Miksi juoksuvalmennusta?

Olen juossut ”aktiivisesti” noin viisi vuotta ja tavoitteellisesti, tähtäimessä jokin kisa, noin neljä vuotta. Tuohon aikaan mahtuu niin kaikki aloittelijan virheet (liian kovaa, liian paljon, liian yksipuolisesti, jne…), valmiin juoksuohjelman seuraaminen (esim. Polarin tai netin haulla löytyneen juoksuohjelman), kuin myös osallistuminen Takomotrainingin nettijuoksuvalmennuksen pilotointiin. Siitä lähtikin ajatus, että juoksuvalmennus voisi olla hyvä vaihtoehto myös tällaiselle harrastelijalle.

Haluan juosta nopeammin pidemmälle, haluan juosta ensi toukokuussa mahdollisimman hyvävoimaisena ja täysillä NUTS Karhunkierroksen 34 kilometrin polkujuoksun. Haluan juosta pidempiä polku-ultria ja juosta heinäkuussa aikaisempaa vauhdikkaammin NUTS Hetta – Pallas 55 kilometrin polku-ultran. Haluan juosta nopeammin myös lyhyempiä matkoja, joskus ehkä puolimaratonin mutta erityisesti haluan juosta uuden ennätyksen maratonilla.

Vuokatti Trail Challenge 57 km, 2018. Kuva: Mikko Alakärppä, Juoksuopisto.

Haluan oppia harjoittelemaan ja treenaamaan niin, että nämä yllä esitetyt haaveet voisivat toteutua ainakin osittain jo tämän vuoden aikana. Itselläni ei ole siis juurikaan juoksutaustaa eikä kokemusta siitä, miten tulisi harjoitella, jotta voisin saavuttaa tavoitteeni – tässä apuun tulee juoksuvalmennus ja tästä syystä olin riemuissani, kun sain aloittaa blogiyhteistyön Juoksuopiston kanssa. Blogia seuranneet ovat varmasti huomanneet, että tällä hetkellä minulla on siis menossa Juoksuopiston 16 viikon polkujuoksuvalmennus verkossa. Nettivalmennus on loistava tapa aloittaa juoksuvalmennus -helppo, edullinen ja saavutettavissa missäpäin maailmaa tahansa.

Oikeastaan olen aika ihanteellinen valmenettava 😉, rakastan sitä, että joku muu suunnittelee puolestani kehittävän ohjelman ja vain toteutus jää minulle. Toisaalta työ, perhe, lasten harrastukset, miehen harrastukset ja omat harrastukset vaativat aikamoista sumplimista ja tässä Juoksuopiston juoksuvalmennus on todella joustava, voin itse asettaa harjoitukset viikko-ohjelmaani tietyin reunaehdoin ja voin muokata treenit kahden avainharjoituksen lisäksi oman jaksamiseni ja lähtötasoni mukaan.

Juoksuvalmennuksen aikana, olen saanut paljon tietoa erilaisista juoksuharjoituksista mutta myös ravinnon ja levon merkityksestä juoksijalle. Avainharjoitusten kautta eri viikot ovat olleet teemoiltaan erilaisia, olen hyötynyt harjoitusten jaksottamisesta ja siitä, että juoksuihin on tullut vaihtelevuutta, niin juoksumatkan pituuteen kuin juoksun intensiteettiinkin. Erityisesti olen nauttinut erilaisista juoksun tekniikkatreeneistä, joita en varmasti olisi tehnyt ilman juoksuvalmennusta, vaikka tiedän,miten tärkeitä ne ovat juoksutekniikan parantamisessa.

Aloitteleva juoksija hyötyy mielestäni erityisen paljon tällaisesta joustavasta ja selkeää tietoa antavasta juoksuvalmennuksesta. Jos olisin itse heti ”juoksu-uran” alussa löytänyt juoksuvalmennuksen, olisin varmasti välttynyt monelta juoksumokalta ja saanut hieman armollisemman aloituksen juoksijan taipaleelleni. Onneksi myös myöhemmin aloitettu järkevä ja kehittävä treenaaminen kannattaa ja tuottaa tuloksia 😀

”Kohta maalisssa!” NUTS Pallas – Hetta polku-ultra 55 km, 2018. Kuva: Toni Piirainen

Mitä haluaisit tietää Juoksuopiston nettivalmennuksesta? Voisiko sellainen sopia sinun juoksutreenejäsi monipuolistamaan? Mitä ylipäänsä ajattelet juoksuvalmennuksesta tai nettivalmennuksesta?

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin’ -sivustoilla.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook // Instagram // Twitter // YouTube

Hyvinvointi Liikunta Ajattelin tänään

Oikeasti kevyttä viikolla 10


Juoksuohjelmassa* tämä viikko oli merkitty kevyeksi viikoksi. Edellinen kevyt viikko meni öveksiksi liian juoksemisen ja lähes kolmen tunnin kolaussession vuoksi… Nyt ajattelin aivan tosissani pitää kevyen viikon kevyenä ja aika hyvin siinä omasta mielestäni onnistuinkin, ainakin treenit ovat pysyneet hienosti peruskestävyysalueella. Tämä viikko oli muutenkin kevyt viikko, sillä vietimme lasten kanssa talvilomaviikkoa, minä kävin töissä tiistaina, muuten olemme olleet lomalaisia ja kaksi nuorimmaista ovat käyneet uimakoulussa.

Maanantaina tein viikon ensimmäisen avainharjoituksen, joka oli matalatehoinen tunnin juoksulävely (1:15:51, 9.01 km, avg 125 bpm), jonka tein osaksi lapsen uimakoulun aikana ja lopun treenistä tein, kun olimme tulleet kotiin.

Tiistaina kävelin töihin (24:31, 2.52 km, avg 121 bpm) mukavassa pikkupakkasessa ja töistä kotiin hieman pidempää reittiä (53:33, 4.8 km, avg 105 bpm). Kävely töihin onnistui, koska tälle viikolle ei ollut sovittu asiakaskäyntejä. Illalla tein liikkuvuus- ja venyttelytreeniä, vasemman jalan pakara ja takareisi olivat selvästi ärtyneet kävelystä.

Kesikiviikon kävelytreenin tein uimakoulun aikana (40:48, 4.01 km, avg 112 bpm) ja myös torstaina uimakouluaika oli kävelyaikaa (54:07, 5.28 km, avg 115 bpm). Päivällä yritin saada pakarajumia hellittämään pienellä dynaamisella veyttelyllä (10:45, avg 90 bpm). Illalla lähdin innokkaana sauvakävely-yhteislenkille, mutta sainkin kävellä aivan yksikseni, sauvakävely ei ollut innostanut muita polkujuoksijoita yhteislenkille (1:40:55, 10.29 km, avg 121 bpm). Rauhallisella kävelyllä sain muutaman upean otoksen joenrantamaisemista.

Perjantaina tein viikon toisen avainharjoituksen, jossa ensin kävelin reippaasti puolisen tuntia, sitten juoksin kevyesti puolisen tuntia ja lopussa tein viisi 20 metrin rentoa juoksuvetoa puolen minuutin palautuksilla, loppuun tein vielä 15 minuutin loppuverryttelyn kevyesti juosten (1:18:13, 10.08 km, avg 128 bpm).

Lauantaina kävin pienellä happihyppelyllä (38:02, 5.03 km, avg 136 bpm). Koko aamupäivän oli satanut pienesti lunta, lapset olivat käyneet miehen ja vieraiden kanssa pulkkamäessä, minä jäin kotiin tekemään lounasta. Kun aurinko sitten iltapäivällä pilkisti pilven lomasta, lähdin salamana lenkille.

Sunnuntaina juoksin pulkkaa vetäen hakemaan nuorimmaista kaverisyntymäpäiviltä, sieltä kävelin kotiin vetäen tanssikilpailun voittanutta neitosta kotiin ja kävin vielä pienen juoksulenkin (1:03:04, 6.94 km, avg 132 bpm).

Kävely on selvästi eri laji kuin juoksu. Jalkani eivät olleet todellakaan tyytyväisiä tähän muutokseen. Ilmeisesti selvästi kantapäävoittoisempi askellus kävellessä ärsyttää pakara- ja takareisialuetta niin paljon, että kyseinen vasemman jalan jo hieman ärtynyt alue on ottanut kävelystä ikävästi itseensä. Kävely ärsytti kyseistä aluetta niin, että koko vasen jalka puutui jalkaterää myöden. Venyttelin aluetta dynaamisella venytyksillä ja hieroin pakara-alueen triggerpisteitä HihgBallerilla. Selvästi siis juoksussa päkiävoittoisempi askellus pitää tuon vasemman pakaran ja takareiden oireilun aisoissa.

Koko viikon kilometrimäärä oli 58.1. Ei niin kovin paljon vähemmän kuin tavallisena viikkona, tälle viikolle tuli kuitenkin juoksua vain 28.5 kilometriä, mutta kävelyä varmaan enemmän kuin milloinkaan ennen; 29.1 kilometriä. Viikkoon tuli liikuntatunteja 9 tuntia ja 26 minuuttia. Kokonaisuudessaan viikon sykekäyrä näyttää oikein mukavalta peruskestävyystreenin suhteen:

Aika hieno ja rento viikko, eikö? 🙂

– Maijaliisa

*Juoksuopiston 16 viikon polkujuoksuohjelma saatu blogin kautta.

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin’ -sivustoilla.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook // Instagram // Twitter // YouTube

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys