaa vauhtia epämääräisellä mukavuusalueella. Elimistöä rasittavia, mutta ei todellakaan millään tavalla kehittäviä juoksuja.

Torstaina juoksin suunnistuksen lähtöön ja kiersin aloittelijoiden sprinttiradan yhdessä työkaverin kanssa. Suunnistuksen jälkeen juoksin vielä kotiin ( 1:01:39, 8.02 km, avg 139 bpm). Keskisykettä nosti selvästi se, että minulla oli kiire suunnistuksen lähtöpaikalle, mutta joka tapauksessa huomion kiinnittää se, että keskisyke on taas lähes identtinen edellisten treenien kanssa.

Perjantaina kävin juoksemassa viikon pitkiksen (2:03:35, 19.0 km, avg 140 bpm) – kaiken järjen mukaan pitkiksen keskisyke pitäisi olla muita treenejä matalampi, mutta mitä vielä! Tosin pitkiksen keskivauhti oli huomattavasti korkeampi kuin viikon aikaisempien lenkkien, joten siihen nähden keskisyke olisi voinut olla huomattavasti korkeampikin. Illalla tein dynaamisen venyttely n (10:01, avg 95 bpm), joka olikin tarpeen juoksusta jäykistyneille lihaksille.

Lauantaina oli välipäivä juoksusta, joten lähdin maastoon sauvakävelylle. Kävelin polkuja, hiihtouraa ja heikkatietä ympäriinsä läheisellä ulkoilualueella (1:40:26, 9.08 km, avg 118 bpm ). Lenkin jälkeen tein vielä FitSparkin ohjeistamaan liikkuvuustreenin (24:46, avg 90 bpm).

Sunnuntaina olikin äitienpäivä, asensimme trampoliinin ja  kävimme lasten kanssa pyöräretkellä (50:34, 8.69 km, avg 94 bpm). Omalle lenkille lähdin sillä ajatuksella, että nyt pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja saada vaihtelua tuohon keskisykkeeseen. FitSpark ehdotteli kardio tempo -harjoitusta ja enempiä miettimättä päätin lähteä juoksemaan sitä (1:09:29, 12.p km, avg 158 bpm). Harjoitus oli niin sanottu pyramidiharjoitus, mutta yllätyksekseni pyramidin huippu (veto vauhti ja maksimisykkeellä) kestikin kokonaiset 39 minuuttia, kun muut osiot olivat korkeintaan kymmenen minuutin pituisia… Niinpä lähdin aivan liian lujaa tuohon vetoon mutta sain kuin sainkin vauhdin pidettyä kohtuullisella tasolla koko vedon ajan ja 39 minuutin vedon keskivauhdiksi tuli 5:09 min/km keskisykkeellä 169 bpm. No saatiinhan niitä sykkeitä ylös tällä rutistuksella…

Miten meni siis niinku omasta mielestä? Viikon loppua kohden vain kiihdytin treenaamista, vaikka työviikon aikana tuntemukset kertoivat rasituksesta… Viikko on kokonaisuudessaan siis tuntunut aika rasittavalta, ensi viikkoon olenkin suunnitellut lähinnä kävelyä, pyöräilyä ja rauhallista liikuntaa. Tähän viikkoon kilometrejä kertyi  115.2 ja aikaa liikkumiseen 13 tuntia ja 42 minuuttia, joista juoksua oli  57.3 kilometriä ja kävelyn  kanssa yhteensä 75 kilometriä.

Rauhallisin mielin seuraavaan viikkoon,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys

Valmentajalta järkeä juoksuun?

Olen jo pitkään miettinyt hankkivani valmentajan juoksuharrastuksen järkeistäjäksi. Onhan se hullua, että tiedän treenaavani liian korkeilla sykkeillä liian paljon, tiedän että kovat treenit tehdään  kovina ja kevyet kevyinä. Tiedän, että jos juoksen kaikki juoksut aerobisen kynnyksen hujakoilla, juoksen kehoa rasittavasti mutta en kehittävästi, silti teen tällä hetkellä juuri näin.

Miksi siis haaveilen valmentajasta, joka kertoisi minulle kaiken tämän saman? Siksi, että haluaisin jonkun ottavan haltuun treenaamiseni ja sanovan minulle mikä harjoitus kuuluu tehdä milloinkin. Haluaisin, että joku ”ottaisi vastuun” kehittymisestäni ja aivan tosissaan sanoisi minulle minkälainen treeni minäkin päivänä kuuluu tehdä. Tiedän olevani tässä suhteessa tunnollinen ja tottelisin valmentajaa tarkasti. Jostakin syystä omia ajatuksia ja tuntemuksia en osaa kuunnella ja totella. On vain niin helppo lähteä juoksemaan tuntui miltä tuntui ja sitten vetää sitä tavallista perusvauhtia samalla himpun liian korkealla sykkeellä. Viimeaikoina olen alkanut luistaa jopa niistä kovista vedoista ja se kertoo kyllä siitä, että voimat menevät tuohon tasaiseen puurtamiseen eikä intoa ja jaksamista vetoihin enää ole.

Olen myös miettinyt, että haluaisin ehkä naisen valmentamaan itseäni.  Välillä minusta tuntuu, että miesten ajatusmaailma on niin suoraviivainen – ”jos tiedät miten treenata, treenaa niin”, kun taas nainen voisi ymmärtää tuota minun epämääräistä ajatusmaailmaani paremmin ja ehkä jopa valmentaisi ajatuksiani kohti järkevämpää treenausta. Jos saan vain ohjeet, miten liikkua viikottain kohti tiettyä päämääärää, teen niin, mutta kun valmennus loppuu, palaan takaisin vanhaan malliin, koska en ole sisäistänyt treenien ideologiaa. Jos saisin perusteluja, hieman ymmärrystä ja kannustusta oman ajattelumaailmani tutkimiseen ja syiden pohdintaan, saattaisin oppia jopa itsenäisesti kehittämään omaa treenaamistani. Ymmärrän toki ettei tämä asia mene niin, että miehet valmentavat suoraviivaisesti ja teknisesti, kun taas naiset enemmän kuunnellen valmennettavaa ja yhdessä työskennellen. Oikeasti se ei ole kiinni sukupuolesta ollenkaan, vaan ihmisten erilaisista ominaisuuksista ja tavasta toimia valmentajana. Haluaisin valmentajan, joka pitäisi huolen siitä, että treeneissäni on järkeä, saisin juoksukuntoni kehittymään ja aivan oikeasti lisää vauhtia, jotta voisin tehdä uusia ennätyksiä ja jaksaisin juosta pidempiä polku-ultria… Onkohan siinä jo liian pitkä ”vaatimuslista” valmentajalle…

Vielä en ole päässyt tässä valmentaja-ajatuksessa kuitenkaan sitä ajatusta pidemmälle, olisiko sinulla tiedossa juuri se valmentaja, joka osaisi auttaa tällaista kimuranttia henkilöä, joka luulee tietävänsä miten pitäisi treenata, mutta ei kuitenkaan tee niin? Valmentajaa, joka osaisi käsitellä tyyppiä, joka sättii itseään liiasta treenaamisesta, mutta treenaa silti, tuntui miltä tuntui? Tietäisitkö valmentajan, joka osaisi olla minulle armollinen, mutta silti vaatisi noudattamaan tarkalleen minulle laatimaansa ohjelmaa? Löytyiskö valmentaja, joka huomaisi, kun treenit lähtevätkin sitten kaiken tämän jälkeen kuitenkin liian kovalle laukalle ja toppuuttelisi minut takaisin ruotuun? Vai olenko vain täysin toivoton tapaus eikä minkään valtakunnan valmentajat auta tässä konkurssissa?
Kerro ihmeessä heti!

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys