Juoksukuvia osa 1.

Valokuvaan itse lähes kaikki kuvani, joita käytän blogissa. Joskus käytän omaa lastani lapsityövoimana ja hyvin harvoin häiritsen ohikulkevia tai juoksukavereita… Karhunkierroksella yksi tosi hieno tyyppi otti minusta pari kuvaa, kiitos siitä vieläkin. Kuvaamiseen käytän kännykkäni kameraa (Huawei P 9), joka on muuten paras kamera, joka minulla on koskaan ollut (kuvaamisesta voit lukea TÄÄLTÄ).

Tutkiskelin kamerani kuvia ja huomasin, että olen alkanut kuvata itseäni juostessa (lähinnä siis itselaukaisimella) vasta viime kevättalven aikana. Sitä ennen kuvat olivat lähinnä maisemakuvia lenkeiltä. Aika harvoin otan myöskään selfieitä… johtuuko iästä – en halua kuvata kurttuisista naamaani ;D, vai siitä etten oikein näe mieltä kuvata vain kasvoja juoksukuvissa… Toisaalta luulisi, että olen saanut hyvätkin sponsorisopimukset muutamalta kenkäfirmalta, niin usein kuvissa esiintyy lähinnä kengät (en kuitenkaan todellakaan ole saanut pennin latia tai edes lahjakenkiä, joten pistetään tämä siis ilmaisen mainostamisen piikkiin…). 

Ja niihin kuviin – mietin miten tämän juoksukuvia-sarjan ensimmäisen osan aloittaisin… en halua heti läväyttää epäonnistuneita ja karmeimpia kuvia verkkokalvoillenne, joten ajattelin aloittaa kuvakollaasin tämän vuoden jokaisen kuukauden suosikkikuvistani, joiden yhteyteen kirjaan myös juoksun tiedot. ’Virallisia’ kisakuvia en myöskään laita tähän, vaan teen niistä oman postauksensa.

 

Tammikuu: 

Collage 2017-08-16 23_18_36.jpg

Yhteislenkin riemua tammikuun alussa 14.03 kilometrin verran, aikaan 1:36:59, keskisykkeellä 153 bpm… Tämä oli se lenkki, kun osa porukasta lähti vielä ylimääräiselle kierrokselle, minä myös.

Collage 2017-08-17 17_57_29.jpg

Pitihän sitä villasukkajuoksua kokeilla, jäi yhteen kertaan viime talvena, vaikka oli hurjan kivaa ja vapauttavaa. Täytynee laitaa ohjelmaan ensi talvena. Vaatii sääolosuhteilta kirpsakkaa pakkasta ettei lumi paakkuunnu sukkiin. Villasukkajuoksua moottorikelkkauralla 7.07 kilometriä aikaan 1:07:03, keskisykkeen ollessa 147 bpm.

 

Helmikuu:

Collage 2017-08-17 17_59_43.jpg

Valokuvauksen reenaamista lenkillä – 13 kilometriä aikaan 1:55:27 ja nyt vihdoinkin peruskuntosykkeitä lähentelevällä keskisykkeellä 139 bpm. Heikki Savolainen (1907-1997) oli muuten yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista telinevoimistelijoista ja kaksinkertainen olympiavoittaja. 

 

Maaliskuu:

Collage 2017-08-17 18_15_31.jpg

Lapsityövoiman käyttöä parhaimmillaan 🙂 Esikoinen kuvasi äidin lentävää (?) askellusta ennen omia balettitreenejään, pelkkä kuvaussessio siis.

 

Collage 2017-08-17 18_19_31.jpg

Talven taittumista ponttoonisillalla. Paikallinen Renforssin lenkki on tullut kierrettyä kohtuullisen monta kertaa talven aikana. Tällä kertaa juoksua 10.07 kilometriä aikaan 1:05:06 ja taas turhan kovalla keskisykkeellä 147 bpm… 

 

Huhtikuu:

Collage 2017-08-17 18_30_54.jpg

Sarjatulitusta 😉 No nyt alkaa keskisykkeet (126 bpm) olla jo kohdillaan ja todistettavasti olen muutaman juoksuaskeleenkin ottanut 9.37 kilometrin lenkillä, johon sain aikaa kulumaan 1:16:51.

Toukokuu:

Collage 2017-08-17 18_33_15.jpg

Lumi maassa ja sitä tuli toukokuussa vielä äitienpäivän tienoilla lisää, huh mikä kevät. Tällä lenkillä nautiskelin polkujuoksusta upeassa säässä kenkiä testaillen 12.3 kilometriä aikaan 1:40:58, keskisykkeellä 135 bpm.

Collage 2017-08-17 20_54_51.jpg

Hipsuttelulenkillä paria päivää ennen NUTS karhunkierros 55 kilometrin kisaa. Ei statistiikkaa, rentoa hölkkää ja rallattelua lasten kanssa, puistoilua ja pyöräilyä.

 

Collage 2017-08-17 20_50_07.jpg

Maalissa!!! Tällä huippumatkalla viihdyin tällä kertaa koko rahan edestä – 9 tuntia ja 31 minuuttia, matkaa reilut 55 kilsaa kohtuullisen kovalla keskisykkeellä 153 bpm – aivan mahtava reissu – tarkemmin tarinaa TÄÄLLÄ. Kiitos kuvauksesta ystävä Muoniosta 🙂

 

Kesäkuu:

Collage 2017-08-17 22_29_41.jpg

Montaa kuvaa ei löytynyt juoksijasta tässä kuussa, eipä montaa kilsaa tullut juostuakaan… kuvassa varsin uupuneen näköinen nainen elämäni pahimman mahataudin jälkeen. Kaikki taudit ja vaivat samalle kuulle… Varovasti liikkeelle – 5.95 kilometriä aikaan 38:33, keskisykkeellä 149 bpm.

 

Heinäkuu:

Collage 2017-08-17 21_05_12.jpg

Hääpäivän viettoa Vuokatin poluilla 18.04 kilometrin verran aikaan 2:29:22 keskisykkeellä 144. Oli muuten ensimmäinen hääpäivä lasten syntymän jälkeen, jonka olimme yön yli poissa kotoa. Suosittelen lämpimästi muillekin! 

 

Collage 2017-08-17 21_13_32.jpg

Kesäloman maisemia Mikkelin satamasta – on mahtava tutustua lomakohteisiin juosten – me like 🙂 12.71 kilometrin aikana kävin tuolla satamassa, kenkäverossa ja hiidenkirnua katsomassa, melkein eksyin asuntomessuillekin. Aikaa sain kulumaan 1:19:40 keskisykkeellä 147 bpm.

 

Collage 2017-08-17 21_15_45.jpg

Yksi aivan ehdottomasti suosikkikuvistani! Jyväskylässä nautin rantareitistä 8.84 kilometrin verran aikaan 50:50, hurjalla keskisykkeellä 155 bpm.

 

Elokuu: 

Collage 2017-08-17 21_17_36.jpg

Polkulenkkeilyn jälkeen pientä ylämäkivetoa ja nautiskelua, lyhyellä lenkillä kilometrejä 6.75 ja aikaa matkalla 44:49, keskisyke 152 bpm.

Collage 2017-08-17 21_21_25.jpg

Luonnon vihreyttä hämmästellen upeissa polkujuoksumaastoissa 11.73 kilometrin verran. Olisin juossut pidempäänkin jos jalka ei olisi alkanut vaivata, tällä kertaa oikean jalkaterän ulkosyrjä… toivottavasti ohimenevä rasitusvamma… Aikaa lenkillä vietin 1:32:32, keskisykkeellä 136 bpm.

 

Seuraavissa juoksukuvia-osissa siis tiedossa ainakin kisassa otettuja kuvia (muiden toimesta), lenkkimaisemakuvia ja ehkäpä jopa epäonnistuneita otoksia… 

Juoksuintoa kuvamotivaatiolla! 

