Splizzeria – gluteenitonta pitsaa

Turun Splizzeria muutti juuri kauppatorin kupeesta itäiseen keskustaan yliopistoalueelle. Sen rohkaisemana minäkin kävin vihdoinkin testaamassa kyseisen paikan gluteenitonta pitsaa.  Gluteenittomien pitsojen tarjonta on lisääntynyt ilahduttavasti, ja Fafa’s on ottanut listoilleen gluteenitonta pitaleipää. Aiemmin olen tilaillut Woltin kautta Pizzariumin gluteenitonta pitsaa, ja Splizzeriakin löytyy sen vaihtoehdoista mikäli ei pysty/jaksa lähteä paikan päälle. Woltista olen aiemmin tilannut myös parhaat sushit suoraan kotiovelleWoltista alennusta ensimmäisestä tilauksesta koodilla YUP1. Uuden Splizzeria sijaitsee minun näkövinkkelistäni ihan hyvällä paikalla, ja sinne voin jatkossakin mennä omin jaloin.

splizzasplizzeria

Splizzeria pitsapohja on ohut, siinä missä Pizzariumin on paksu ja pullava. Splizzerian pohja tehdään paikan päällä Semperin gluteenittomista jauhoista – plussa viitseliäisyydestä! Kummankin paikan pitsapohjat ovat maultaan aika samoissa, mutta itse tykkään keskimääräisesti enemmän ohuista pohjista, joten siitä plussa. Splizzeriassa idea on että yhdessä pitsassa on kaksi makua, ja niinpä minun pitsassani olikin puolet buffalomozzarellaa, tomaattia, pestoa ja pinjansiemeniä, ja toiset savulohta, herkkusieniä ja korianterijugurttia. Täytteitä ei ollut ihan hirveästi, ja niinpä Pizzarium voittikin ehkä siltä erää. Splizzerian makuyhdistelmät olivat kuitenkin kivoja!

pizzarium-gluteeniton-pitsaKuva Pizzariumin verrokkipitsasta

Splizzeria Turku
Kiinamyllynkatu 5a

Splizzeriassa gluteeniton pitsa tehdään erikseen muista ja puhtaista raaka-aineista. Se paistetaan uunissa omalla alustassaan, mutta samassa uunissa muiden pitsojen kanssa. 100 % gluteenittomuutta ei voida siis taata.

Jos tykkäät tehdä gluteenittoman pitsasi itse, katso seuraavat reseptit:

Paras viljaton pitsapohja tapiokasta
Luottopohja kookosjauhoista (ei maistu kookokselta)
Helppo, jauhoton ja vähähiilihydraattinen pitsa

Edellinen kirjoitukseni: Paras raparpericrumble (gluteeniton ja maidoton)

raparpericrumble 058-modified2

Paras raparpericrumble (gluteeniton ja maidoton)

Raparperifani ilmoittautuu! Yleensä raparperi päätyy minulla piirakkaan tai keikauskakkuun, mutta tällä kertaa vuorossa oli raparpericrumble – ja voi kuinka herkullista se olikaan kaikessa helppoudessaan! Raparpericrumble rakentuu kahdesta kerroksesta – pohjalle laitetaan raparperia ja hunajaa, päälle muutamasta raaka-aineesta tehty hunajalla makeutettu muruseos. Makea crumble-seos sopii täydellisesti yhteen hapokkaat ja raikkaan raparperin kanssa.

Tämä raparpericrumble on viljaton, gluteeniton ja rasvavalinnasta riippuen maidoton. Ehdotan sen kaveriksi cashewpähkinöistä tehtyä maidotonta vaniljakastiketta tai kookoskermavaahtoa, mutta ihan perinteinen vaniljajäätelökin sopii – valitse suosikkisi!

maidoton-vaniljakastikeParas maidoton vaniljakastike

rheum-791719_640Raparperi kasvaa keleistä huolimatta – kuva Pixabaysta

Alkukesä on ihana, sillä silloin raparperia riittää kyllästymiseen asti – vaikka en minä siihen voi kyllästyä. Siinä missä mansikka-, mustikka-, sieni- ja omenasatoa pitää arvailla joka vuosi, tuntuu raparperi pärjäävän säässä kuin säässä – siis täydellinen kasvi Suomen epävakaaseen alkukesään!

Raparperi on useimmille tuttu makeista herkuista, mutta se sopii myös suolaiseen. Kannattaa testata grilliruoille sopivaa raikasta raparperichutneya sekä karitsanpotkia raparperilla!

Kaikki blogin raparperireseptit on listattu tänne.

raparpericrumble 058-modified2Raparpericrumble on paras herkku kesäkuuhun!

Raparpericrumble

  • Voita tai kookosöljyä vuokaan
  • Noin 3-4 raparperin vartta
  • 2 rkl juoksevaa hunajaa tai vaahterasiirappia
  • ½ rkl perunajauhoa (ei pakollinen)

Crumble:

  • 50 g huoneenlämpöistä voita tai ½ dl huoneenlämpöistä kookosöljyä
  • 2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita (jos haluat viljattoman version, korvaa puolet mantelijauhoilla, puolet
  • kookoshiutaleilla)
  • 1 dl kookoshiutaleita (jos et pidä kookoksesta, lisää kaurahiutaleita tai kokeile rouhittuja cashewpähkinöitä
  • ½ dl juoksevaa hunajaa tai vaahterasiirappia
  • 1 tl kanelia
  • ½ tl jauhetta inkivääriä

Voit halutessasi jättää kanelit ja inkiväärin pois, mutta ne sopivat ihanasti raparperin kanssa.

Voitele vuoka. Huuhtele raparperinvarret ja leikkaa ne poikittain noin 0,5 cm paksuisiksi siivuiksi. Sekoita raparperipalat ja hunaja kulhossa niinettä hunaja leviää tasaisesti raparperipalojen joukkoon. Lisää halutessasi hieman perunajauhoa – se sitoo raparpereistä kypsennyksen aikana irtoavaa nestettä. Sekoita crumblen ainekset tasaiseksi massaksi. Ripottele ja taputtele seos raparperien päälle. Paista uunissa 175 C asteessa 20-30 minuuttia – kunnes raparpericrumble on saanut kauniin, kullanruskean värin ja raparperit ovat pehmenneet. Nauti lämpimänä tai jäähtyneenä vaniljakastikkeen tai kookoskermavaahdon kanssa.

Lisää viljattomia ja gluteenittomia herkkuja löytyy reseptihakemistosta

itseruskettava

Edellinen kirjoitukseni: Itseruskettava – turvallinen rusketus vai terveysriski?

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

Hyvinvointi Ruoka ja juoma