Tuhannen touhuilua viikolla 24

Viikko on mennyt hurjaa vauhtia ja viikonloppu meni siivotessa, maalaillessa ja huoneiden järjestystä muuttaessa. Nyt maanantaina kurkku tuntuu hieman paksulta ja muutenkin vointi on hieman flunssainen, saa nähdä kuinka tämä seuraava viikko treenien suhteen menee. Toisaalta nyt olisi hyvä ottaa kevyempikin viikko väliin, joten ehkäpä se on tulevan viikon agenda.

Maanantaina olimme esikoisen kanssa Oulussa, Oulun yliopistollisessa sairaalassa, toimenpiteessä, joka meni olosuhteisiin nähden hienosti emmekä joutuneet jäämään Ouluun useammaksi päiväksi. Saavuimme kotiin hyvissä ajoin iltasella ja ehdin vielä käydä tuulettumassa ja selvittämässä omia pelkojani ja jännityksiäni lyhyellä juoksukävelulenkillä  metsässä (50:00, 6.41 km, avg 126).

Tiistaina kävin hieman nopeatempoisemmalla lenkillä poluilla sillä aikaa, kun nuorimmainen  oli yleisurheilukoulussa (55:06, 7.81 km, avg 145 bpm). Urheilukentän vieressä on upeat polkujuoksumaastot, joten käytän ajan hyödyksi poluilla varmasti useamminkin näin tiistaisin. Illalla tein Polarin juoksuohjeman lihaskuntoharjoittelua kolmen ohjelman verran (20:08, avg 112 bpm).

Keskiviikkona vuorossa oli intervalliharjoitus (42:54, 6.54 km, avg 143 bpm), jossa oli kaksi viiden minuutin vetoharjoitusta. Vauhdit ei vedoissa olleet kovin mairittelevat,ensimmäisessä 4:34 min/km ja toisessa lähinnä nousupainotteisessa vedossa 4:59 min/km.  Illalla tein vielä lyhyen dynaamisen liikkuvuusharjoituksen (10:01, avg 85 bpm).

Torstaina pidin lepo- ja suunnittelupäivän 🙂. Viikonlopuksi suunnittelin muuttoa, me vanhemmat siirtyisimme alakerran makuuhuoneeseen ja esikoinen saisi vihdoin ja viimein oman huoneen yläkertaan. Myös pientä pintaremonttia on kesän aikana suunnitteilla.

Perjantaina olin poikkeuksellisesti töissä, työpaikkakin muuttaa toiseen osoitteeseen, joten muuttolaatikoiden pakkausta oli sielläkin. Illemmalla ehdin kuitenkin vielä viikon pitkikselle, joka oli tällä viikolla hieman lyhyempi (1:45:13, 14.81 km, avg 138 bpm).

Lauantai meni pitkälti maalaillessa, tavaroita siirrellessä ja siivoillessa. Mistä maailmasta tätä joka puolelle pursuilevaa tavaraa riittää?!? Mietin, mihin voisin lahjoittaa lasten vaatteita ja kenkiä, tuntuu että kirpparilta kukaan ei osta millään hinnalla tavallista käyttövaatetta, toisaalta voisin hyvin antaakin vaatteet niille, joille ne olisivat tarpeen. Illemmalla ehdin kuitenkin lenkille (41:35, 5.97 km, 131 bpm)  ja ruohonleikkuuseenkin  oli  aikaa (1:10:42 avg 114 bpm). Illalla suunnistin vielä television ääreen katsomaan Jukolan viestin lähtöä sekä ensimmäistä osuutta. Mieheni oli myös Jukolassa mukana, kolmannella osuudella. Huikean mahtava tapahtuma tuo Jukola, ehkä joskus minäkin uskaltautuisin mukaan…

Sunnuntaina jalat, erityisesti jalkaterät olivat todella uupuneet ja raskaat edellisen päivän epätavallisen touhuilun vuoksi. Varvassandaalit tai avojaloin touhuilu saavat jalkateräni helposti väsymään näköjään edelleen. Siivous ja muuttopuuhat jatkuivat sunnuntaina, mutta myös nurmikko sai oman osansa tepsuttelusta  (1:34:37, avg 107 bpm). Tunsin itse niin rasittuneeksi kaikesta touhuiluja, että jätin lenkin kerrankin väliin.

