Ladataan...
Päästä irti

 

Tapasin avopuolisoni Lauran Tinderissä toukokuussa 2017. Hetken keskusteltuamme Laura heitti vitsillä, että voitaisiin lähteä jonnekin reissuun yhdessä. Laura myös kertoi, että hänen mielestään ensimmäiset treffit olivat yleensä tylsiä ja mielikuvituksettomia, joten voisimme tavata vasta lentokentällä. Lopulta sovimme tekevämme näin! Matka varattiin elokuun loppuun Amsterdamiin.

Aikaa tapaamiseen oli kuitenkin edelleen muutama kuukausi, joten Laura myös ehdotti, että voisimme käydä läpi Arthur Aronin 36 kysymystä rakastumista helpottamaan. Toteutimme siis tämän, ja sovimme alkavamme käydä kysymyksiä läpi yksi päivässä viestitellen. Yleensä kysymykset olisi tarkoitus tehdä kasvotusten, mutta vastasimme kysymyksiin omalla tavallamme. Ensimmäinen puhelu tehtäisiin kysymysten jälkeen.

Kysymysten läpikäymisestä tulikin hauska traditio, jota odotin tuon yli kuukauden ajan joka päivä innoissani. Kysymykset ovat kolmessa osiossa alla (https://askelterveyteen.com/rakastumista-helpottavat-36-kysymysta/):

 

Kysymysryhmä 1:

1. Jos voisit valita kenet tahansa ihmisen, kenet kutsuisit luoksesi illalliselle?

2. Haluaisitko olla kuuluisa? Mistä asiasta haluaisit olla kuuluisa?

3. Ennen kuin soitat puhelun, harjoitteletko jo etukäteen sanomiasi asioita? Miksi?

4. Kuvaile ”täydellinen” päivä sinun mielestäsi.

5. Milloin oli viimeisin kerta kun lauloit itseksesi? Milloin oli viimeisin kerta kun lauloit jollekin toiselle?

6. Jos voisit elää 90-vuotiaaksi, kumman asian ottaisit mieluummin: terveen mielen vai 30-vuotiaan ihmisen vartalon?

7. Oletko sitä mieltä, että tiedät kuinka tulet kuolemaan?

8. Nimeä kolme asiaa, joiden haluat olevan sinua ja kumppaniasi yhdistäviä tekijöitä?

9. Mitkä ovat ne asiat elämässäsi, joista olet kaikkein kiitollisin?

10. Jos voisit muuttaa mitä tahansa siitä, miten sinut kasvatettiin, mikä se olisi?

11. Jaa elämäsi tarina neljässä minuutissa.

12. Jos voisit herätä huomenna jonkin ominaisuuden tai kyvyn kanssa, mikä se olisi?

 

Kysymysryhmä 2.

13. Jos voisit kysyä kristallipallolta yhden asian itsestäsi, elämästäsi, tulevaisuudesta tai mistä tahansa muusta, mikä olisi se asia, jonka haluaisit nyt tietää?

14. Onko jotakin sellaista, jota olet halunnut jo pitkän aikaa? Miksi et ole tehnyt tätä asiaa?

15. Mikä on elämäsi suurin saavutus?

16. Mitä arvostat eniten ystävyydessä?

17. Mikä on kaikkein arvokkain muistosi?

18. Mikä on kaikkein huonoin muistosi?

19. Jos äkillisesti saisit tietää kuolevasi vuoden sisällä, miten muuttaisit tapaasi elää nyt? Miksi?

20. Mitä ystävyys merkitsee sinulle?

21. Mitä rooleja rakkaus ja suru näyttelevät elämässäsi?

22. Kuvaile viisi asiaa, joita etsit kumppanissa.

23. Onko sinulla hyvä suhde perheeseesi? Tuntuuko sinusta, että sinulla oli onnellisempi lapsuus kuin useimmilla ihmisillä?

24. Mitä ajattelet suhteestasi äitiisi?

 

Kysymysryhmä 3.

25. Esitä kolme tosiasiallista toteamusta käyttäen sanaa ”me”. Sano esimerkiksi ”Me esitämme toisillemme kysymyksiä” ja ”Me olemme molemmat rauhallisia”.

26. Täydennä tämä lause: ”Minä toivoisin, että minulla olisi joku ihminen, jonka kanssa voisin jakaa…”.

27. Jos sinusta äkillisesti tulisi kumppanisi läheinen ystävä rakastajan sijaan, sano tärkein asia, jonka haluaisit hänen tietävän.

28. Kerro sinua vastapäätä istuvalle ihmiselle, mistä pidät hänessä.

29. Kuvaile jokin hävettävä tilanne elämässäsi.

30. Milloin oli viimeisin kerta kun itkit jonkun toisen ihmisen edessä? Entä itseksesi?

31. Kuvaile ne asiat, joista pidät tämänhetkisissä ystävissäsi.

32. Mikä sinusta on liian vakava asia, jotta siitä voisi laskea leikkiä, jos mikään?

33. Jos sinä kuolisit tänään, eikä sinulla olisi mahdollisuutta olla yhteydessä keneenkään, mitä katuisit kaikkein eniten sanomatta jättämistäsi asioista? Miksi et ole sanonut sitä vielä?

34. Asuntosi ja kaikki tavarasi palavat tulipalossa. Kun olet pelastanut läheisesi ja lemmikkisi, sinulla on aikaa mennä pelastamaan yksi tavara. Mikä se olisi? Miksi?

35. Kaikista perheeseesi kuuluvista ihmisistä, kenen kuolema vaikuttaisi sinuun eniten? Miksi?

36. Jaa jokin henkilökohtainen ongelma, ja pyydä sinua vastapäätä olevalta ihmiseltä neuvoa kysyen kuinka hän itse suhtautuisi tilanteeseen.

Kysymysten aikana todella oppi tuntemaan toisen hyvin. Tuntui, että olemme rakastuneita, vaikka emme olleet koskaan edes puhuneet puhelimessa. Puhuimmekin ensimmäisen kerran puhelimessa kysymysten jälkeen. Se oli jännittävää! Ensimmäiseen keskusteluun kului 4 tuntia.

Elokuun 31. päivänä tapasimme lopulta lentokentällä. Molempia jännitti kovasti, joten ensitapaamisessa halasimme toisiamme pitkään ja tiukasti. Tämän jälkeen joimme kuohuvaa ja juttelimme muutaman tunnin. Lopulta lähdettiin Amsterdamiin ja reissu oli mitä mahtavin. Taisin löytää näillä uniikeilla ensitreffeillä elämäni naisen <3 Suosittelen käymään kysymyksiä läpi vaikkapa jo olemassa olevassa parisuhteessa. Ne lähentävät.

Uskaltaisitko sinä lähteä ensitreffeille lentokentälle?

Seuraa minua Instagramissa @saida_paastairti

 

 

Ladataan...
Päästä irti

 

Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka suhtautuvat elämäänsä tavallaan yksinkertaisesti. "Jos haluat jotain, tee sen eteen töitä. Jos haluat muutosta, tee muutoksia. "

Näinhän se elämä parhaimmillaan onkin. Asiat eivät kuitenkaan usein ole niin yksinkertaisia. Ajattelen toki niin, että jos muutosta johonkin asiaan haluaa, jotain on muutettava itsessään. Olosuhteet voivat silti joskus olla ylivoimaisen hankalia. Sellaisissa tilanteissa täytyisi sinnikkäästi jatkaa taistelua, vaikka ei heti onnistuisikaan.

Erityisen hankalaa on muuttaa asioita, kun on mielenterveyden ongelma. Useimmat mielenterveyden ongelmien kanssa painivat ihmiset joutuvat kuitenkin jossakin vaiheessa kasvokkain jonkinlaisen muutoksen tekemisen kanssa. Ehkä niin, että ei ole mahdollista enää jatkaa entiseen tapaan. Ehkä on muutettavan suhtautumista omaan krooniseen sairauteen. Tai ehkä kerättävä kaikki voimansa esittääkseen sen pienen avunpyynnön.

Esimerkiksi masentuneelle se vaatii kuitenkin moninkertaisesti voimia hakea apua verrattuna terveeseen ihmiseen. Siinä kohtaa kannustus, "jos haluat muutosta, tee se", voi kuulostaa lähinnä pilkalta.