Seuraa: blogit.fibloglovin’FacebookInstagram

Hyvinvointi Liikunta

Vaikea palautuminen ja viikon 32 treenit

Enpä tiedä, miten oikein palaudutaan? Pitäiskö kisan jälkeen maata viikko sohvalla ja syljeskellä kattoon? Eipä tietenkään, mutta minkä verran liikuntaa ja liikkumista on palauttavaa liikuntaa ja mikä on liikaa? Hmm… oikeastaan varmaankin palauttavaa liikuntaa olisi matalilla sykkeillä liikkuminen, minulla siis alle 130 bpm keskisykkeellä, mutta edelleenkin tuo tosi rauhallinen liikkuminen urheilumielessä on minulle äärimmäisen vaikeaa. Palaudun kuitenkin ilmeisen nopeasti rasituksesta, ainakin Polar Flown mukaan, joka väittää, että olen jo täysin palautunut edellisen lauantain maratonista 🙂 Juoksua tälle viikolle on kertynyt vain 14.3 kilometriä, mutta paljon muuta olen ehtinyt touhuilla.

IMG_1544.JPG

Maanatain otin täysin levon kannalta ja nautin viimeisestä vapaapäivästä ennen töihin paluuta.

Hetken tässä ihmettelin viikkokalenteriin ilmestyneitä kilometrejä, kunnes tajusin, että tiistaina palasin töihin pyöräillen 🙂 Liikun työssäni työpisteestä toiseen ja ensimmäisen työpäivän kunniaksi pyöräilin aamupäivällä nämä työpisteiden välit, siitä siis kertyneet kilometrit. Matkat olivat lyhyitä yksinään, yhteensä hieman vajaa kymmenen kilometriä. Iltasella kävin vähän liian kovan lenkin juoksukaverin kanssa, polvi alkoi ilmoitella itsestään… liian aikaisin siis lenkillä… taas! Onneksi kuitenkin kohtuullisella keskisykkeellä 138 bpm, matkaa kertyi 7.5 kilometriä aikaan 58:50.

IMG_1545.JPG

Keskiviikko oli lepopäivä ja torstaina kävin hurvittelemassa ihka oikean kävelylenkin! Kylläpä teki tiukkaa kävellä, mutta kun tiedän miten hyvää se mulle tekee, niin kestin sen 😀 Kävelyä siis elämää ihmetellen 3.93 kilometriä 43:04 minuutissa, keskisykkeellä 108 bpm.

Tällä viikolla on palattu tavalliseen viikkorytmiin, joten perjantai oli punttipäivä. Pyöräilin salille mutkan kautta ja sain kilometrejä kasaan 6.48, keskisykkeellä 115 bpm. Salitreenin ja sieltä kotiin pyöräilyn laitoin samaan harjoitukseen, joten toisen treenin ajaksi kertyi 1:34:56 ja keskisyke oli hurjan matala 103 bpm… Jotenkin salilla oli laiska olo, siksipä sykkeetkin oli niin matalat.

Lauantaina järjestettiin kotona työleiri, joka kävi aivan loistavasta palauttavasta treenistä. Katon pesua, talon maalin rapsuttamista, teräsharjalla harjaamista ja maalaamista, hyvin meni koko päivä touhuillensa. Kovin usein minulla ei näy tuo päivittäinen aktiivisuus rasituksena, mutta tänään näkyi.

Sunnuntaina en voinut vastustaa kiusausta, vaan lähdin kokeilemaan juoksua ja polven tilaa poluille. Laitoin vasempaan polveen varuilta siteen eikä polvi onneksi ollut pikku lenkistä moksiskaan. Juoksin osan lenkkistä virkistävässä vesisateessa, välillä aurinkokin pilkahti enkä millään voinut vastustaa pientä mäkitreeniä läheisellä kukkulalla. Juoksin 6,75 kilometriä aikaan 44:49, himpun liian innokkaasti keskisykkeellä 152 bpm.

PhotoEditor-1502653307335.jpg

 

Tässä vielä koko viikon treenit.

IMG_1543.JPG

Ihanaa elokuuta! 

Seuraa: blogit.fibloglovin’FacebookInstagram

Hyvinvointi Liikunta