10 asiaa minusta :D

Löysin joskus kauan aikaa sitten Juoksujalkaa blogin Lauran 10 asiaa minusta -postauksen ja ajattelin, että voisinhan minäkin jakaa jotain pieniä yksityiskohtia itsestäni. Ihmeellisen kauan minun on pitänyt työstää tätä postausta, mutta vihdoin sain runosuonen auki ja olisihan noita asioita sitten löytynyt vaikka kuinka paljon, tässä nyt ajatusten tuotoksensa irrallisia asioita minusta: 

1. Olen kotoisin Lapista, Muoniosta, mutta sukuni on ’junan tuomaa’. Olen niin sanottuja lantalaisia ja eräs sukuni haara on jäljitetty liiviläiseen sotamieheen ja siitä Von Adlercreutzien lehtolapseen… ei järin mairittelevaa, mutta jos yhtään siniverisyyttä suvusta löytyy, niin täytyyhän se mainita 🙂 

7D68DA9D-9BA2-4EF7-9A33-67D9D6DB9F32.png

2. Olen perheeni kuudes lapsi, sisarukseni ovat minua 15-22 vuotta vanhempia, olen todellinen iltatähti.

3. Minusta tuli täti yhdeksän vuotiaana, olen hoitanut lapsia aina. Silti vasta omien lapsien myötä olen ymmärtänyt, mitä lasten hoitaminen 24/7 oikeasti tarkoittaa.

4. Ala-asteella harrastin telinevoimistelua – siis jumppakärpästelyä, partiota ja tyttökerhoa. Hyvin nopeasti aloin myös itse pitää kerhoja nuoremmille. Yläasteella ja lukiossa harrastin pääasiassa aerobicia, kävin ohjaajakoulutuksen ja vedin jumppia ja aerobicia myös miehille. Talvisin harrastin myös laskettelua, joka vaihtui lukioikäisenä telemarkkiin. Olen harrastanut myöhemmin mm. kuorolaulua, yksinlaulua, kuntosaleilua, jazzbalettia ja aikuisbalettia.

5. Olen ollut Au pairina Jenkeissä, Floridassa ja opiskelijavaihdossa Kiinassa, Shanghaissa. Molemmat unohtumattomia ja  upeita kokemuksia omalla tavallaan. 

98F62E17-F06C-4A44-B2F6-6A618738DE84.jpeg

6. Olen asunut Muonion lisäksi Oulussa, jossa opiskelin kaksi ammattia, Helsingissä, Kauniaisissa ja täällä Kajaanissa.

7. Pesen aina ensin hiukset hoitoaineella, vasta sitten shampoolla. Näin hiukseni pysyvät kuohkeampina.

8. Olen aivan mahdoton vilukissa, mutta en silti pue tarpeeksi vaatteita päälle, paitsi juostessa. Todella ihmettelen, miten olenkin oppinut pukeutumaan oikein juostessa, vaikka muuten se on niin vaikeaa.

9. Jos joku olisi sanonut minulle viisitoista vuotta sitten, että alan harrastaa intohimoisesti juoksua, olisin väittänyt ponnekkaasti vastaan, ennemmin vaikka kuolisin, luulin. Ajattelin, että minua ei vain ole tehty juoksemaan.

AF5DB63B-89FF-415F-B96A-65599E1A8992.jpeg

10. Juoksuharrastuksen myötä minusta on tullut ulkoilmaihminen. Olen alkanut nauttia myös kaikista vuodenajoista – rakastan juoksua talvella pakkaslumen narskuessa kenkien alla, rakastan juoksua kevään lempeässä tullessa, rakastan juoksua kesän lämmössä ja rakastan juoksua syksyn sateen ropsitessa lippaan. 

Mitkä kymmenen asiaa sinä haluaisit itsestäsi kertoa muille? 

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

Löydät blogini myös seuraavista portaaleista:
Blogit.fi
Bloglovin’
Blogkeen

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli

Flunssan kourista kävelijäksi viikolla 7

Jos olet seurannut Instaani tai Facebookin päivityksiä, olet huomannut, että tämä viikko on mennyt flunssasta toipuessa eikä juoksua ole tullut kilometrin kilometriä. Mutta olen kävellyt enemmän kuin koskaan yhden viikon aikana, 33.4 kilometriä! Loppuviikosta juoksukin olisi jo onnistunut, mutta halusin antaa keholleni aikaa palautua flunssasta. En saavuta sillä mitään, että lähden liian aikaisin juoksemaan, päinvastoin.

Tämän viikon harjoitukset ovat flunssasta toipumisen jälkeen olleet hyvin matalasykkeisiä, palauttavia ja lähinnä mieltä virkistäviä treenejä. Ihmeen paljon olekin nauttinut rauhallisesta kävelystä ja ulkoilmasta. Kummallista, miten entinen sisäkissa ei nykyään pysty olla montaa päivää sisätiloissa ilman pään tulletusta – on aivan pakko päästä ulos, vaikka sitten kävelemään! 

Maanataina olo oli aivan hirveä, flunssa veti sohvan pohjalle horrokseen. Kaikki muut olivat jo kohtuullisessa kunnossa, minä olin viimeinen sairastaja. Kuuntelin lähes koko päivän Tarja Virolaisen Juoksijan sielu -äänikirjaa. Kirjan fiiliksistä olen kirjoittanutkin postaukset, jotka voit lukea täältä ja täältä.

Tiistaina olin vielä kotona sairastamassa, tauti alkoi jo selvästi taittumaan ja vointi oli huomattavasti parempi. Väitän, että flunssani ovat lyhentyneet nenäkannun käytön myötä. Erite ei jää pyörimään onteloihin ja olo kohenee nopeammin kuin ilman kannutusta. 

Keskiviikkona olin jo riemullisesti työkuntoinen, mutta vielä en kokenut olevani valmis ”lenkille”, en edes kävelylle.

Torstaina oli pää jo sen verran ulkoilmaa vailla, että oli aivan pakko päästä ulos ja kävelylle. Rauhallisella tunnin (1:02:45) kävelyllä etenin 5.99 kilometriä keskisykkeellä 117 bpm.

Perjantaina kävin myös kävelyllä aikaan 1:38:02, johon ujutin 8.97 kilometriä keskisykkeellä 113 bpm. Illalla tein vielä rauhallisen pilatestreenin aikaan 25 minuuttia.

Lauantaina vointi oli jo selvästi parempi, mutta halusin edelleen nauttia näistä kävelylenkeistä. Illan lenkki meni samaan aikaan kuin eilen (1:38:22) ja lähes samalla keskisykkeelläkin, 115 bpm, mutta matkaa kertyi jo hieman enemmän – 9.63 kilometriä.

E340E983-3BCD-40CD-BF5D-F6BC6713691B.png

1118BE68-46D1-4FDF-A606-E1A0F923C9F5.jpeg

Sunnuntaina oli aika kirpakka pakkanen (noin -12c), mutta lähdimme silti koko perheellä polkukävelylle ja makkaratulille laavulle. Menomatkaan, 1.79 kilometriin, kului tällä perheellä noin 35 minuuttia, minun keskisykkeen ollessa satasen pinnassa. Tullessa en enää muistanut laittaa kelloa päälle, mutta palasimme hieman lyhyempää reittiä takaisin autolle. Kotiin saavuttuamme lämmittelin varpaat kohmeesta ja lähdin vielä yksin hieman reippaamalle kävelylle. Tasan seitsemän kilometrin lenkin kävelin aikaan 1:08:31, keskisykkeellä 120 bpm.

A22318A3-26F4-4305-8881-F043B54CAFF7.jpeg

Viikon kävelylenkkien sykkeitä ja vauhtia tarkkaillessa huomaan, että sitä mukaa kun vointi on kohentunut, lenkkien keskisyke on laskenut suhteessa vauhteihin. Tämähän kertoo sen, että alan olla toipunut flunssasta ja ensi viikolla voin taas jatkaa tavallisen treeniohjelman parissa.

Tämä viikko on mennyt siis todella matalilla sykkeillä, selvästi siellä pk1-alueella. Viisaammat ovat kertoneet, että peruskuntolenkit tulisi tehdä selvästi alle aerobisen kynnyksen, jopa 25-30 lyöntiä alle aerobisen kynnyksen (joka minulla tarkoittaa 116-121 bpm), jotta ne toimisivat oikeasti peruskuntoa kasvattavana ja palauttavana, mutta eivät söisi voimia vauhtikestävyyden treenaamisesta. Näin toimiessa jaksaa tehdä kovat harjoitukset paremmin, kun peruskuntoharjoitukset ovat oikeasti matalasykkeisiä.

Poppis kertoi Pikkuliten blogissaan turhista kilometreistä, jotka juostaan peruskestävyyden ylärajan ja vauhtikestävyyden alarajan tuntumassa, sillä mukavuusalueella. Tällä sykealueella juokseminen väsyttää kehoa eikä treeni toimi kevyenä eikä palauttavana. Se ei myöskään kasvata vauhtikestävyyttä, enemmänkin vie voimia kehon rasittumisen kautta vauhtilenkeiltä. Olen tämän aikaisemminkin tiennyt sanonnan ”kevyet kevyenä ja kovat kovina” -sanonnan kautta, mutta jotenkin tuo Poppiksen tiivistys avasi ymmärrykseni oikein kunnolla 🙂

Tämähän tarkoittaa juuri sitä, että kävely-, kävelyjuoksulenkit täytyy ottaa mukaan viikoittaiseen ohjelmaan. Tämän viikon kokemuksen kautta se saattaa joskus jopa onnistuakin 🙂 

Kuinka sinulta onnistuu kevyet kevyinä ja kovat kovaa -treenisuunnitelma? 

 

Seuraathan blogini sometilejä 🙂

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

 

Löydät blogini myös seuraavista portaaleista:
Blogit.fi
Bloglovin’
Blogkeen

Hyvinvointi Liikunta Mieli