Kombuchakokeilu – kuinkas siinä sitten kävikään?

Kombuchakokeilu – kuinkas siinä sitten kävikään?

Kerroin vähän aikaa sitten ostaneeni volgansienen eli kombuchan – siis ihan konkreettisen sieniolion, joka pistetään kasvamaan makeaan teehen, johon se sitten tuottaa kaikkea hyödyllistä – näin kiteytetysti ilmaistuna, kerroin ensimmäisessa postauksessa enemmän. 😉 Saamani kirjalliset ohjeet tuntuivat ihan selkeiltä, mutta kun yritin arvioida sienen kehitystä, olisin kaivannut tarkempaa ja seikkaperäistä kuvailua. Purkin pinnalle kehittyi nopeasti […]

Suomenlinnan kesäteatteri ja ravintola Walhalla

Suomenlinnan kesäteatteri ja ravintola Walhalla

Kesäisin mieli tekisi aina pientä reissue, mutta tänä vuonna taloudellinen tilanteemme ei valitettavasti sitä mahdollista. Poikaystävän työsopimus päättyi juuri, opintotukea ei ole enää jäljellä, ja kesäisin kaikki yrityksetkin ovat niin kuolleita, ettei rekrytointia tapahdu ennen syksyä. Niinpä tänä kesänä ei matkusteta, mutta se ei tarkoita etteikö voisi tehdä jotain muuta kiva. 😉 Viime vuonna vietimme […]

Luonnontieteellinen museo ja shoppailua Helsingissä

Luonnontieteellinen museo ja shoppailua Helsingissä

Viime viikonloppuna teimme poikaystävän kanssa retken Helsinkiin. Perjantai-illan vietimme äitini kanssa, ja lauantai-iltana menimme Suomenlinnaan syömään ja kesäteatteria katsomaan. Lauantaipäivän aloitimme käymällä eräässä lapsuuteni suosikkiretkikohteista: luonnontieteellisessä museossa. Sitä on rempattu sitten viime kerran, mutta monet täytettyjen eläimien maisemoitujen asetelmien kohtauksista olivat vielä tuttuja, mm. siperiantiikeri peuraa/kaurista jahtaamassa. 😉 Koko reissun ajan etsin vanhaa suosikkiani, kaksipäistä vasikkaa. […]

Pirteä kirsikkachiavanukas

Pirteä kirsikkachiavanukas

Raparperikausi on vaihtunut kirsikkakauteen. Siinä missä raparperikin taipui chiavanukkaaseen, tekee niin myös kirsikkakin. 😉 Kirsikat ovat yksi kesäherkuistani, ja tänä kesänä niiden saatavuuskin tuntuisi olevan jotenkin parempi kuin aiemmin. Hyvä sato Espanjassa? Kirsikkareseptien kehittely on kuteinkin tämän kasvaneen tarjonnan ansiosta kovassa käynnissä. Juhannuksena kokkasimme ankanrintaa kirsikkakastikkeella, mutta se oli viime kuussa – aika ottaa uudet […]

Uusi lemmikkini, volgansieni eli kombucha

Uusi lemmikkini, volgansieni eli kombucha

Turussa järjestettiin toissa viikolla Keskiaikamarkkinat ja löysin sieltä aivan vahingossa volgansienen eli kombuchan siemenen. Olen ollut jo pidempään kiinnostunut hapattamisesta, ja olen mm. valmistanut kimchiä (korealainen hapankaali), hapattanut kookosjogurttia ja kokeillut kefiirin kasvattamista kaupan tuotteista. Volgansieni on siis eliö, joka kasvaa mieluiten sokeroidussa teessä. Prosessissa se kuluttaa juoman sokeria ja tuottaa siihen mm. Entsyymejä, vitamiineja ja […]

Yrteillä kuorrutettua karitsanfileetä ja täsmäviini

Yrteillä kuorrutettua karitsanfileetä ja täsmäviini

Ostinpa taannoin erään viinipullon sen hienon pullon takia. Etiketti oli kiinnostava, ja kun viinin kuvauskin kuullosti minun makuuni sopivalta, lähti pullo mukaan. Myöhemmin kävi ilmi, että on kyseinen viini niittänyt kehujakin, jotka olisivat viimeistään saanut minut vakuuttuneeksi ostopäätöksestä. Gigondas L’Hallali Grande Réserve 2011 voitti pääsiäisenä Hesarin punaviinivertailun saaden viisi tähteä. Myös Viini-lehden arvio kehui viiniä […]

Aikaa ja illallisia ystävien kanssa

Aikaa ja illallisia ystävien kanssa

Viime viikonloppu meni sosiaalisissa merkeissä. Perjantaina menimme työkavereiden kesken käymään tutkimusryhmämmejohtajan kotona, jossa meille tarjottiin erinomainen illallinen. Suuri kiitos menee pomomme vaimolle, joka joutui ottamaan huomioon poppoomme haastavat ruokarajoitukset. Ryhmämme kaksi aasialaista ovat kasvissyöjiä, ja illan alkuperäinen suunnitelma oli italialaista kasvisruokaa, mutta minun gluteenittomuuteni ja viljattomuuteni pisti kampoja rattaisiin – minulle kun ei sovi kaupan […]

Mehevä raparperikeikauskakku (paleo)

Mehevä raparperikeikauskakku (paleo)

Taas on yksi äidin klassiko tuotu ”nykypäivään” – raparperikeikauskakku. Kakun taikina on mukailtu helppojen banaanimuffinssien ohjeesta. Lopputulos on ihanan mehevä ja kuohkea – juuri sellainen mitä pitääkin. 😉 Kakku on herkullista sellaisenaankin, mutta se toimii myös jäätelön, vaniljakastikkeen tai kermavaahdonkin kanssa – niin meillä oli kotona tapana sitä syödä. Maidottomana vaihtoehtona kakun kaveriksi voi halutessaan vaahdottaa […]

Uusi, kokonaisvaltaisempi saliohjelma ja piristystä parisalsasta

Uusi, kokonaisvaltaisempi saliohjelma ja piristystä parisalsasta

Viime viikolla kävin taas lääkärin kanssa läpi kilpirauhasarvojeni kehitystä (ks. On se vajaatoiminta). Vieläkään ei homma ole kunnossa, ja lääkärilläkin pisti korvaan huomattava painonnousuni. Niinpä lääkitystä säädettiin taas, ja loppukesästä katsotaan taas mihin tilanne on kehittynyt. Lääkityksen muutoksen vaikutuksia täytyy aina valitettavasti vähän odotella. Olen kuitenkin iloinen lääkärini paneutuu hommaan kunnolla, ja mieltäni sina helpottaa […]