Vuoden 2020 luetuimmat blogipostaukset!
Oikein ihanaa alkanutta vuoden viimeistä viikkoa ja terkut Levin Utsuvaarasta! Kirjoitin viime vuonna vuoden lopussa postauksen, johon kasasin vuoden 2019 luetuimmat postaukset. Toistan tänä vuonna samaa kaavaa ja listaan teille kuluneen vuoden 2020 kymmenen luetuinta postausta. Tämä on ihan mielenkiintoista itsellekin nähdä, millaiset postaukset ovat kiinnostaneet teitä eniten ja siinä kävi kuten arvelin, eli eniten kiinnostusta on selkeästi herättänyt pohtivat sekä hyvinvointiin ja kauneuteen liittyvät postaukset. Mikäli teillä on tässä kohtaa jotain postaustoiveita vuoteen 2021, kertokaa ihmeessä, niin pyrin vuoden alusta toteuttamaan toiveita?!
Ohessa kymmenen luetuinta postausta vuodelta 2020:
Vuoden ehdottomasti luetuin postaus on ollut kuulumispostaus syksyltä, jossa kerroin tavanneeni nykyisen miesystäväni. Veikkaan, että sana ”paljastuksia” houkutteli klikkaamaan postauksen auki ja herätti mielenkiinnon. Tässä muuten nähdään jälleen, miten hyvin otsikointi toimii ja sitä kannattaa kirjoittamisessa hyödyntää. Tonin tapaaminen on kieltämättä ollut yksi vuoden parhaista tapahtumista ja siksi myös tämä postaus itselle tärkeä, ehkä jopa vuoden tärkein.❤️
Ajatuksia uskonnollisesta traumaoireyhtymästä
Kirjoitin tänä vuonna ensimmäistä kertaa hieman kattavammin hegellisistä taustoistani ja siitä, miten taustat ovat vaikuttaneet minuun elämän aikana. Hieman ennen postauksen kirjoittamista tutustuin paremmin hengelliseen traumaoireyhtymään, jonka myötä löysin syyt tuntemuksilleni ja peloille. Tai oikeastaan ensimmäistä kertaa tajusin, kuinka suuresta asiasta tässä on kyse, eikä ole ihme, jos olen jossain asioissa niin hukassa ja hämilläni. Tämä postaus oli ehdottomasti yksi tämän vuoden henkilökohtaisimmista ja se herätti myös teissä paljon ajatuksia. Mahdollisesti vuonna 2021 voisin palata aiheeseen.
Empties – Loppuun kulutetut kosmetiikan suosikit x 7
Kosmetiikan loppuun kulutetut suosikit kiinnostivat teitä vuoden lopussa. Postauksessa on esiteltynä useampi pidempiaikainen suosikki, johon olen tykästynyt. Mukana mm. tyvipuuteri, itseruskettava, kynsilakka, suihkuvaahto ja naamio, joiden puolesta liputan. Jos kaipaat kosmetiikan saralla inspiraatiota ja postaus on lukematta, kannattaa se klikata auki.
Tämän neljänneksi suosituimman postauksen kirjoitin huhtikuussa koronan aikoihin, kun tuli prosessoitua ja mietittyä asioita yksinään paljon. Jotenkin hauska lukea kyseistä postausta nyt, kun unelmani on toteutunut ja elämä tältä osin muuttunut aika tavalla. Ehdottomasti yksi vuoden tärkeimmistä postauksista minulle ja hyvin merkityksellinen.🙏🏻
Kesällä tuli kirjoitettua postaus liittyen ikäisteni vaikuttajien raskautumiseen. Koronavuonna yhä useampi vaikuttaja on saanut lapsen tai tullut raskaaksi, joka johtunee toki pitkälti siitä, että iso osa pitkään bloganneista on iältään kolmenkympin tietämillä. Postauksessa pohdin aihetta niin yleiseltä kuin henkilökohtaiselta näkökannalta. Postaus herätti mukavasti keskustelua ja kommentointia.
Huonoja tapoja löytyy meistä aivan jokaiselta. Tässä postauksessa paljastan kymmenen omaani, joista yhtenä mainittakoon myöhästely. Tällaiset postaukset herättävät aina mielenkiintoa, jossa kirjoittaja jakaa jotain henkilökohtaista seuraajille. Kevyttä luettavaa joulun välipäiviin, jos postaus on jäänyt lukematta.
10 parasta ihonhoitorutiinia vuoteen 2020
Vuoden alussa jaoin ihonhoitovinkkejä ja rutiineja uuteen alkaneeseen vuoteen. Jokaista rutiinia olen noudattanut koko vuoden ajan ja näin loppuvuodesta on pakko todeta, että iho on hyvässä kunnossa. Siispä kait jotain olen tehnyt oikein? Mikäli ihonhoito kiinnostaa, kannattaa tämä postaus tsekata läpi!
Hassua, mutta tämä lokakuun postaus on yksi vuoden suosituimmista! Koetin miettiä miksi, koska postaus on kuitenkin sellainen, jollaisia olen tänä vuonna useamman kirjoittanut? Enpä osaa sanoa, mutta se sisältää kaikenlaista sekavaa lokakuun viikolta.
Elokuussa kirjoitin postauksen kuplasta, tilasta, johon saatamme ikään kuin vahingossa ajautua elämässä.
”Tuo kupla on erikoinen, sillä sen sisällä ei ikään kuin hahmota asioita sen ulkopuolelta ja siellä ollessaan, ei välttämättä edes halua nähdä kuplan epäkohtia. Riittävän paljon, kun viettää aikaa jossain tietyssä ympyrässä, saattaa myös hämärtyä se, mikä on oikeasti oikein ja mikä väärin.”
Elämään kuuluu monenlaisia vaiheita ja tilanteita. Tämä postaus on sellainen, joka kumpusi osittain koronan aiheuttaman tilanteen seurauksena. En varmasti ole ainut, joka voi tämän postauksen sisällön allekirjoittaa…
Paras (ja hyvänmakuinen) vihersmoothie
Vuonna 2020 keittiössäni on ollut hiljaisempaa reseptien osalta verrattuna aikaisempaan, mutta vihersmoothie on ja pysyy! Jaoin vuoden alussa reseptin hyvänmakuiseen ja heittämällä parhaaseen vihersmoothieen, jonka resepti on edelleen ahkerassa käytössä. Mikäli herkullinen ja myös terveellinen smoothieresepti kiinnostaa, kannattaa kurkata tämä postaus!
Oikein ihanaa alkanutta viikkoa ja maanantain jatkoa!🥰🥰