Pistokkaita, brittihovin kuohuntaa, työvuoristorataa ja lockdownin purkamista

Viime viikkoina normaalisti tylsän tasaiseen tunne-elämääni on mahtunut poikkeuksellisen paljon kohokohtia – ja iloksi ei juurikaan mitään supernegatiivista. Fiilis on hassu, melkein kihelmöivä. Olen innoissani niin monesta asiasta, ja mielessäni pyörii muutakin kuin perusarjen pyörittäminen. Kuluneen koronavuoden aikana olen tainnut melkein unohtaa että tältäkin voi tuntua kun elämässä tapahtuu asioita – kuinka hämmentävää! Mielen kihelmöintiä ovat aiheuttaneet moninaiset aiheet, joista mainittakoon tässä muutama esimerkki.

Pistokkaat

Sain tammikuussa kollegaltani ”mysteerikasvin” pistokkaan, jolle kasvattelin juuria vesilasissa ensiksi kuukauden kunnes istutimme sen ruukkuun. Siinä oli enemmän harrastusta kuin missään vähään aikaan; selvittelin ensiksi mikä kasvi oli kyseessä, ja sitten hankittiin tykötarpeita; multaa, ruukkuja ja lannoitetta. Kasvi paljastui kirjojuoruksi äitini huonekasvikirjan avulla – hän on niitä nykyään harvinaisemmiksi käyneitä ihmisiä, jotka edelleen etsivät vastauksen kirjojen kuvia selaamalla. 🙂 Kirjojuoru tosiaan kasvaa maineensa veroisesti, ja jo viikon päästä istuttamisesta se rupesi pukkaamaan haaroja. Lisäksi se kasvaa useamman sentin viikossa. Jossain kohdassa kun se on kavanut oikein kunnolla, aion tehdä siitä lisää pistokkaita ja istuttaa ne samaan ruukkuun tuuhentamaan kasvia.

pistokaspistokas

Juttelin pistokkaista myös viinivideopuhelussa kaverini kanssa, joka käänsi minulle vapaasti venäläisen sananlaskun, jonka mukaan ”vain varastettu kasvi kasvaa”, eli huonekasvit kannattaisi aina kasvattaa napatuista pistokkaista eikä ostaa kaupasta. Tämän pistokkaan perusteella olen taipuvainen uskomaan että tuossa sanonnassa on jotain perää – en muista koska minulla olisi ollut näin viherpeukalo-olo!

Brittihovi ja integroituminen

En ole koskaan ollut kovinkaan kiinnostunut minkään maan kuninkaallisista, mutta koen tällä hetkellä suurta tarvetta integroitua Britteihin. Lockdownin aikana hyvä jos huomaa asuvansa ulkomailla kun elämässä on lähinnä ruoanlaitto, koiran lenkitys ja työt, joka on samanlaista kuin Suomessa, mutta vähemmillä ihmiskontakteilla sattuneesta syystä. Niinpä ainoa linkkini ”integroitumiseen” on ollut paikallisten uutisten – ja skandaalien – seuraaminen. Jälkimmäisistä uusimpana Harryn ja Meghanin Oprah-haastattelu, jota Suomenkin media näyttää seuranneen suht’ aktiivisesti. Minulla ei itselläni ole kuninkaallisista tai tästä kyseisestä tapauksesta oikein mitään mielipidettä, muuten kuin että tabloidiotsikot ovat kyllä olleet paikoitellen varsin kohtuuttomia. Nevertheless, haluan olla valmiina keskustelemaan asiasta kahvipöydässä jos tässä joskus lähikuukausina sellaiseen tulee tilaisuus!

