Ketogeenisen ruokavalion odottamattomat (hyvät) sivuvaikutukset

Kirjoittelin aiemmin ryhtyneeni ketogeeniselle ruokavaliolle muutama kuukausi sitten (täällä). Ketogeeniselle ruokavaliolle lähdin, koska sairastan pakko-oireista häiriötä OCD (pakko-oireisesta häiriöstä löydät paljon tietoa blogistani). Tämä siksi, että olen lukenut artikkeleita ja tutkimuksia asiasta: ketogeeninen ruokavalio saattaa vähentää aivojen tulehdusta, jota pakko-oireista häiriötä sairastavilla tutkimuksen mukaan on (lähteitä ylläolevan linkin kautta blogissa). Ihmisillä on myös henkilökohtaisia kokemuksia, että se on auttanut. Joidenkin oireet jopa katosivat täysin.

Ketogeenistä on siis nyt takana reilut kaksi kuukautta ja olen kyllä täysin äimistynyt. Ketogeenisella on ollut useita hyviä puolia, joista osa yllätti täysin. Osasta kerroinkin jo viime postauksessa. Ajattelin kuitenkin listata vielä kaikki mahtavat vaikutukset!  Kyllähän monella muullakin on näistä kokemusta, mutta itse en odottanut näin isoja vaikutuksia.

1. Ketogeeninen on tosiaan vaikuttanut mieleeni, kuten jo edellisessä postauksessa kerroin. Oloni on tasaisempi, mieli kirkkaampi ja ajatus juoksee. En mene yhtä helposti paniikkiin kuin ennen. Koen myös hallitsevani mieltäni paremmin sekä tunnen oloni vahvemmaksi ja hyväntuulisemmaksi. Tämä oli syy, miksi lähdin ketogeeniselle ja se kannatti. Olen muilla keinoin kuntouttanut itseäni pakko-oireisesta häiriöstä vuoden verran ja ketogeeninen ruokavalio on tukenut minua viime aikoina saavuttamaan tavoitteitani.

2. Ärtyneen suolen oireyhtymäni (IBS) on kadonnut!! Viime postauksen jälkeen olen lisännyt ruokavaliooni paljon lisää aiemmin kieltolistalla olleita ruoka-aineita. Jo vuosia olen ollut itse muokkaamallani FODMAP-ruokavaliolla. En syönyt kaaleja, herneitä, papuja, linssejä, vehnää, ohraa, ruista, raakaa sipulia tai maissia.  Maitotuotteita käytin hyvin vähän. Kyseisellä ruokavaliolla ärtynyt suoleni pysyi jotenkuten kontrollissa. Jos lipesin vähänkään ruokavaliosta, saatoin kärsiä seurauksista seuraavat kaksi viikkoa. Oireina oli järkyttävä turvotus ja toisinaan myös kipu. Tuntui, että vatsa meni täysin jumiin.

Kaikki tällaiset oireet ovat hävinneet. Olen lisännyt ruokavalioon kaalin lisäksi vielä herneet, pavut, linssit ja sipulin. Aiemmin jo muutama papu kaatoi koko tasapainon. Maitoa käytän muutenkin vähän, mutta ei siitäkään ole oireita tullut. Tuntuu, että vatsani tulehdustila on normalisoitunut ja parantunut, joten se kestää enemmän ärsyttäviäkin ruoka-aineita. Hyvä, että uskalsin kokeilla! Pyrin olemaan mahdollisimman kasvissyöjä, joten tämä on aiheuttanut suuren ilon! Voin siirtyä olemaan yhä enemmän kasvissyöjä, koska valikoimani proteiininlähteisiin on kasvanut merkittävästi tämän myötä.

3. Moni ryhtyy ketogeeniselle laihtuakseen. Olen myös itse laihtunut n.5kg ihan huomaamatta. Asia ei ollut minulle syy lähteä tähän, mutta ihan kiva, koska mahdun vaatteisiini nyt paremmin. Alkuvuodesta lihoin jalan kipsin vuoksi joitakin kiloja. Enemmän koen kuitenkin hyötyä siitä, että olo ei ole turvonnut.

4. Energisyys! Energisyys on yksi todella hyvä puoli. Teen kaikkea tehokkaammin! Nukun paremmin ja herään aamulla virkeämpänä. Jaksan vetää hyvällä draivilla koko päivän.

5. Ihoni on muuttunut kuulaammaksi ja kirkkaammaksi. Jotenkin kasvojen ”pöhötys” on hävinnyt. Eron huomaa selvästi, kun katsoo vanhempia valokuvia.

6. Urheilu sujuu paremmin kuin hyvin. Tätä pelkäsin etukäteen. Iskeekö väsymys helpommin kuin ennen? Itseasiassa olen kuitenkin kokenut päinvastoin. Jaksan urheilla paremmin kuin ennen. Energia ei yhtäkkiä ”lopu” niin kuin silloin, kun olin hiilihydraattipitoisella ruoalla. Jaksan liikkua pidempään ja olo tuntuu tasaiselta.

7. Ruokahalu on hyvä, mutta nälkä ei ole jatkuvasti. Tästä syystä olen ”vahingossa” pätkäpaastonnut. Nälkä saattaa päivällä tulla vasta lounasaikaan. Aiemmin olin vannoutunut aamiaisen syöjä, mutta nyt menen olotilan mukaan. Syön, kun tulee nälkä. Olo on jotenkin tasaisempi, joten mielihaluja on vähemmän. Tämän olen huomannut nyt ollessani pidempään ketogeenisella ruokavaliolla. Alkuun oli välillä kova nälkä, sitten taas ällötti kaikki. Nyt tilanne on tasaantunut. Toki tarkkailen edelleen syömisiäni syömishäiriötaustani takia. Koen kuitenkin, että syömiseeni ei nykyään liity pakkomielteisyyttä lainkaan.

Olen syönyt ketogeenisella ollessani paljon oliiviöljyä, kalaa, luomukananmunia, soijatuotteita, parsakaalia, kukkakaalia, vihreitä papuja ja salaatteja. Nyt syönyt lisäksi paljon kaaleja: kukkakaali, parsakaali, hapankaali ja valkokaali. Hiilihydraatit ovat olleet noin 30-50g/päivässä. En enää mittaa mitään, joten mutu-tuntumalla mennään. Ruokavalion ylläpitäminen on ollut melko helppoa. Joitakin mielitekoja on ollut, mutta ne on taltutettu 80-90% tummalla suklaalla. Olen pitänyt myös vapaapäiviä ketogeenisesta, jolloin olen lisännyt hiilihydraatteja noin 100g.

Jos ryhdyt ketogeeniselle, ota asioista selvää ja selvitä sopiiko ruokavalio sinulle. Itselleni tämä on kuitenkin ollut niin mahtava juttu, että jatkan varmasti.

Mukavaa syksyn jatkoa!

 

Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.

Seuraa Saidaa Instagramissa: @saida_paastairti ja blogia Facebookissa: sivulla Päästä irti @paastairtiblogi (Edit. 10.8.2020).

hyvinvointi hyva-olo mieli ruoka-ja-juoma
Kommentit (5)
  1. Kiinnostunut
    4.10.2019, 14:45

    Moikka !

    Ymmärsin että ketogeenisella ei voi syödä herneitä/papuja/linssejä yms. 🙂 Mutta onko niin että näitä voi käyttää kunhan pysyy hiilarien sisällä ?

    1. Heips! Itse olen nyt varovaisesti kokeillut näitä. Olen myös syönyt lähinnä härkäpapua ja hernettä, joissa hiilihydraatteja on vähemmän. Muita olen kokeillut. Itse en näe syytä, miksi niitä ei voisi syödä, kun kokonaishiilihydraatit jäävät sopivan alhaiseksi päivän mittaan 🙂 Ajattelin myös syödä niitä ”vapaapäivinä”. En ainakaan itse tiedä muuta syytä niitä välttää.

      1. Kiinnostunut
        8.10.2019, 15:04

        Moikka !

        Joo niinpä, kunhan pysyy hiilarien sisällä. Ja kasvissyöjänä hyvä saada vähän monipuolisuutta 🙂 Ostin nyt keto valmennuksen ja lähden kokeilemaan. Kiitos vastauksesta.

  2. Mukavaa lukea että olet saanut noin paljon apua ruokavaliosta. 🙂 Itse en kyllä ketolle rupeaisi. Turhan rajoitettua mulle, niinpä pysyn suosiolla vhh:ssa. Pysyn sillä hyvin tikissä, voin hyvin ja näytän hehkeältä (hyväkuntoiset pitkät hiukset ja rypytön iho).

    https://uudistettubuduaari.blogspot.com/?m=1

    1. Hei! Kiitos kommentista 🙂 Voi olla, että itsekin joskus vielä lisään ruokavalioon esim. hedelmiä, mutta ajattelin olla tiukempi vielä jonkin aikaa! Kiva kuulla, että itsekin olet hyötynyt ruokavaliosta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *