Lupaa kuukaudeksi, älä vuodeksi, eli tarina yhdestä herkkulakosta

Lupausten hetki lähenee. Arvaan, että moni siellä miettii urheilullista lupausta: punnerran joka päivä, käyn lenkillä kahdesti viikossa, pääsen maajoukkueeseen. 

Uudenvuodenlupauksen pitämiseen on kaikenlaisia niksejä, mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että moniin asioihin vuosi on vähän liian pitkä lupausaika. Ainakin sellaisiin juttuihin, jotka vaativat jotain vaivannäköä useammin kuin kerran viikossa. Niinpä suosittelen vuoden lupauksen sijaan kuukauden lupausta, testijaksoa. 

Kuukausi on lyhyt aika, mutta kuitenkin sellainen, että siinä saattaa päästä uuden tavan alkuun. Ainakin minun on mahdotonta ajatella, että noudattaisin jotain todella tarkkaa ja vaativaa oheisliikuntaohjelmaa vuoden ajan, mutta kuukausi ehkä saattaisi onnistua. Hyvässä lykyssä kuukauden jälkeen voi todeta, että jatkan tätä tapaa ainakin jollain tavalla tulevaisuudessakin. Tai sitten voi kokeilla jotain muuta.

Kokeilin kuukauden lupausta syksyllä. Olin syyskuun ilman mitään makeita tai suolaisia herkkuja. Vältin valkoisia jauhoja, eli esimerkiksi vaaleaa leipää ja vaaleaa pastaa. Alkoholi oli myös kiellettyjen listalla. Ystäväni lähti mukaan haasteeseen, mistä oli iso apu.

Positiivista oli, että onnistuin pysyttelemään erossa herkuista kuukauden ajan, vaikka normaalisti syön paljon erityisesti makeita herkkuja. Pystyin lopettamaan huonon tapani syödä vaaleaa leipää lounaalla. 

Negatiivista oli, että herkkujen väältteleminen oli toisinaan todella ankeaa. Tuntui typerältä, että saatoin kummilapsen ristiäisissä järsiä ainoastaan pienen palan voileipäkakkua, ja senkin huonolla omallatunnolla (en pidä voileipäkakusta kovin paljon, joten se tuntui vähiten pahalta vaihtoehdolta notkuvasta herkkupöydästä). Herkkulakko rasitti paitsi minua, myös ympärilläni olevia.

Voinnissani en huomannut muutosta suuntaan tai toiseen. Facebook-kaverini tosin olivat sitä mieltä, että olin vain pitänyt lakkoa liian vähän aikaa tai muuten tehnyt jotain väärin. 

Lakkokuukauden jälkeen palasin normaaliin elämääni lempikahvilani leivostiskin kautta. Olen silti tyytyväinen, että kokeilin. Tiedän, että pystyn tarvittaessa katkaisemaan herkkukierteeni. Toisaalta tiedän senkin, että herkkujen vähentäminen ei kohenna oloani vaan päin vastoin tekee elämästäni tylsempää. Iloitsen siitä, että sain lupaukseni pidettyä. 

Harkitsen vielä, lupaisinko jotain tänä iltana. Jokin käsilläseisontajuttu houkuttelisi, vaikkapa minuutin tuettoman kässärin opettelu. Katsotaan, ehkä lupaan jotain kuukaudeksi.