harry-ja-meghan

Toivo rajoitteiden purkamisesta, sosiaalisista kontakteista ja harrastuksista

Tämän viikon maanantaina oppilaat palasivat kouluihin Englannissa ensimmäistä kertaa joulun jälkeen. Maanantaista alkaen on ollut sallittua myös tavata yhtä ihmistä ulkona sosialisoitumisen eikä ainoastaan urheilun merkeissä, kuten tähän asti. 29.3. sallitaan max. kuuden hengen porukoissa tapaaminen ulkona ja odotan sitä innolla! Sen lisäksi ulkoliikuntaharrastukset sallitaan kuukauden päästä. Cambridgessa on paljon tenniskenttiä, joten yritän etsiä meille tenniksen alkeiskurssia. Uusi harrastus olisi sekin oiva keino edistää integraatiota. 😉

Tekemisen meininkiä töissä

Olen työskennellyt uudessa työpaikassani neljä kuukautta, joista kaikki paitsi kolme viikkoa on ollut lockdownia. Lienee sanomatta selvää että töiden aloitus on ollut hieman tahmea. Teemme maskit päässä aamu- ja iltavuoroa, etäisyyttä kollegoihin on pidettävä kaksi metriä ja samassa tilassa saa olla tyypillisesti max 2 ihmistä. Laitteiden, kuten mikroskooppien, käyttökoulutuksia ei ole järjestetty joulun jälkeen, mikä pistää monet suunnitelluista labrakokeistani tauolle.

Viimeisen parin viikon aikana on kuitenkin lopulta ruvennut tapahtumaan. Ensiksi sain iloisia uutisia Suomesta: väitöskirjani viimeisestä osatyöstä kertovan tutkimusartikkelin julkaisuprosessi etenee, ja pääsemme vihdoin työstämään vertaisarvioijien kommentteja. Tutkimusartikkelin julkaisemiseen voi siis helposti mennä vuosi – prosessista voi lukea lisää Tiedeartikkelin julkaiseminen – pitkä ja kivinen tie-kirjoituksesta.

Ilmeisesti olen myös onnistunut osoittamaan nykyisellä työpaikallani lockdownista huolimatta että osaan oikeasti tehdä jotain aika hyvin, sillä minua pyydettiin avustamaan kollegan projektissa. Projektit ovat tutkijoiden vauvoja, eikä niihin haluta ketään mämmikouria sörkkimään – siksi otankin tämän kunnianosoituksena ja siitä tuli kuin tulikin todella hyvä mieli ja draivi töiden tekoon! 🙂

Viimeisimpänä on tullut vihdoin valoa muiden kanssa työskentelyn ja koulutusten suhteen. Tällä viikolla pääsin aloittamaan uuden yhteistyöprojektin toisen tutkimusryhmän kanssa, ja tapasin rajoitusten piireissä myös uusia ihmisiä! Ei ehkä kuulosta niin ihmeelliseltä, mutta koko Briteissä olo aikanani ei ole ollut kovin helppoa tutustua kehenkään – pitkään tarkoituksenmukaista on ollut vain minimoida ihmiskontaktit, mutta pitkästä aikaa Brittien tilanne on jopa parempi kuin Suomessa! Eilen tuli tieto että ensi viikolla myös mikroskooppi- ja muut laitekoulutukset aloitetaan jälleen. 🙂

Ah, kyllä se elämä lopulta voittaa!

Lisää ulkomaille muutosta voi lukea tämän linkin takaa.

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

hyvinvointi ajattelin-tanaan ystavat-ja-perhe tyo
Kommentit (8)
  1. Yritin vastata tuohon sun viestin alle, mutta en ole varma meneekö oikeaan kohtaan 🙂 no kokeillaan.
    Mä kävin paljon pyöräilemässä lähialueilla, mm. Harstonin ja Haslingfieldin hoodeilla. Joskus syyskuussa järjestettiin sellainen hyväntekeväisyyspyöräilytapahtuma, johon osallistuin vuokrapyörälläni, kaikilla muilla oli tietysti kunnon maantiepyörät :D, mutta pärjäsin mukana ja oli kivaa. En tiedä onko se vuosittainen juttu. Kauniita maisemia on kyllä lähistöllä. Grantchester Meadows oli kiva paikka, jonka löysin aika loppuvaiheessa kun oli jotenkin ”piilossa”. Lisäksi Jesus Greenin lähellä oleva maauimala (Jesus Green Lido) on ihan huippu! Siellä oli jopa suomalaisella kiukaalla varustettu tynnyrisauna, jossa ei tietenkään saanut heittää löylyä. Nyt se on varmasti kiinni koronan vuoksi mutta toivottavasti joskus aukeaa. Taj Tandoorista, joka on vähän syrjäinen mutta suosittu ravintola, saa hyvää intialaista. Formal Dinnerit eri collegeissa taitaa liittyä olennaisesti opiskelijaelämään, mutta jos sulle tulee joskus mahdollisuus osallistua sellaiseen, niin suosittelen! Paljon jäi itseltänikin näkemättä mutta tässä nyt joitain vinkkejä, jos ei kaikki olleet jo tuttuja sinulle 🙂 Ai että, tulipas oikein ikävä sinne kun aloin muistelemaan 🙂

    1. Vastaus tuli ainakin perille, vaikken ole varma mihin kohtaan se kommenttien joukossa asettuu. 🙂

      Kiitos kaikista vinkeistä! Pyöräretkistä olen haaveillut jo jonkin aikaa, ja kohta alkaisi olla niihin sopivat kelitkin. Granchester Meadowsissa minäkin olen käynyt vain pikaisesti asuntonäytössä, mutta se vaikutti supersuloiselta! Haaveilen siitä josko rajoitusten salliessa sinne voisi tehdä pitkän kävelylenkin peltojen poikki, levähtää pubissa ja kävellä sitten takaisin kun akut ovat vähän latautuneet. Tuo maauimala on kanssa erinomainen vinkki! Asuin Suomessa Turussa lähellä Samppalinnan maauimalaa ja siellä tuli käytyä paljon kesäaikaan. Asun nyt aika lähellä Jesus Greeniä, mutta en ollut kuullutkaan tuollaisesta Lidosta. Pitääpä etsiä! Mutta mitä – ei löylyä?!!!
      Selvittelylistallani on miten pääsisin postdoc-tutkijana mukaan collegeiden toimintaan… Niihin ei oteta automaattisesti, mutta paikkoja voi jotenkin hakea… Kiinnostaisi kyllä kovasti! Ehkä saan tässä kevään aikana sitäkin asiaa pikkuhiljaa eteenpäin. 😉

  2. Moi!
    Kiva uusi löytö tämä sinun blogisi! Ihana kuulla juttuja Cambridgesta. Tein siellä maisterin tutkinnon osa-aikaisena ja valmistuin 2019 kesällä. Kävin siis sellaisia parin viikon lähiopetusjaksoja siellä välillä ja muuten tehtiin itsenäisesti opintoja, eli vakituisesti en ole siellä asunut. Cambridgen kauniit maisemat, pyöräily, lehmät ja kauniit ovet taloissa ovat kuitenkin tuttuja 🙂 Ikävä on välillä sinne ja muutenkin Britteihin, saa nähdä milloin pääsisi taas seuraavan kerran käymään. Mukavaa kevättä sinne ja jään seurailemaan!

    1. Oi, onpa kiva kuulla ja tervetuloa mukaan! 🙂 Cambridge on kyllä todella suloinen! Sain nähdä lehmät loppuvuodesta, mutta odotan innolla että ne pääsevät taas keväällä laitumille. Muutenkin tässä viimeisten kuukausien aikana uuteen kotikaupunkiin tuntustuminen on ollut aika pintapuolista kun kaikki paikat ovat olleet kiinni, mutta ehkä tässä lähikuukausien aikana pääsee ainakin terassille syömään ja kaipa ne museot ja collegetkin avataan jossain kohdassa. 😉 Jos sinulla on vinkkejä mitä täällä sinun mielestäsi kannattaa nähdä/kokea niin ne ovat kyllä tervetulleita! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *