Riisivanukas suolakaramellikastikkeella – tämän joulun hitti

Ei päivää ilman puhetta joulusta – siltä se ainakin täällä Englannissa tuntuu. Moni jännittää minkälainen joulu tulee tänä vuonna olemaan – ja onko sitä ylipäätään – sillä maan koronatilanne ei ole mairitteleva ja uusi lockdown aloitettiin 5.11. Poliitikot puhuivat että tällä pelastetaan koko kansakunnan joulu, mutta lockdown ei ole purrut ihan toivotulla tavalla ja nyt spekuloidaan jo sitä minkälaisia kokoontumis- ja tapaamisrajoituksia joululle saatetaan asettaa. Minulle tilanne on suht helppo, sillä en ole aikeissa matkustaa minnekään. Muutin Cambridgeen kuukausi sitten, ja poikaystävä+koira tulevat tänne parin viikon päästä. Niinpä vietämmekin tänä vuonna joulun ihan vain tällä pikkuporukallamme, ja tärkein juttu joulussamme toistemme seuran lisäksi on hyvä ruoka. Niinpä olenkin jo ruvennut vähän pohdiskelemaan mitä jouluruokia meidän ihan omassa joulupöydässämme tulee olemaan. Yksi varma hittiresepti on ainakin riisivanukas suolakaramellikastikkeella.

riisivanukas suolakaramellikastikeriisivanukas suolakaramellikastike

Riisivanukas suolakaramellikastikkeella on riisipuuro 2.0 – niin hyvää että se menee jälkiruoasta (kiitos kielen mennessään vievän suolakaramellikastikkeen). Tämän postauksen resepti on hyvin suoraviivainen eikä siihen tarvita sen kummempia aineksia, mutta blogissa on ollut muutama vuosi sitten resepti myös maidottomalle versiolle, jossa ei ole lisättyä sokeria. Maidoton riisivanukas suolakaramellikastikkeella-resepti, löytyy siis täältä. Vähän veikkaan että meidän joulumme jälkiruokapöytään kuuluu tämän postauksen riisivanukas, gluteenittomat joulutortut, juustolajitelma ja ehkäpä vähän viskitryffeleitä, mutta tarkemmin kerron joulukattauksestamme kun pääsen suunnittelemaan sitä poikaystävän kanssa yhdessä. Olen tästä jo aika innoissani!

Pohtiiko kukaan muu jo mitä tänä jouluna syötäisiin? 😀

riisivanukas suolakaramellikastikeriisivanukas suolakaramellikastike

Riisivanukas suolakaramellikastikkeella

Puuro:

  • 3 dl puuroriisiä
  • 1,5 l täysmaitoa
  • Hieman suolaa
  • Hyppysellinen jauhettua muskottipähkinää
  • 2-3 rkl sokeria (ei pakollinen)
  • (Voita vuokaan)

Kastike:

  • 1 tlk karamellisoitua, kondensoitua maitoa
  • Suolaa maun mukaan
  • Maitoa ohentamiseen
  • Kanelia päälle ripoteltavaksi

HUOM: Puuron voi keittää myös kattilassa, mutta itse suosin vaivatonta tapaa kypsentää puuro uunissa. Lopputuloksen kannalta kumpikin toimivat. Voitele uunivuoka. Lisää vuokaan riisi, maito ja mausteet. Lisää halutessasi myös hieman sokeria, mutta sitä riittää minun makuuni hyvin pienikin määrä, sillä suolakaramellikastike riittää tuomaan makeutta puuronkin puolesta. Kypsennä puuroa uunissa 150 C asteessa 2-2,5 tuntia, tai 175 C asteessa 1,5 tuntia. Sekoita puuroa kerran tai pari kypsennyksen aikana. Kuumemmassa lämpötilassa puuron pinnalle muodostuu hieman kuorta, ja tykkään sen takia yleensä tehdä riisivanukkaan ennemmin hitaammin ja matalammassa lämmössä. Ota kypsä puuro uunista ja anna sen jäähtyä hieman. Valmista kastike. Kumoa karamellisoitu maito tölkistä kulhoon ja sekoita joukkoon maitoa kunnes kastikkeen koostumus miellyttää sinua. Sekoita joukkoon suolaa pikkuhiljaa ja maistele välissä koska karamellikastikkeen suolaisuus on sinusta juuri täydellinen. Jos tarjoat riisivanukkaan vuoasta, viimeistele puuro kanelilla ja kumoa päälle kastiketta. Voit toki myös antaa syöjien koota annokset suoraan omiin kulhoihinsa. 😉 Riisivanukas on herkullista myös kylmänä.

Kokeile myös leipävanukasta eli bread puddingia!

Leipävanukas on hauska tapa hyödyntää kuivahtanut leipä tai pulla

Lisää reseptejä karamellisia reseptejä:

Lisää puuroreseptejä:

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Oma elämä

Uusi kantapaikkani Espresso Library

Kirjoitan tässä postauksessa kahvilasta, joka sijaitsee Cambridgessa Englannissa. Kukaan blogin lukijoista on tuskin ihan lähiaikoina matkustamassa pikkulomalle Britteihin vallitsevan maailman tilanteen takia, mutta kirjoitan siitä silti, sillä se on ilahduttanut minua paljon viimeisen kuukauden aikana – ja juuri niiden elämän pienten ilojen takia rupesin aikoinani kirjoittamaan tätä blogia. Minua ilahduttava kahvila on nimeltään Espresso Library.

Taustalla soi Lana Del Rey ja Billie Eilish

Uusi olohuoneeni ja toimistoni Espresso Library

Kun muutin Britteihin, netin saaminen kotiin osoittautui yllättävän haastavaksi. Käytin puhelimen nettiä hotspotina tietokoneelle, ja Suomi-liittymäni roaming loppui kuin loppui viikossa. Niinpä siirryinkin hoitamaan paljon latailuja ja zoomia vaativat hommat kahvilaan. Lähistölläni sijaitsee paljon kahviloita, mutta Espresso Library näytti jotenkin oitis hyvin kutsuvalta. Huomasin myös heti ensimmäisellä käynnillä että se sopii erinomaisesti juuri tällaisille kahvilassa työskenteleville – moni muukin tuli kahvilaan yksin ja kaivoi heti läppärin esiin. Tunnelma on kuitenkin samalla mukava ja rento, ja sopii ehdottomasti myös seurusteluun. Ihan ensimmäisellä kerralla kun kävin siellä en edes tehnyt töitä, vaan söin aamiaista katsellen syksyistä tihkusadetta ja kuuntelin kaiuttimista soivaa musiikkia – Lana Del Rayta, Billie Eilishiä ja muita surullisen kuuloisia naisia. Se hetki oli jotenkin niin täydellinen – olin myyty.

Lämpimissä leivissä on runsaat täytteet

Se tunnelma ja ne lämpimät, gluteenittomat leivät

Espresso Library on myös ruokkinut ja juottanut minut hyvin. En oikein osannut ensimmäisten viikkojen aikana tehdä vielä hyvää kahvia pressopannulla, joten oli ihana saada välillä hyvää, vahvaa kahvia. Espresso Librarysta saa myös törkeän hyviä gluteenittomia, lämpimiä leipiä. Lempipäälliseni ovat welsh rarebit ja kimchi-juustoleipä. Ne tarjoillaan sivusalaatin kanssa – oikein maittava annos aamiaiseksi tai lounaaksi. Lisäksi paikasta saa myös paljon erilaisia, herkullisia kulhoruokia, kuten kuvan rainbow bowl halloumilla. Gluteeniton polentakakku on vielä kokeiltavien listalla!

Sitten joskus jos tulet Cambridgeen, testaa Espresso Library. Se ei ole ydinkeskustassa, muttei kuitenkaan kaukana keskustasta. Sisustus on hauskan hipster-henkinen, ja siinä on käytetty muun muassa peltiä, betonia ja puuta. Katosta roikkuu polkupyöriä (kahvilalla on ilmeisesti myös joku oma pyöräilykerho ja paikasta saa ostettua pyöräilyvaatteita). Tämän hetkisen lockdownin aikana paikasta saa take awayta – jos nyt kävisi niin hassusti että tätä blogia lukee joku paikallinen suomalainen. 😉

Espresso Library
210 East Road
Cambridge, Englanti

Lisää brittiaiheisia juttuja löytyy täältä, ja kurkkaa myös blogin Matkustaminen-hakemisto.

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Matkat Ajattelin tänään