Vanha blogi, uusi blogialusta Lily – mikä muuttuu, mikä säilyy?

Vuosi 2020 on minullakin muutosten vuosi. Uusi vuosikymmen, monen vuoden työn ja väitöskirjan valmistuminen, mitä todennäköisimmin muutto ulkomaille – ja blogin siirtyminen terve.fi:stä Lilyyn. Siinä missä väitöskirjan valmistuminen on tapahtumassa parhaillaan (ks. Väitöskirja palautettu), selkeytyy ulkomaille muutto valmistumisen ja koronan lievenemisen mukaan. Blogin osalta muutokset tapahtuivat kuitenkin jo nyt, sillä muutto Lilyyn saatiin toteutettua nyt kesäkuussa.

Hei, olen Siiri.

Ensiksikin hei kaikille Lilyläisille ja uusille tutuille! Olen 29-vuotias ja asun tällä hetkellä Turussa poikaystävän ja koiran kanssa. Työskentelen tutkijana solu- ja syöpäbiologian alalla, ja valmistun vielä tänä vuonna tohtoriksi. Palautin tosiaan väitöskirjani tiedekunnalle toissa viikolla, ja nyt jännäilen saanko tiedekunnalta luvan lähettää väitöskirjan esitarkastajille. Varsinaisen väitöstilaisuuden pitäisi olla sitten syksyllä ja sen jälkeen edessä saattaa olla muutto ulkomaille. Tämä on tällä hetkellä aika iso asia elämässäni (siksi puhunkin juuri nyt siitä paljon), mutta ei toki ainoa. 😉

Aloitin blogin vuonna 2013 (huh, kuinka vuodet ovat vierineet!) kirjoittaakseni elämääni iloa tuovista asioista, ja sitä kautta blogin nimeksikin tuli juuri Pilkettä – minulle se viittaa juuri niihin elämän pieniin, kivoihin asioihin. Bloggasin aluksi itsenäisesti ja sitten vuodesta 2016 Kauneus ja terveys-lehdelle ja terve.fille. Viime vuosina blogi on ollut pitkälti ruoka- ja reseptipainotteinen, mutta olen pitkään miettinyt että haluaisin kirjoittaa enemmän myös muista asioista. Niitä elämääni iloa tuovia asioita ovat tällä hetkellä iloa harrastukseni, hyvä ruoka ja kokkaaminen, liikunta, valokuvaus, matkustaminen, työurani, ystävästäni, parisuhde ja koira – siis hyvin moni erilainen asia. Niinpä en haluakaan lukita blogille mitään tiettyä teemaa, vaan kirjoittaa juuri siitä mikä innostaa ja kiinnostaa. Siksi Lily tuntui tässä kohdassa Pilkettä-blogille sopivalta kodilta ja odotan innolla uutta taivaltani täällä.

Blogipostauksia tulee ainakin aiheista:

Eli aika laajalti kaikenlaista – perhe, talonrakennus, muoti ja kauneus taitavat loistaa poissa olollaan, mutta never say never. 😉 Blogin pitkäaikaisille lukijoille tiedoksi että ei huolta, vanhan postaukset seuraavat kyllä mukana Lilyyn. Jos etsit vanhoja aarteita blogin tässä vaiheessa sadoista resepti- ja matkustusaiheisista kirjoituksista, niin kannattaa tutustua muun muassa näihin:

Ja nyt on sitten aika esittää toiveita, mikäli sellaisia löytyy – parempi pidättäytyä resepteissä vai kiva kuulla muustakin? Tai löytyykö lukijakunnasta peräti sellaisia, joita kiinnostaa erityisesti kuulla akateemisesta urasta? Vinkki: jaan viikottain blogin Facebook-sivulla ajankohtaisia reseptipostauksia menneiltä vuosilta, joten sitä kannattaa seurata vanhojen (resepti-)helmien löytämiseksi.

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

Kommentit (2)
  1. Maijahelena
    13.6.2020, 20:31

    Minulla lukijana blogialustalla ei ole merkitystä. Tärkein tietysti on, että postauksesi löytyvät! Luen ne aina kiinnostuneena, enkä muista olleeni pettynyt koskaan. Toiveeni siis on, että jatkat ainakin samalla tavalla!

    1. Kiitos Maijahelena kivasta palautteesta, se sain hymyn huulilleni! 🙂 Täältä löytyy kyllä kaikki vanhakin materiaali ja olen koittanut tehdä nekin helpommin löydettäväksi lisäämällä blogin sivun yläreunan palkkiin erilaisia valkoita ja avainsanoja. Todella kiva että olet tykännyt blogistani juuri sellaisena kun se on.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *