Chiliä ja suklaata pimeisiin iltoihin

Chiliä ja suklaata pimeisiin iltoihin

Joulukuun ruokahaasteen voittaja Vastahanka-blogi julisti tammikuun ruokahaasteksi chilin. Myönnän olevani jonkinlainen herkkup***e, joten kummasti minulla chili sai kaverikseen suklaan. Tässä onkin nyt sitten vuorossa kaksi ihanaa suklaaherkkua pienellä chilipotkulla. Chili—suklaapannacotan maku on ihanan intensiivinen, ja tyydyttää takuulla suklaanhimon, ja näin kelien kylmetessä mikään ei lämmitä paremmin kuin rommilla terästetty meksikolainen suklaa-kookosjuoma. 😉 Osallistumisaikaa on 26.1. […]

Miedot ja miellyttävät puna- ja valkohomejuustot

Miedot ja miellyttävät puna- ja valkohomejuustot

Viimeisen kuukauden aikana en ole juuri ehtinyt muilta postauksilta kirjoittaa juustoista, mutta se ei tarkoita etteikö niitä olisi tullut syötyä. Sain jouluna siskoltani lahjaksi kotimaisen Mouhijärven Herkkujuustolan punahomejuustoja (kts. Munakoiso-artisokkapitsa ja vaniljapannacotta mustaherukoilla), joihin olenkin halunnut tutustua jo pitkään. Loppuvuosi on myös ranskalaisten homejuustojen juhlakautta. Niihin kuuluu useita pieniä, kokonaisina noin parisataagrammaissia valkohomenjuustoja. Niistä on […]

Vähemmän perinteinen pörkölt ja pehmeät punaviinitryffelit

Vähemmän perinteinen pörkölt ja pehmeät punaviinitryffelit

Kävimme kesällä poikaystäväni kanssa Budapestissä (kts. Herkuttelua Budapestissä). Tuolloin opimme että se unkarilainen, paprikainen lihapata, jonka suurin osa tuntee gulassina, on oikeasti pörköltiä. Kokkasimme pörköltiä (kts. Unkarilaista lihapataa ja marjoja mascarponemoussella) myös loppukesästä ja silloin toteutimme sen varsin perinteisellä kaavalla. Nyt poikaystäväni sattui kuitenkin bongaamaan Iltasanomien Ruokalan pörköltreseptin. Siinä oli perinteisten paprikan ja sipulin lisäksi […]

Vohvelit ja pirteä päärynähillo kanelilla ja kardemummalla

Vohvelit ja pirteä päärynähillo kanelilla ja kardemummalla

Kaivoin pitkästä aikaa vohveliraudan esiin ja pyöräytin minulle ja poikaystävälleni vohveliaamiaisen vanhan ohjeeni mukaan. Kaveriksi vohvelit saivat erittäin hyvää päärynähilloa kanelilla ja kardemummalla. Hillo on ihanan raikasta ja pirteän makuista. Käytin sen tekemiseen sitruunamehua, eikä siinä ole häivääkään päärynän joskus hieman ätläkkääkin makeutta. Lisäksi kaneli ja kardemumma tuovat siihen oman, ihanan lisänsä. 🙂 Vähähiilihydraattiset vohvelit […]

Porkkanaleipää ja samettista sinihomejuustolevitettä

Porkkanaleipää ja samettista sinihomejuustolevitettä

Mieleni on jo pitkään tehnyt porkkanaleipää, mutten ole löytänyt mistään sopivaa reseptiä. Niinpä minä sitten lopulta päätin että kyllä rohkea rokan syö, ja lähdin kokeilemaan omin päin mitä saisin aikaiseksi. Olen ennenkin onnistunut leipäkokeiluissani. Raaka-aineina on ollut milloin mitäkin: mantelijauhoa, pofiberiä ja juustoa, kookosjauhoa, ja mantelijauhoa ja siemeniä, mutta nyt lähdin kokeilemaan taas uutta jauhoseosta. […]

Turvallista perusruokaa Pippurimyllyssä

Turvallista perusruokaa Pippurimyllyssä

Loppiaisena kävimme neljän hengen seurueessa syömässä lounasta Pippurimyllyssä. Se kuuluu Turun ravintolatarjonnan vanhempaan päähän, se on perustettu 1974. Ravintolan miljöö oli miellyttävä – tilava, ja seinillä oli vanhoja taidenäyttelyjulisteita sopivasti valaistuna. Olimme viikonloppuna häissä ja siellä tuli mässäiltyä oikein yllin kyllin ja vaikka millä, joten ajattelin päästää vatsani vähän helpommalla ja yksinkertaisemmalla tällä viikolla. Tilasin […]

Vaniljainen kukkakaalisosekeitto ja lounas Aula Caféssa

Vaniljainen kukkakaalisosekeitto ja lounas Aula Caféssa

Äitini tuli vierailulle Turkuun ja sen kunniaksi tuli kokeiltua jotain aivan uudenlaista illallista! Tulin hamstranneeksi tarjouksesta reilusti vaniljtatankoja, ja nyt olenkin sitten saanut pohdiskella mihin kaikkeen sitä käyttäisi. Ensimmäisenä mieleen tuli pannacotta, ja jouluna tekemäni vaniljapannacotta mustaherukoilla olikin herkullista. Muistin joskus kuulleeni vaniljalla maustetusta kukkakaalikeitosta, ja pieni googlailu todisti etten ollut kuvitellut. Vaniljan ja kukkakaalin […]

Paahdettu kurpitsasalaatti pekaanipähkinöillä

Paahdettu kurpitsasalaatti pekaanipähkinöillä

Herkuttelu uuden vuoden paahtopaistillamme jatkui uusin lisukkein. Viimeksi söimme sitä herkullisten hasselbackan piparipunajuurten kanssa, ja nyt se sai kaverikseen paahdettua kurpitsasalaatia pekaanipähkinöillä. Salaatin inspiraationa oli Helsingin sanomien paahdettu kurpitsa-vuohenjuustosalaatti. PAAHDETTU KURPITSASALAATTI PEKAANIPÄHKINÖILLÄ 500 g oranssia kurpitsaa (esim. hokkaido-tai myskikurpitsa) Oliiviöljyä Suolaa Mustapippuria Chilimaustetta Maukasta salaattia (esim. vuonankaalia, babypinaattia tai rucolaa) 1 dl pekaanipähkinöitä Kastike:  2 […]

Paahtopaistia ja hasselbackan piparipunajuuria

Paahtopaistia ja hasselbackan piparipunajuuria

Hyvää uutta vuotta kaikille! 🙂 Minulla vuosi vaihtui jälleen hyvän ruoan ja ystävien parissa. Olin uuden vuoden aattona töissä, joten kokkausvastuu jäi poikaystävälleni – ja hienon aterian hän saikin aikaiseksi. 🙂 Olin joulun alla bongannut Maku-lehden sivuilta hauskan Hasselbackan punajuurten reseptin ja kysyin josko voitaisiin testata niitä. Ehdotus sai poikaystäväni hyväksynnän, ja hän ehdotti niille kaveriksi […]

Uusi brunssisuosikki: Kuja

Uusi brunssisuosikki: Kuja

Kävin viikonloppuna pyörähtämässä Helsingissä, ja pitihän sitä käydä tyttöjen kanssa sunnuntaibrunssilla pitkästä aikaa. Kuten aiemminkin (kts. Ravintola Oivan sunnuntaibrunssi) jälleen ensiksi varata pöytää , mutta se oli jälleen täyteen varattu. Eräs ystäväni kertoi kerran yrittäneensä varata pöytää Sandrosta viikkoa ennen, eikä sekään riittänyt. Vähän liikaa minun makuuni, syy taitaa mennä Hesarin NYT-liittelle, joka taisi joskus […]