Tag: Elämäntapa

Mitä tein tänä kesänä

Mitä tein tänä kesänä

Luulin pitkään että olisin viettänyt tänä kesänä viikon jossain Etelä-Euroopassa, mutta toisin kävi. Osittain aikaansaamattomuudun vuoksi, suurimmaksi osaksi sen takia että kotona oleminen houkutteli poikkeuksellisen paljon. Kokosin tähän listan mitä kaikkea sain tehtyä Turussa ja muualla kotimaassa. Tänä kesänä  muutin takaisin omaan asuntooni putkiremontin jälkeen pelasin ensimmäistä kertaa golfia (no siis kävin harjoittelemassa lyömistä rangella) […]

Smakbyn ja 24 tuntia Ahvenanmaalla

Smakbyn ja 24 tuntia Ahvenanmaalla

Blogia pitempään seuranneet ovat saaneet huomata että minä matkustan melko paljon tavikseksi. Esimerkiksi viime vuoteen kuului viisi ulkomaanmatkaa. Tänä vuonna nähtyä on tullut jo Kuuba ja Espanjan pääkaupunki Madrid, ja kesälomallakin oli tarkoitus lähteä viikoksi jonnekin, missä merivesi on oikeasti lämmintä. Toisin kuitenkin kävi, ks. Lomasuunnitelmat uusiksi ja kahden matkailijan erilaiset mieltymykset. Tämä kesäloma tulee […]

Lomasuunnitelmat uusiksi ja kahden matkailijan erilaiset mieltymykset

Lomasuunnitelmat uusiksi ja kahden matkailijan erilaiset mieltymykset

Minä luulin että olisin tänä kesänä lomaillut Kreikassa, Kroatiassa tai jossain muualla välimeren ympäristössä. Tutkijan työni takia olen huono pistämään lomia kalenteriin (kuten viime vuonnakin, ks. Koska minulla on loma?!), mutta tänä vuonna aikataulu selvisi viime vuoteen verrattuna aikaisin jo huhti-toukokuussa. Rupesimme suunnittelemaan lomamatkaamme toukokuussa, mutta eihän siitä mitään tullut. Juhannuksena luovutin. Meillä on poikaystävän […]

Ben & Anna – ihoa hoitava alumiiniton deodorantti

Ben & Anna – ihoa hoitava alumiiniton deodorantti

*sisältää mainoslinkkejä Olen käyttänyt viime vuodet Laveran alumiinitonta mineraalidödöä. Tuollainen mineraalidödö kestää ikuisuuksia ja se on toiminut minulla hyvin, mutta sen käyttömukavuudessa olisi parantamisen varaa: Mineraalidödöön on vuosien varrella mudostunut uria ja säröjä, jotka raapivat välillä kainaloiden herkkää ihoa. Lisäksi mineraalidödön käyttö vaatii kostuttamista vedellä ja sen seurauksena kostunutta mineraalimassaa on valunut pakkauksen jengoille, ja […]

Airbnb-majoittaminen – minun kokemukseni

Airbnb-majoittaminen – minun kokemukseni

Airbnb-matkustuspalvelusta puhutaan koko ajan vain enemmän ja enemmän.  Se mahdollistaa tavallisten ihmisten välisen asunnon välityksen ja vuokrauksen esimerkiksi lomareissuja varten joskin nykyään siellä on ihan ammattimaisia toimijoitakin. Itse olen käyttänyt viime vuosina Airbnb:tä paljon matkustaessani. Minusta on ihanaa saada kodinomainen ympäristö ja ennen kaikkea oma keittiö pienen hotellihuoneen sijaan. Kirjoitin Airbnb-majoituskokemuksistani Suomessa ja ulkomailla täällä. […]

Täydellinen poroburgeri leipäjuustolla ja ruokavastuukokeilun ruokalistat

Täydellinen poroburgeri leipäjuustolla ja ruokavastuukokeilun ruokalistat

Kerroin toukokuun alussa että koitamme järjestellä poikaystävän kanssa kodinhoidon uudestaan niin että se toimisi tehokkaasti (ks. Sukupuoliroolit parisuhteessa – onko naisen paikka keittiössä?). Poikaystävä ilmoitti jalosti että hän hoitaa kyllä KAIKEN siivoamisen, jos minä hoidan ruoanlaiton ja kaupassakäynnin. En oikeastaan haluaisi olla ainoa ruokavastuussa oleva, mutta diili kuulosti sen verran edulliselta minulle etten voinut kieltäytyä […]

Minä muutan kotiin

Minä muutan kotiin

Taloyhtiössäni on tehty putkiremonttia 10 kuukautta – kyllä, 10 kuukautta, vaikka kyseessä on pieni, kaksirappuinen kerrostalo ja remontti on edistynyt ihan suunnitelmien mukaan ilman sen kummempia takapakkeja (ks. Putkiremontti koettelee hermoja ja Remonttikuulumisia ja sisustuksen yksityiskohtia). Muutin viime kesänä poikaystäväni luokse kesäevakkoon (ks. Ruokabloggaaja muuttaa – sisältää tärkeän varoituksen), ja siellä ollaankin sitten elelty tiiviisti kahden […]