Maajoukkue esittelyssä: Veera Leikkainen

Tässä postaussarjassa haastattelen suomalaisia maajoukkuevikeltäjiä. Tänään on vuorossa 14-vuotias yksinvikeltäjä Veera Leikkainen.

Veera Leikkainen on Suomen A-maajoukkueen kokemattomin vikeltäjä. Hiljainen ja vaatimaton Veera on edistynyt erittäin nopeasti. Veera on syntynyt vuonna 2001, eli tuleva kausi on hänen ensimmäisensä juniorina. Lokakuussa hän tuli valituksi junioreiden A-maajoukkueeseen.

Veera harjoittelee Hämeenlinnassa C’est Moi -nimisellä hevosella, ja häntä on alusta asti valmentanut Sanna Tamminen. 

 

Millon aloitit vikellyksen ja miksi?
En oikeasti muista yhtään. Olisiko ollut neljä vuotta sitten. Kävin sillon Ruununmyllyn ratsastuskoululla ratsastamassa. Näin vikellystä, ja se näytti paljon kivemmalta kuin ratsastus.

Millainen alkutaipaleesi lajin parissa oli?
Aluksi vikellys oli tosi helppoa. Nyt on paljon vaikeampaa, kun pitää tehdä vaikeampia liikkeitä. Menin ensimmäisen kauden käynnissä, seuraavan B-tasolla, ja viime kauden A-tasolla.

Mistä nautit silloin ja mistä nyt?
Parasta on, kun oppii uusia asioita ja tekee hyvän suorituksen kisoissa. Se ei oikeastaan ole muuttunut.

Miten treenaat?
Meillä on maanantaisin akrotunti ja tiistaisin sekä perjantaisin vikellystä hevosella. Käyn kahdesti viikossa juoksemassa ja teen satunnaisemmin lihaskuntoa ynnä muita. Harrastin joskus voimistelua, mutta se jäi, kun vikellys tuntui kivemmalta.

Mikä on sinusta tärkeintä harjoittelussa?
Se, että keskittyy siihen, mitä tekee, ja tekee kunnolla. Ennen kun menen hepalle, mietin, mitä siellä teen ja korjaan.

Oletko koskaan miettinyt lopettamista?
Joo, silloin joskus, kun tuntui, etten kehity missään. Joskus mietin, miksi teen tätä. Miksen vain harrasta? Mutta yleensä ajattelen, että en haluasi jättää mitään pois, ja sitten vain jatkan.

Jännitätkö paljon kisoissa?
En. Jännitys tulee siinä kohtaa, kun seistään ja odotetaan, että voi juosta areenalle. Vähän ennen kuin juoksumusa alkaa soimaan. Viime vuonna minua pelotti ihan sikana mennä ulkomailla kisoissa. Jännitin niin paljon, että minulla oli paha olo varttia ennen suoritusta. Se oli aika kauheaa.

Miltä tuntuu siirtyä lapsista junioreihin?
Taso nousee todella paljon. Junioreissa on aina tosi hyviä vikeltäjiä, joten tuntuu, etten pärjää.

Kilpailit viime kaudella upeassa liukuvärjätyssä puvussa. Mistä sait sen?
Käymme äidin ja mummun kanssa joka vuosi lyhyellä kaupunkilomalla katsomassa nähtävyyksiä, shoppailemassa sun muuta. Olimme Pariisissa jollain pikkukauppojen täyttämällä kadulla ja näimme erään kaupan ikkunassa hienoja kankaita. Menimme sisälle ja kysyimme lycraa. Meille näytettiin ensin aika tavallisia värejä, mutta sitten ylähyllyltä löytyi liukuvärjättyjä kankaita. Suunnittelin puvun itse hienon kankaan perusteella, ja mummu ompeli sen.

Tukeeko perheesi harrastustasi?
Joo. Kun sanon äidille, että meillä olisi joku vikellysjuttu, hän sanoo, että mene vaan. Jos meillä on kisat, äiti puhuu niistä koko suvulle ja yrittää saada kaikki katsomaan. Suomessa äiti tulee aina katsomaan kisoja, ja jos pääsen maailman- tai euroopanmestaruuksiin, hän tulee katsomaan.

Kuka on innostanut sinua?
Maajoukkue ainakin. Hyvin menneen kisan jälkeen saan kunnon motivaation treenaamiseen.

Mitä muuta teet vikellyksen lisäksi?
Olen nyt kasilla. Yritän saada hyvät numerot, että pääsisin johonkin kouluun. En oikeastaan vielä tiedä, mitä haluaisin tehdä isona. Ehkä menen ensin lukioon.

Mitkä ovat vahvuuksiasi vikeltäjänä?
En tiedä. Ehkä se, että yritän parhaani.

Mitä tavoitteita sinulla on ensi kaudelle?
Haluaisin päästä ulkomaille kisoihin. Olisi kiva päästä EM-kisoihin.

Mitä sanoisit vinkiksi muille?
Pitää keskittyä treenaamiseen ja tehdä parhaansa.