Olen pari päivää sulatellut käyntiäni fysioterapeutilla ja miettinyt, kerronko mitään käynnistäni, jotenkin niin tiloissani olen käynnistä ollut. Olen myös miettinyt josko vain toteaisin käyneeni ja asia etenee, mutta omat ajatukseni pyörivät edelleen tuossa käynnissä taukoamatta, joten en oikein voi olla tätä teille vuodattamatta. Aluksi siis varoituksen sana – Jos et halua kuulla vuodastusta ja polveilevaa kerrontaa, tai sinua ei kiinnosta minun henkilökohtainen anatomia ja terveystiedot, kannattaa lukeminen lopettaa tähän. Jos taas haluat näistä kuulla tai tämä jalkavaivainen matkani on sinua jotenkin koskettanut, nyt sitä on luvassa lisää.

Kirjoitan tätä kokemustani tietysti omasta näkökulmastani, tulkitsen fysioterapeutin sanomisia, liioittelen ja suurentelen. Kerron, miltä tuntui ja erityisesti kerron myös omia tulkintojani hänen sanomisistaan, jolloin varmasti tulkitsen myös väärin. Kerron, miltä kuulosti, vaikkei sellaista sanottu ääneen.

Lisää huomioita ennenkuin päästään itse käynnille ja tuloksiin – Fysioterapeutti, jonka vastaanotolla kävin, oli selvästi kokenut ja rautainen ammattilainen ja luotan hänen ammattitaitoonsa. Hän tiesti tarkkaan, mistä puhui ja uskoin täysin sen, mitä hän sanoi jaloistani. Se, mitä hän ei mielestäni kuitenkaan osannut, oli kuuntelu ja kohtaaminen. Sain valtavan määrän tietoa ja informaatiota, aivan saavilla kaataen, mielikuvien avulla selitettynä ja piirtäen konkretisoituna, mutta kun vastaanottajapuolella oli hämmentynyt kauhoja, jäi yhteinen keskustelu hyvin vähiin, koin myös ettei häntä kiinnostanut kuulla minun mielipiteitäni tai ajatuksiani, koska hän todella tiesi itse, mistä puhui. Olen itsekin terveydenhuollon ammattilainen (aikaisempi ammattini on myös sairaanhoitaja), joten se mistä hän puhui anatomisesti ja fysiologisesti, oli minulle keskivertoasiakasta tutumpaa, silti en pysynyt hänen informaatiotulvassaan mukana.

Olen myös ehkä hieman tietoisempi omien jalkojeni virheasennoista, kuin ihan perusasiakas, osin siksi, että harrastan (harrastin) juoksua, olen käynyt aikaisemminkin useilla fysioterapeuteilla ja olen joutunut näillä rakenteilla miettimään, miten tätä hommaa tehdään niin, että saan jalkani toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla näillä geeneillä. Tiedän, että jalkani ovat kuin käppyräiset vaivaiskoivut, tiedän, että minulla on äitini kippaavat polvet, isäni lonkasta asti aukikierrossa olevat jalat, jotka päättyvät jonkinmoiseen lattajalkaisuuteen ja liian lyhyeen pottuvarpaaseen suhteessa seuraavaan ”etuvarpaaseen”. Uusi informaatio käynnillä oli, että tämä 27%:lla ihmisistä oleva varpaiden epäsuhta ei olekaan vain ominaisuus, vaan myös vika. Tämä kaikki oli siis tiedossani ja tämä nyt vähintäänkin varmistui käynnillä. Sitä en ehtinyt kysyä, eikä häntä varsinaisesti kiinnostanut kysyäkään, miten näillä jaloilla on sitten tähän asti juostu useampi ultra ja maratoni ilman sen suurempia vaivoja. Tai miten olen pystynyt juosemaan vielä ennen kesää viikottain 40 – 70 kilometriä ilman ihmeempiä tuntemuksia (tai onhan tuo nilkan jäykkyys ollut oikealla matkassa mukana, mutta vasen jalka on toiminut omasta mielestä oikein hyvin)? Sen tiedon hän kuitenkin antoi, että noin 2% ihmisistä, joilla on tällaiset jalat kuin minulla, ylipäänsä voivat juosta ultria… (en hoksannut kysyä lähdettä tähän informaatioon), joten itse asiassa olenkin jonkinmoinen anatominen ihme (oma huomioni)!

