Maija meinaa maralle and beyond

18.2.2018 Maijaliisa

Flunssan kourista kävelijäksi viikolla 7

Jos olet seurannut Instaani tai Facebookin päivityksiä, olet huomannut, että tämä viikko on mennyt flunssasta toipuessa eikä juoksua ole tullut kilometrin kilometriä. Mutta olen kävellyt enemmän kuin koskaan yhden viikon aikana, 33.4 kilometriä! Loppuviikosta juoksukin olisi jo onnistunut, mutta halusin antaa keholleni aikaa palautua flunssasta. En saavuta sillä mitään, että lähden liian aikaisin juoksemaan, päinvastoin.

Tämän viikon harjoitukset ovat flunssasta toipumisen jälkeen olleet hyvin matalasykkeisiä, palauttavia ja lähinnä mieltä virkistäviä treenejä. Ihmeen paljon olekin nauttinut rauhallisesta kävelystä ja ulkoilmasta. Kummallista, miten entinen sisäkissa ei nykyään pysty olla montaa päivää sisätiloissa ilman pään tulletusta – on aivan pakko päästä ulos, vaikka sitten kävelemään!

Maanataina olo oli aivan hirveä, flunssa veti sohvan pohjalle horrokseen. Kaikki muut olivat jo kohtuullisessa kunnossa, minä olin viimeinen sairastaja. Kuuntelin lähes koko päivän Tarja Virolaisen Juoksijan sielu -äänikirjaa. Kirjan fiiliksistä olen kirjoittanutkin postaukset, jotka voit lukea täältä ja täältä.

Tiistaina olin vielä kotona sairastamassa, tauti alkoi jo selvästi taittumaan ja vointi oli huomattavasti parempi. Väitän, että flunssani ovat lyhentyneet nenäkannun käytön myötä. Erite ei jää pyörimään onteloihin ja olo kohenee nopeammin kuin ilman kannutusta.

Keskiviikkona olin jo riemullisesti työkuntoinen, mutta vielä en kokenut olevani valmis ”lenkille”, en edes kävelylle.

Torstaina oli pää jo sen verran ulkoilmaa vailla, että oli aivan pakko päästä ulos ja kävelylle. Rauhallisella tunnin (1:02:45) kävelyllä etenin 5.99 kilometriä keskisykkeellä 117 bpm.

Perjantaina kävin myös kävelyllä aikaan 1:38:02, johon ujutin 8.97 kilometriä keskisykkeellä 113 bpm. Illalla tein vielä rauhallisen pilatestreenin aikaan 25 minuuttia.

Lauantaina vointi oli jo selvästi parempi, mutta halusin edelleen nauttia näistä kävelylenkeistä. Illan lenkki meni samaan aikaan kuin eilen (1:38:22) ja lähes samalla keskisykkeelläkin, 115 bpm, mutta matkaa kertyi jo hieman enemmän – 9.63 kilometriä.

Sunnuntaina oli aika kirpakka pakkanen (noin -12c), mutta lähdimme silti koko perheellä polkukävelylle ja makkaratulille laavulle. Menomatkaan, 1.79 kilometriin, kului tällä perheellä noin 35 minuuttia, minun keskisykkeen ollessa satasen pinnassa. Tullessa en enää muistanut laittaa kelloa päälle, mutta palasimme hieman lyhyempää reittiä takaisin autolle. Kotiin saavuttuamme lämmittelin varpaat kohmeesta ja lähdin vielä yksin hieman reippaamalle kävelylle. Tasan seitsemän kilometrin lenkin kävelin aikaan 1:08:31, keskisykkeellä 120 bpm.

Viikon kävelylenkkien sykkeitä ja vauhtia tarkkaillessa huomaan, että sitä mukaa kun vointi on kohentunut, lenkkien keskisyke on laskenut suhteessa vauhteihin. Tämähän kertoo sen, että alan olla toipunut flunssasta ja ensi viikolla voin taas jatkaa tavallisen treeniohjelman parissa.

Tämä viikko on mennyt siis todella matalilla sykkeillä, selvästi siellä pk1-alueella. Viisaammat ovat kertoneet, että peruskuntolenkit tulisi tehdä selvästi alle aerobisen kynnyksen, jopa 25-30 lyöntiä alle aerobisen kynnyksen (joka minulla tarkoittaa 116-121 bpm), jotta ne toimisivat oikeasti peruskuntoa kasvattavana ja palauttavana, mutta eivät söisi voimia vauhtikestävyyden treenaamisesta. Näin toimiessa jaksaa tehdä kovat harjoitukset paremmin, kun peruskuntoharjoitukset ovat oikeasti matalasykkeisiä.

Poppis kertoi Pikkuliten blogissaan turhista kilometreistä, jotka juostaan peruskestävyyden ylärajan ja vauhtikestävyyden alarajan tuntumassa, sillä mukavuusalueella. Tällä sykealueella juokseminen väsyttää kehoa eikä treeni toimi kevyenä eikä palauttavana. Se ei myöskään kasvata vauhtikestävyyttä, enemmänkin vie voimia kehon rasittumisen kautta vauhtilenkeiltä. Olen tämän aikaisemminkin tiennyt sanonnan ”kevyet kevyenä ja kovat kovina” -sanonnan kautta, mutta jotenkin tuo Poppiksen tiivistys avasi ymmärrykseni oikein kunnolla 🙂

Tämähän tarkoittaa juuri sitä, että kävely-, kävelyjuoksulenkit täytyy ottaa mukaan viikoittaiseen ohjelmaan. Tämän viikon kokemuksen kautta se saattaa joskus jopa onnistuakin 🙂

Kuinka sinulta onnistuu kevyet kevyinä ja kovat kovaa -treenisuunnitelma?

Seuraathan blogini sometilejä 🙂

Facebook
Instagram
Twitter
YouTube

Löydät blogini myös seuraavista portaaleista:
Blogit.fi
Bloglovin’
Blogkeen

Avainsanat: juokseminen, juoksu, kävely, peruskestävyys, peruskestävyysharjoittelu, viikon treenit

Hyvinvointi Liikunta Mieli

13.2.2018 Maijaliisa

Peruskestävyys – Kirosanako?

Olen kotona. Makaan sohvalla peittoon kääriytyneenä flunssan kourissa. Eilen olotila oli aivan karmea, tänään jo ehkä voiton puolella… Lähes koko eilisen päivän maatessani horroksessa kuuntelin Tarja Virolaisen Juoksijan sielu – äänikirjaa.

Koko ajan kirjaa kuunnellessani, olen ollut jopa aivan hämmästynyt siitä, miten samaa reittiä juoksuhistoriamme on kulkenut. Aluksi juoksu vain oli helppoa, kunto kasvoi ja saavutettiin varsin upeita tuloksia. Sitten kunto näyttää lähtevän laskuun ja tämän taustalla vaikuttaa olevan peruskestävyysharjoittelun heikkous tai jopa sen puuttuminen. Hyvin samoja ajatuksia ja pohdintoja olen myös minä käynyt mielessäni tulosten hiipumisen vuoksi. Kirja on siis ainakin minun osaltani tässä suhteessa täysin samaistuttava.

Edelleen ihmettelen sitä, miten aluksi tulokset voivat nopeasti parantua, mutta sitten tulokset lähtevät laskuun? Onko alussa kunto sen verran huono, että peruskestävyyttä tulee väkisinkin treenattua ja sitten kun kunto kasvaa, peruskunnon treenaaminen jää pois, koska tekee vain mieli juosta kovaa?

Oli todella vapauttavaa ja armollisia ”lukea” Tarjan taistelusta peruskestävyyden treenaamisen kanssa. Tajuta ja ymmärtää, että peruskestävyyden harjoittelu on jollakin muullakin aivan älyttömän vaikeaa ja hankalaa. Todellakin täytyy kävellä. Siis täytyykö todellakin kävellä? Siis kävellä?

Enhän minä ole kävelijä, vaan juoksija. Haluan juosta, juosta kovaa ja haluan myös treenata juoksemista, en kävelemistä. Todellisuus on kuitenkin ilmiselvästi aivan toinen. Kuntoni ei ole tällä hetkellä, onko koskaan, sillä tasolla, että voisin treenata peruskuntoani muuten kuin kävelemällä tai juoksukävely-yhdistelmällä.

No mitä sitten? Jos lupaan kävellä seuraavan kuukauden kaikki peruskestävyyslenkit, jotta syke pysyy peruskestävyysalueella, voinko saada lupauksen, että siitä on minulle hyötyä? Saanko vauhtikestävyyden treeneissä sitten varmasti itsestäni enemmän vauhteja irti? Miten maailmassa tuo peruskestävyyden treenaaminen tuntuu olevan minulle tuollainen mörkö, miksi minusta edelleenkin tuntuu, että olen ainoa, jonka täytyy kävellä treenatakseen peruskuntoa, vaikka juuri kuulin, että on olemassa joku muukin, joka taistelee saman asian vuoksi?

Itseäni tässä tutkaillessani huomaan, että kyllä tuo peruskestävyys tuntuu minulle olevan kirosanaa muistuttava termi. Hölmöä, mutta totta. Vaikuttaa siltä, että en ole vieläkään oikein sisäistänyt kestävyysjuoksun ydintä. Minä olen aina halunnut kaiken nyt ja heti. Miksi ihmeessä sitten harrastan kestävyysjuoksua, jossa kärsivällisyys on yksi tärkein ominaisuus? Näköjään haluan kurittaa ja kasvattaa itseäni oikein urakalla… 😀

Mielikuvissani olen huippujuoksija, joka kirmaa huikeita vauhteja tuskin hengästyen, koko kylän kovin juoksijatar, miksi ihmeessä minun pitäisi treenata peruskestävyyttä kävellen? Todellisuus on kuitenkin aivan toinen – en todellakaan ole huippujuoksija, en edes omassa ikäryhmässäni, saati verrattuna kaikkiin kylän naisiin 😀 Järjellisesti tiedän tarvitsevani peruskestävyyden treenaamista ja paljon, mutta eikö se millään voisi onnistua juosten, eikö todellakaan?