Olen ihminen, joka vaikeissa tilanteissa lopulta pistää muutoksen rattaat pyörimään. Joskus siinä menee hetki, ja saatan tarvita kannustusta. Teen kuitenkin muutoksen, joka tarvitaan, koska uskon, että lopulta asiat voivat muuttua parempaan.  Minuun on lapsena luotu uskoa siten, että uskon todella pystyväni tekemään muutoksia. Minulla onkin minäpystyvyyttä.

Kaikkien ihmisten lähtökohdat elämään ovat kuitenkin erilaisia. Siksi pitäisi aina suhtautua varovaisesti ohjeisiin toisia ihmisiä kohtaan. Masennus tai huono itsetunto voivat tehdä vaikkapa avun hakemisesta todella vaikeaa.

Yksi syy, miksi kirjoitan blogiani on se, että haluan olla omalta osaltani poistamassa stigmaa mielenterveyden ongelmista. Edelleen joskus kuulee sanottavan vaikka, että masentuneen tulisi vaan mennä lenkille ja lopettaa masentuminen. Olen ollut todella järkyttynyt tällaisesta puheesta. Jokainen sairas ihminen ansaitsee saada tehdä muutoksen elämässään johonkin parempaan päin. Se ei kuitenkaan tapahdu syyllistämällä vaan kannustaen.

Jos mielenterveyden ongelmiin suhtauduttaisiin kuten muihin sairauksiin, olisi paljon helpompaa tehdä muutos. Hakea apua ensimmäistä kertaa, kertoa työkavereille omasta jaksamisesta ja tilanteesta. Suhtautua hyväksyen omaan krooniseen sairauteen. Saada tukea ja kannustusta ympärillä olevilta. Valitettavasti kuitenkin mielenterveyden ongelmiin edelleen joskus suhtaudutaan kuin ne olisivat valintoja. Mietinkin, kuka valitsisi näin? Kuka haluaa olla masentunut tai pakko-oireinen?

Toinen asia, johon kaipaisin yhteyiskunnallisesti muutosta on se, että kun sen avunpyynnön esittää, mitä siitä seuraa. Joillekin voi seurata paljon hyviä asioita. Jos siitä kuitenkin seuraa lähinnä enemmän ongelmia, voi se olla liikaa sille, joka on kaikki voimansa keränneenä esittänyt avunpyynnön. Jaksaminen saattaa loppua siihen, ja se jää viimeiseksi avunpyynnöksi.

Ensimmäinen asia on suhtautuminen. Terveydenhoitohenkilökuntaa tulisi entistä enemmän kouluttaa kohtaamaan mielenterveysongelman kanssa painiva ihminen. Olen kuullut liikaa kertomuksia, joissa ihmisen hätää ei ole otettu tosissaan. Toinen muutoksen tarve tulee hoidosta, jota saa.

Huolimatta siitä, että olen sinnikkäästi vuosien varrella hakenut itselleni apua, vasta OCD-klinikalla käynnin jälkeen olen todella havainnut, kuinka yksinkertaista joidenkin mielenterveyden häiriöiden hoitaminen voisi parhaimmillaan olla (ei toki kaikkien häiriöiden/sairauksien). Aikoinaan olen kyllä saanut keskusteluavustakin paljon, mutta kaikkeen se ei todellakaan auta. Esimerkiksi pakko-oireiseen häiriööni. En ole tietenkään mikään expertti, mutta esimerkiksi kognitiivista käyttäytymisterapiaa voisi käyttää enemmän. Myös intensiivimenetelmät ansaitsisivat enemmän mahdollisuuksia.

Yhteiskunnallisesti olisikin paljon tehtävää mielenterveyden hoidon saralla. Vuosia kärsittyäni, eikö olekin järkyttävää, että intensiiviterapialla ja oikeilla ohjeilla elämänlaatuni on kuukaudessa parempi kuin vuosiin!?

Jos yhteiskunnassa panostettaisiin enemmän sekä lämpimään kohtaamiseen että oikeanlaiseen hoitoon, voisivat mielenterveydenongelmat olla paljon paremmin hallinnassa.

Miten sinun avunpyyntösi on otettu vastaan ja millaista hoitoa olet saanut?

Seuraa minua instagramissa @saida_paastairti

 

Ladataan...
Päästä irti

Viikko sitten torstaina tulin kotiin OCD-klinikalta (ocd-clinic.com), jossa hoidatin pakko-oireista häiriötäni. Kokemus oli mitä suurenmoisin, josta kirjoitinkin viime postauksessa. Klinikalta sain mitä parhaimmat työkalut taistoon OCD:tä (Obsessive Compulsive Disorder) vastaan. Käytännön toteutus kotona onkin sitten toinen juttu.

Pakko-oireisessa häiriössä ihminen ahdistuu jostakin asiasta, jonka kokee uhkaksi (obsessio), ja sitä seuraa pakonomainen tarve tehdä jotain asialle (kompulsio). Ihminen yrittää näin hallita ja vähentää ahdistusta. Tekemällä kompulsioitaan ihminen kuitenkin pitkässä juoksussa vain pahentaa ahdistustaan. Esimerkiksi ihminen, joka pelkää bakteereita. Hän näkee uhan liassa, joten hän yrittää estää uhkaa tapahtumasta pesemällä käsiään. Lopulta käsien pesu on jatkuvaa, koska pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä on tyytyväinen vasta silloin, kun uhka on minimoitu 100%. Elämässä tällainen ei kuitenkaan ole mahdollista. Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa kompulsioiden tekeminen lopetetaan ja ahdistus kasvaa väliaikaisesti. Pitkässä juoksussa ahdistus kuitenkin lievenee, kun ihminen havaitsee, että ahdistus vähenee ajan myötä. Samalla ihminen opettelee sietämään epävarmuutta.

Palasin töihin tällä viikolla. Alkuviikko töissä sujui todella hyvin, ja olin todella ylpeä itsestäni. Onnistuin sietämään ahdistavia ajatuksiani tekemättä kompulsioitani. Perjantaina olin hieman alavireinen ja flunssainen, joten en enää jaksanut taistella kuten alkuviikosta. Töissäkin tuli siis tehtyä muutamia kompulsioita, jotka minulle tarkoittavat tarkisteluja ja varmisteluja. Jouduin hetkellisesti takaisin pakko-oireisen häiriön kehään, mutta onneksi minulla on klinikalta saamani työkalut, jotta tiedän, mitä minun kuuluu seuraavaksi tehdä: lopettaa kompulsointi ja taistella!

Tämä taistelu on jatkuvaa vuoristorataa eri tunteiden kanssa. Samaan aikaan, kun tunnen onnistumisen ja ylpeyden tunteita onnistuessani välttämään kompulsioita, taustalla on aina pelko ja ahdistus. Toisaalta hetkellisen helpotuksen (kompulsion jälkeen) vastaparina on aina pettymys ja tuska epäonnistumisesta. Jos haluan pysya oikealla tiellä, on ensimmäinen vaihtoehto kuitenkin oikea. Pelko ja ahdistus kuuluvat elämään jossakin määrin, ja niiden määrä vähenee, kunhan vain pysyn niskan päällä sairaudestani. Tällä hetkellä tunteet ovat kuitenkin ristiriitaiset. Kun valitsen itseni uhkan minimoimisen sijaan, tunnen itseni aina itsekkääksi, joka ei taas ole kiva tunne. Toisaalta tiedän, että minullakin on oltava oikeus onneen, en ole mikään kaikkien uhkien vartija.

Jatkan kuitenkin taistelua itseni puolesta, sillä en halua tuhlata elämääni murehtimiseen. Helppoa tämä ei ole, mutta uskon, että se on sen arvoista. Jatkan siis taisteluani pienista vastaiskuista huolimatta ja liikun hitaasti, mutta varmasti kohti parempia päiviä. Kaksi askelta ylöspäin ja yksi alaspäin. Liikun hitaasti portaita kohti onnellisuutta, vaikka tie on kiero kuin kuvassa oleva puu.

Seuraa minua myös instagramissa @saida_paastairti

Ensimmäinen kuva: Laura Kilpeläinen

Pages