Laatuaikaa tyttöjen kesken & eka vieras uudessa kodissa

Laatuaikaa tyttöjen kesken & eka vieras uudessa kodissa

Nyt olen päässyt ensimmäistä kertaa emännöimään ja majoittaamaan kavereita uudessa kodissani. Äiti toki oli mukana muutossa, mutta sitä ei lasketa. 😛 Ensimmäisen vieraan kunnia lankesi nyt neiti L:lle, joka oli Helsinki-tytöistäni ensimmäinen omaan asuntoon sijoittanut ja hän saikin konsultoida minua monessa asiassa kun etsin omaa ensiasuntoani eron jälkeen. Perjantaina juhlittiin toisen tyttöporukamme jäsenen maisterivalmistujaisia Helsingissä vähän […]

Vertailussa maidottomat sitruunajäätelöt

Vertailussa maidottomat sitruunajäätelöt

Kesän vaihtoehtojäätelöteema jatkuu. Täytyy sanoa että olen yllättynyt, kuinka suosittuja jäätelökirjoitukseni ovat olleet (katso lista aiemmista jutuista tämän kirjoituksen lopusta!). Lukijoita tulee kirjoitus kirjoituskelta enemmän! 🙂 Kirjoittelin aiemmin Pirkan uutuustuotteista, maidottomista ja vegaanisista, kookosmaitopohjaisista jäätelöistä (ks. Pirkan maidottomat ja vegaaniset jäätelöuutuudet). Makuvaihteohdoista ehdin jo testaamaan mustaherukkaa ja mango-passiota, mutta sitruuna jäi vielä odottamaan vuoroaan. Tänä […]

Cashew-pohjaista raakajäätelöä kauppoihin

Cashew-pohjaista raakajäätelöä kauppoihin

Rakastan aina ulkomailla matkustaessani tutustua paikallisten ruokakauppojen tarjontaan. Olin viime viikolla Ruotsissa ja kuinkas ollakaan siellä oltiin taas edellä trendeissä – lähikaupan pakastealtaasta löytyi cashewpähkinöistä tehtyä raakajäätelöä! Onhan meillä Suomessa Pirkan maidotonta, kookospohjaista jäätelöä, joka on kyllä hyvää, mutta ei raakajäätelöä verrattavissa, sekä pienempien yritysten ja kahviloiden (esimerkiksi Pure HEROn) raakajätskit, jotka ovat pienempien yleisöjen […]

Pitkä viikonloppu Ruotsissa ja sisustusinspiraatiota

Pitkä viikonloppu Ruotsissa ja sisustusinspiraatiota

Terveiset Ruotsista! Vietin viime viikolla pitkän viikonlopun opiskelukaverini H:n luona Eskilstunassa. Olemme molemmat siis biokemistejä, mutta siinä missä minä rupesin tekemään väitöskirjaa Turussa, hän lähti Ruotsiin lääketuotannon laatukonsultiksi. Karvalapseni Faith lähti sopivasti näyttelymatkalle kasvattajan kanssa, joten pitihän se koiravapaa hyödyntää – ja mikäs sen parempaa kuin lähteä naapurimaahan kyläilemään. 😉 Otin keskiviikkoiltana saman laivan Turusta […]

Pure HEROn kesäuutuus raakajäätelö

Pure HEROn kesäuutuus raakajäätelö

Vaihtoehtojätskeistä taisi nyt tulla alkukesän teema. Aiemmin on tullut testattua seuraavat: Wheyhey-proteiinijäätelöt Pirkan maidottomat ja vegaaniset jäätelöuutuudet Lampaanmaitojäätelöä kaupoissa! Ja kehitettyä oman, paremman ja vieläpä superhelpon proteiinijäätelön resepti. Helppo proteiinijäätelö Tällä kertaa tein kuitenkin pikaisen testin Turussa jo reilun vuoden(?) olleeseen Pure HEROon. Pure HERO on tullut tunnetuksi raakakakuistaan ja salaateistaan, mutta tänä kesänä valikoimiin […]

Superhelppo proteiinijäätelö – kesän viilein resepti

Superhelppo proteiinijäätelö – kesän viilein resepti

Julkaisin vastikään Wheyhey-proteiinijäätelö-kirjoituksen, ja lupasin siinä että blogiin tulisi kohta kotitekoinen (ja paljon parempi) proteiinijäätelö. Kaupan proteiinijäätelön idea oli kiva, mutta tympäännyin tuotteen mauttomuuteen ja koostumuksen kovuuteen, joten pitihän siitä sitten oma versio kehitellä. Tässä jätskissä on mahtava maku, eikä mitään ylimääräistä. Tarvitset vain pakastimen ja tehosekoittimen/blenderin. Pari minuuttia, ja proteiinijäätelö on valmista. Reseptiin tarvitset vain siivuina […]

Wheyhey-proteiinijäätelöt

Wheyhey-proteiinijäätelöt

Lämpimät kelit ovat todella innostaneet minua testailemaan ”vaihtoehtojäätelöitä”. Pari viikkoa sitten kirjoittelin positiivisen yllätyksen tuoneista maidottomista, kookospohjaisista Pirkka-jäätelöistä (makuina mustaherukka, mango-passion ja sitruuna), ja viime vuoden puolella kirjoittelin kotimaisesta Utu-lampaanmaitojäätelöstä. Nyt vuoroon pääsee epäilemättä tämän hetkisen fitnesstrendin siivittämänä markkinoille tulleet Wheyhey-proteiinijäätelöt. Wheyhey sisältää proteiinina heraisolaattia, joka on konsentraattia laadukkaampaa heraa (lue Heraproteiinivalmisteet ja niiden tilaaminen […]

Maalaus- ja muuttohommia (ja muuttosuklaata)

Maalaus- ja muuttohommia (ja muuttosuklaata)

Meikäläinen on nyt vihdoin uudessa, omassakodissa, eli kohta blogin päivittelykin taas virkoaa. 🙂 Pakkaamisen aloitin hiljalleen jo kolme viikkoa ennen muuttoa, ja kiihdytin tahtia loppua kohti. Nurkat ja kaappien päälliset täyttyivät laatikoista. Tavaroita pakatessa yritin tyhjentää myös mahdollisimman monta pikkupussukkaa ja purkin jämää keittiöstä, ja siinä hommassa syntikin ihan mahtava muuttoraakasuklaa, jonka maku tuli kuivatuista […]