Käynti alkoi siis hyvin lyhyellä ja niukalla alkuhaastattelulla, jossa kerroin harrastavani liikuuntaa paljon ja hän kysyi juoksemistani matkoista, johon kerroin harrastavani juoksua ja myös ultria, joista pisimmillään noin sadan kilometrin juoksuja (en toki nyt viime vuoden aikana). Siitä kuinka paljon juoksen/juoskin viikossa tai kuinka paljon liikuntaa on paljon, hän ei kysynyt mitään, vaan kertoi minulle, että minun liikunnan harrastuksestani ”tässä iässä” on se hyöty, että keuhkotuuletukseni toimii 85-vuotiaana paremmin enkä kuole heti ensimmäiseen flunssaan tai että minun sängystä nostamiseen tuossa iässä ei sitten tarvita ehkä usemapaa ihmistä… Voitte vain kuvitella ilmettäni tässä vaiheessa – no todennäköisesti hymyilin hieman huvittuneesti, mutta sisällä jylläsi kysymys, että mitähän v….a?!?!? Ja nyt taas yksi huomio, fysioterapeutti ei itse ollut mikään nuorisolainen, vaan lähimain samanikäinen kuin minä. Jotenkin mietin tuossa vaiheessa, että muutako hyötyä tästä liikunnasta ei sitten varsinaisesti ole tässä iässä, tässä hetkessä?!?

No sitten kerroin jotain oireistani ja vähän tutkailtiin jalan asentoa ja videoitiin kävelyni. Ja nyt, siis en ylipäänsä ymmärrä, miten voin kävellä, koska kävelyssäni ei toden totta ollut mitään hyvää, siis  jalkojen liikkeessä ei ollut mitään oikeaa tai mikään kohta kävelyssäni ei toiminut niin kuin pitäisi. Nyt kun asiaa jälkeenpäin mietin, ihmettelen syvästi, miten vain otin niin tyynesti tämän kaiken informaation vastaan ja vain hiljaa nyökyttelin hänen analyysilleen. Ehkä siksi, että todella näin videolta kaiken sen, mistä hän puhui ja kaiken sen, mikä kävelyssäni on pielessä. Nyt jälkeenpäin mietin sitten lähes koko ajan, että koska kävelenkin koko ajan väärin, uskallankohan edes enää kävellä, koska teen sen koko ajan väärin ja rikon itseäni entisestään. Todella vitsinä ja mustana huumorina (en halua pahoittaa kenenkään mieltä), eräs ystävä sanoi, että kuulostaa siltä, että sinun lajisi tulee jatkossa olemaan lähinnä pyörätuolikelaus. Toisaalta tämä kommentti ei ollut kaukana omastakaan ajatuksesta. Tällä hetkellä edelleen kävellessä mietin koko ajan, miten voisin jalkaterää ”kääntää” niin, että asento olisi edes hiukan parempi.

Voisin jatkaa tätä tarinaa vielä vaikka kuinka ja aivan loputtomiin, mutta nyt täytyy jo hiukan tiivistää. Jalkojen asentoa, lokan kippausta kyykätessä, lattajalkaisuutta, varpaiden edellämainittua vikaa ja niin edelleen analysoitiin monesta eri asennosta ja kulmasta. Ainoa hyvä asia tässä tilanteessa oli se, että manuaalisesti, käsillä autettaessa, jalkateräni saadaan oikeaan asentoon, jolloin jalkaterä ei ole vielä jäykistynyt väärään asentoon ja ilmeiseti tälle on nyt vielä tehtävissä jotakin!  Ja NYT päästään ehkä siihen oikeasti tärkeään informaatioon ja siihen, mikä tässä nyt ilmeisesti haittaa juoksua ja aiheuttaa näitä kipuja/vaivoja – Lattajalkaisuuteni aiheuttaa sen, että jalkaterän asento on väärä (tietysti), jolloin jalkaterän sisäsyrjän ja juuri tuon nilkan sisäsyrjän alueella olevat lihakset ja jänteet joutuvat venytykseen ja siellä puolella luu lyö vasten luuta (näin lyhyesti ja suurin piirtein muistaakseni). Jalan ulkosyrjän lihakset taas ovat kiristyneenä ja tämä (?) jumittaa pohkeet ja aiheuttaa nilkan jäykkyyden, joka on molemmissa jaloissa selkeä. Sain massiivisen kolmen viikon kotiharjoittelu-ohjelman jalkojen kireyden ja jäykkyyden avaamiseksi, jotta tälle tilanteelle voisi jatkossa tehdä jotain.

Ja ajatelkaa, kaiken tämän jälkeen, olen menossa samalle fysioterapeutille reilun kolmen viikon päästä. Silloin voidaan miettiä tarkemmin pohjallisen tarvetta ja mahdollisuutta niiden tekemiseen, jos ja kun jalkaterän jäykkyytä olisi saatu kotiharjoituksen kautta avattua. Ja voitteko kuvitella, minä olen aivan valmis menemään hänen luokseen tekemään nuo pohjalliset! Itsekin olen tästä yhtälöstä aivan hämmentynyt ja edelleen naputtelen näitä sanoja hyvin ristiriitaisin tuntein. 

Kotitreeni ei ole massiivinen siksi, että liikkeitä olisi paljon, vaan siksi, että liikkeitä pitää tehdä toistomäärällisesti paljon ja pitkään – paras olisi, että ”sahaisin” pohkeitani auki pari kertaa päivässä 40 minuttia ja sen lisäksi tennispallolla molempiin jalkoihin ulkosyrjän kireyden avaus 200 toistoa toisesta suunnasta ja 200 toistoa toisesta suunnasta, aamuin illoin vähintäänkin. Hiukkasen yskähtelin tuossa kaksi kertaa päivässä 40 minuttia kohdassa, johon hän totesi, että riittänee kerran päivässä tai aivan vähintään kolme kertaa viikossa… Olen nyt sitoutunut tuohon aamuin illoin tennispallon päällä ”pomppimiseen” ja kerran päivässä pohkeiden availuun parhaaksi katsomani ajan verran, mutta pyrin tuohon neljäänkymmenen minuuttiin. Katsotaan, mitä on tapahtunut kolmen viikon kuluttua.

Tällainen purskahdus tästä nyt tuli… Olen edelleen todella hämmentynyt ja tunne on kuin jyrän alle jäänneellä. Juoskun suhteen en saanut muuta vastausta kuin että kärsivällisyyttä tarvitaan edelleen (ja pienen hymähdyksen päälle). Yritin kysellä mitä voin nyt tehdä tai harrastaa, siihen en saanut mitään vastausta. Jatkan pyöräilyä sisätiloissa ja salilla käyn aktiivisesti lihaksia rääkkäämässä, josko näitä tukilihaksia olisi kuitenkin hyvä vahvistaa. Yritän myös uskaltaa kävellä näillä valuvikaisilla jaloillani, ilmeisesti kävely on kuitenkin sallittua, koskapa täydelliseen lepoon minua ei määrätty… Kotiin tullessa totesin, että minulla on niin paskat jalat, että parasta olisi vain maata sängyssä, kun eihän näillä ilmeisesti voi tehdä yhtään mitään… Huumoriahan se tietysti oli, mutta tunne sanojen takana oli aivan todellinen. Nyt pari päivää asiaa pureskeltuani on sisu noussut kurkkuun ja olen päättänyt saada jalkani niin toimiviksi, että niillähän vielä juostaan ja kovaa! Ja nyt tässä sohvalla istuessani edelleen mietin, miksi vasemman jalan sisäsyrjän patti on niin ulkoneva suhteessa oikeaan jalkaan, eikä se häviä vaikka kuinka jalkojen asentoa muuntelen ja että käynkö vielä kuitenkin jossakin ”noitatohtorilla”/ jäsenkorjaajalla näyttämässä jalkojani, josko siellä vähän kokeiltaisiin, onko jokin kuitenkin pois paikoiltaan…

Tässä nämä minun käppyrät, joita nyt vääntelen suuntaan jos toiseen:

Eipä mulla nyt muuta, mutta mitäpä sinä tästä?

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.