Viikon liikuntatunnit jäivät tällä viikolla hieman vähäisemmäksi (8 tuntia 19 minuuttia), mutta tällaista yleistä touhuilua on ollut kyllä paljon. Juoksua viikkoon tuli 41.6 kilometriä, sekin hiukan  vähemmän kuin yllensä viime aikoina. Alussa jo totesin, että nyt kehossa tuntuu flunssan oireita, joten tuleva viikko saattaa olla rauhallinen. Tämä viikko onkin sitten viimeinen työviikko ennen kesälomaa, jee! Vaikka kuinka tykkäänkin työstäni, on kesäloma todella tervetullut hengähdystauko intensiivisestä ja vaativasta työstä.

Lomaa odotellen,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook // Instagram // Twitter // 

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys

Ruohonleikkuu-peruskestävyyttä viikolla 23

Viikko on mennyt pitkälti ruohoa leikatessa 🙂 Olen jo muutamaan otteeseen kertonut siitä, miten sykkeeni eivät edelleenkään pysy pk1-alueella juostessa, kävelyä en varsinaisesti halua harrastaa ja usein kävelylenkki sitten kuitenkin muuttuu juoksuksi ja sykkeet huitelee heti pk2-alueella. Olen siis tullut siihen tulokseen, että hoidan nuo pk1-alueen treenit parhaiten niin sanotun hyötyliikunnan avulla, talvella kolailemalla ja näin kesäisin leikkaamalla ruhoa. Tällä viikolla moottoroitu ruohonleikkuri hajosi, joten olen saanut huiman määrän peruskestävyystreeniä työntelemällä kelaleikkuriamme. Ja sitä saakin kuulkaa työnnellä! Ruoho täytyy leikata lähes päivitttäin jos haluaa pitää voikukat edes himpun verran hallinnassa…

Olen nyt ottanut käyttööni harjoittelun pohjaksi Polarin juoksuohjelman, johon olen ohjelmoinut tavoitteeksi syyskuussa juostavan Finlandia Maratonin. Toki muokkaan harjoitusohjelmaa tarpeisiini sopivaksi ottaen huomioon heinäkuussa juostavan NUTS Hetta-Pallas 55 kilometrin polku-ultran, mutta tällä viikolla olen mennyt pitkälti ohjelman harjoitusten mukaan ja olen hämmästynyt, miten paljon vk-treeniä harjoituksiin on jo tässä vaiheessa sisällytetty.

Maanantaina  juoksin lenkin, jossa ohjelman mukaan olisi pitänyt juosta 40 minuuttia vk1-alueella (59:15, 8.25 km, avg 137 bpm). Päätin kuitenkin ottaa lenkin enemmän peruskestävyyden kannalta enkä vetänyt sitä niin kovaa kuin ohjelmaan oli merkitty.

Tiistain lenkin juoksin pääosin maastossa testaamalla uusia Salomon Slab Ultra 2-polkujuoksukenkiä  (1:08:16. 8.78 km, avg 133 bpm). Ensimmäisen lenkin jälkeen en osaa sanoa vielä muuta kuin, että totuttelua vaatii. Kenkä toki tuntui hyvältä, mutta jalka ei aivan ensimmäisestä lenkistä vielä mukautunut kenkään. Illalla tein vielä lyhyen jumpan (15:00, avg 112 bpm). Se hyvä puoli tässä Polarin ohjelmassa on, että se ohjelmoi viikkoon sekä lihaskunnon että venyttelyn, joten niitä ei pääse huomaamatta skippaamaan.

Keskiviikkona oli vuorossa Intervallijuoksu, jossa ensin lämmittelyn jälkeen juostiin kolme viiden minuutin vetoa kahden minuutin palautuksella  (40:08, 6.68 km, avg 145 bpm). Vedot sain vedettyä kohtuullisella vauhdilla – ensimmäisen 4:42 min/km, toisen himpun verran rennommin 4:51 min/km ja viimeisen 4:25 min/km.  Vauhdit eivät päätä huimaa noin lyhyiksi vedoiksi… 🤔 Intervalliharjoitus päättyi kesken matkan, joten jatkoin vielä juoksua rennommin kotiin asti (20:06, 2.58 km, avg 137 bpm). Kotona  odotti vielä iltapuhteeksi rauhallinen ruohonleikkaus (58:04, avg 104 bpm).

Torstaina  oli lepopäivä niin juoksusta kuin pihatöistäkin mutta pienen dynaamisen venyttelyn tein kuitenkin illalla (10:00, avg 90 bpm). Kävimme esikoisen kanssa katsomassa uuden Alladinin, oli vaikuttava kokemus! Perjantaina oli aivan yltiöpäinen helle, mutta koska oli pitkispäivä, oli lähdettävä pitkikselle. En ottanut juotavaa mukaan lenkille, virhe. Selvisin juoksusta kohtuudella, mutta vain siksi, että sykkeen lähtiessä laukalle pääosin kuumuudesta johtuen, kävelin hetken ja jatkoin sitten matkaa taas hetken juosten (2:10:55, 18.0 km, avg 141 bpm). Muuten päivä meni nurmikkoa leikatessa kahteen otteeseen (56:20, avg 120 bpm ja 35:03, avg 109 bpm) ja iltasella kävimme koko perheellä pulahtamassa Oulujärvessä… tai siis minä uskaltauduin veteen talviturkin poistoon vasta lauantaina…

Lauantaina päivä todellakin meni pääasiassa pihatöissä, lähinnä työnnellen kelaleikkuria (1:16:52, avg 109 bpm ja 32:52, avg 100 bpm). Aamulla ne voikukan varret, jotka olivat selvinneet edellisen päivän leikkauksesta, nousivat terhakkaana ilkkumaan elinvoimaansa. Eipä siinä auta muu kuin jatkaa nitistystouhuja. Lähinnä tuo leikkaaminen oireiden poistoa, juurineenhan ne kaikki voikukat pitäisi nyppiä pois, mutta siihen olen liian laiska… Iltasella kuumuus oli hieman hellittänyt ja pääsin lenkille aivan kohtuullisen leppeässä kesäsäässä (1:01:36, 9.01 km, avg 140 bpm).

Sunnuntaina ajelimme esikoisen kanssa Ouluun seuraavan päivän toimenpidettä varten. Majapaikassa on koira ja tytär pääsi sitä linkittämään onnensa kukkuloilla, hän niin tahtoisi meille koiran. Me vanhemmat olemme eri mieltä. Kävin siinä samalla kävelyllä ja jatkoin pienen lenkin, jotta sain vähän tuulettaa päätäni ja kehoani pururadalla 55:20, 8.17 km, avg 136 bpm).

Tämä viikko on siis ollut oikein hyvä harjoitusviikko, treeniä on tullut ruohonleikkuun mukaan lukien jopa 12 tuntia ja 13 minuuttia. Juoksukilometrejä olen keräillyt ruhtinaalliset 61.5, joka on paljon minulle.  Jalat vaikuttavat hyvin kestävän tällaisenkin määrän juoksua, hyvä niin. Tästä on taas hyvä jatkaa kunnon kohotusta kohti Heinäkuun NUTSia 😜.

Kesäisin terveisin,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook // Instagram // Twitter // 

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys