Tag: Elämäntapa

Ostolakko ja eroon ylimääräisestä – mikä on paras tapa kierrättää vaatteita?

Ostolakko ja eroon ylimääräisestä – mikä on paras tapa kierrättää vaatteita?

Olen pitkin kevättä vihjaillut siitä että loppuvuodesta eteen saattaisi tulla ulkomaille muutto. Pari viikkoa sitten kävin taas keskusteluja yksityiskohdista ja aikatauluista tulevan esimieheni kanssa, ja muutto rupesi taas tuntumaan hieman konkreettisemmalta. Ja muuttohan tietty tarkoittaa sitä että a) nykyinen asunto on tyhjennettävä ja b) omaisuus on saatava jonnekin. Selvää kuitenkin on ettemme todellakaan ole muuttamassa […]

Kesäloma Helsingissä – Senaatintorin jättiterassi, Teurastamon tacot ja muuta kivaa

Kesäloma Helsingissä – Senaatintorin jättiterassi, Teurastamon tacot ja muuta kivaa

Koronakevät oli minun kohdallani hyvin työntäyteinen, sillä viimeistelin tutkimustuloksiani kokoavaa artikkelia ja väitöskirjaani (olen siis solubiologi). Työpisteen ollessa kotona, töitä tuli myös tehtyä ”aina”. Niinpä halusinkin oikein kunnon irtioton arjesta ja työhön houkuttelevasta kotitoimistosta kun lomani alkoi, ja niinpä tulinkin tulokseen että jos haluan oikeasti saada mielen pois töistä kannattaisi kesäloma aloittaa asuinkaupunkini Turun sijaan […]

Heinäkuun ilon ja innostuksen aiheet

Heinäkuun ilon ja innostuksen aiheet

Kesäkuussa minua innostivat alkukesän luonnon kukkiminen, sudokujen tekeminen, viherkasvit ja valokuvaus. Heinäkuussa pinnalla ovat vähän erilaiset jutut, vaikka toki ne vanhatkin edelleen ilahduttavat. 😉 Kesäruoka ja kokkaaminen Työkiireiden hellitettyä minulla on ollut taas enemmän aikaa ruoanlaitolle ja reseptikehittelylle. Minua ilahduttaa kun kotona on aina jotain hyvää, kunnollista ruokaa – inhoan välipaloilla elämistä. Olen kokeillut uusia […]

Vanha blogi, uusi blogialusta Lily – mikä muuttuu, mikä säilyy?

Vanha blogi, uusi blogialusta Lily – mikä muuttuu, mikä säilyy?

Vuosi 2020 on minullakin muutosten vuosi. Uusi vuosikymmen, monen vuoden työn ja väitöskirjan valmistuminen, mitä todennäköisimmin muutto ulkomaille – ja blogin siirtyminen terve.fi:stä Lilyyn. Siinä missä väitöskirjan valmistuminen on tapahtumassa parhaillaan (ks. Väitöskirja palautettu), selkeytyy ulkomaille muutto valmistumisen ja koronan lievenemisen mukaan. Blogin osalta muutokset tapahtuivat kuitenkin jo nyt, sillä muutto Lilyyn saatiin toteutettua nyt […]

Mistä innostun juuri nyt

Mistä innostun juuri nyt

Näin alkukesästä minua innostaa ja minulle tuo iloa erityisesti nämä neljä asiaa: Kevään vaihtuminen kesäksi Touko-kesäkuu on lempivuodenaikani, sillä rakastan sitä kohtaa, jossa lehdet ilmestyvät puihin ihan parissa päivässä ja sen jälkeen kaikki rupeaa kukkimaan – tulppaanit, kirsikkapuut, valkovuokot, sinivuokot, omenapuut, tuomet, syreenit, ruusut… Tähän vuoden aikaan on ihana käydä koiran kanssa kävelyillä metsän siimeksessä […]

Väitöskirja palautettu

Väitöskirja palautettu

Palautin eilen väitöskirjani tiedekunnalle. Oikeastaan viime syksystä saakka tehnyt määrätietoisesti töitä päästäkseni lähemmäksi valmistumista. Ensiksi huhkin että saisin viimeisen tutkimusprojektini kasaan, sitten kirjoitin siitä tutkimusartikkelia, ja lopulta sitten väitöskirjaa. 200-sivuinen väitöskirjani syöpäsolujen vuorovaikutuksesta ympäristönsä kanssa ja niiden liikkumisesta valmistui noin kuukaudessa, joten tahti oli melkoinen eikä minulla ollut vapaita viikonloppuja. Määritin tahdin kuitenkin itse ja […]

Vähemmän villi, mutta mukava vappu

Vähemmän villi, mutta mukava vappu

Harva vietti tänä vuonna vappua niin kuin yleensä. Itselläni on nyt toukokuussa väitöskirjan palautusdeadline, joten myös vappu meni enemmän tai vähemmän väitöskirjan merkeissä. Konkreettisen edistyksen puolella sain väitöskirjani kirjallisuuskatsauksen (tai ainakin sen ensimmäisen version) valmiiksi, ja sen ohella ehdin tekemään vähän muutakin. Olemme muun muassa hurahtaneet tekemään poikaystävän kanssa sudokuja yhdessä! Ihailin kirsikankukkia ja tein […]

TV-vinkit kevääseen – dokumentteja, murhasarjoja ja kauniita yksityiskohtia

TV-vinkit kevääseen – dokumentteja, murhasarjoja ja kauniita yksityiskohtia

Edellisessä postauksessa kävin läpi koronakuukauden ruokalistoja (etätyöt ovat lisänneet ruoanlaittoa ja kotona syömistä moninkertaisesti), ja tällä kertaa vuorossa on koronakuukauden TV-vinkit. Täytyy kyllä sanoa että vastoin odotuksiani, TV:n katseluni ei ole lisääntynyt. Oletin että harrastusten loppuessa ja kotona vietetyn ajan lisääntyessä rupeasisin katsomaan enemmän TV:tä, mutta rehellisesti olen katsonut yhden tai kaksi osaa jotain sarjaa […]

Etätyökuukauden ruokalistat

Etätyökuukauden ruokalistat

Koronakriisin ja sen tuomien rajoitusten alkamisesta on kulunut nyt reilu kuukausi. Meillä – kuten niin monilla muillakin – se tarkoitti etätöihin siirtymistä ja harrastusten loppumista. Syömme useimmiten arkena lounasta työpaikan lähellä lounasravintoloissa, ja niinpä etätyökuukausi onkin lisännyt kotona syömistä huomattavasti. Ruokaa pitää kokata tuplasti entiseen verrattuna, mutta toisaalta sille on myös enemmän aikaa kun työmatkoihin […]

Maukkaat ja helpot porkkana-linssipyörykät

Maukkaat ja helpot porkkana-linssipyörykät

Aurinkoista pääsiäistä kaikille! Viime viikkoina olen pysytellyt enimmäkseen kotosalla ja vältellyt turhia kauppareissuja, eikä pääsiäiseemme kuulunut tänä vuonna sen kummempaa juhlakattausta. Pakastimesta löytyi karitsanpotkia (ks. marokkolaiset karitsanpotkat) ja gluteenittoman mämmin raaka-aineet löytyivät valmiiksi kotoa, mutta muuten. Kaupassa käymisen vähentäminen on saanut minut käyttämään luovuuttani uudella tavalla kuivakaappien raaka-aineiden suhteen. Eniten uutta puhtia on saanut uusien […]