Terveisiä Tanskasta

Kotona ollaan, saavuin Tanskasta maanantain vastaisena yönä, ja hevoset seurueineen saapuivat tiistaina.

Kuten odotin, reissu oli erittäin mielenkiintoinen ja hyödyllinen. Aika raskaskin se oli, vaikka minun ei kauheasti tarvinnut urheilla.

Meiltä valmennuksiin osallistui kolme vikeltäjää, kaksi hevosta ja kaksi juoksuttajaa. Koska vikeltäjät kilpailevat sekä yksinvikellyksessä (Kaapo-hevosella) että joukkuevikellyksessä (Almalla), he osallistuivat leirille tuplana saadakseen valmennusta molemmilla hevosilla. Ohjelmassa oli joka päivä kaksi tuntia pukkivikellystä, tunti Kaapolla, tunti Almalla ja tunti oheisia. Lisäksi iltaisin oli aina valmentajille kahden tunnin luento, joka oli melko käytännönläheinen. Esimerkiksi viimeinen luento sisälsi lähinnä jumppapallolla palloilua. 

No, keitä tapasimme ja mitä heiltä opimme? 

Pitkän ja menestyksekkään vikellysuran tehnyt tanskalainen Rikke Laumann, jolle voisi mielestäni antaa elämäntyöpalkinnon Pohjoismaiden parhaista perusliikkeistä, opetti meille selkäänhyppyä, seisontaa sekä jalkojenheittoa. Erityisesti selkäänhyppyyn saimme uutta ajatusta Rikeltä. Hän opetti, että selkäänhypyn ponnistus pitää tulla hyvin edestä niin, että jalat ovat hevosen etujalkojen kohdilla ja lantio vyön alla. Lantiota tulee myös työntää eteen voimakkaasti. Lantion eteen työntäminen eteen ja takapuolen pitäminen tiukkana olivat tärkeitä myös jalkojenheitossa. Itse asiassa tiukkaa peppua voisi pitää jopa jonkinlaisena yhdistävänä tekijänä useimmille reissun valmennuksille! 

Kevään maajoukkueleiriltä tuttu itävaltalainen Stefan Csandl räjäytti tyttöjen vapaaohjelmat melko atomeiksi ja kokosi ne uudestaan. Lopputulos oli tietysti huomattavasti entistä ehompi, mutta ehdin jo säikähtää, että joka päiväkö täällä laitetaan ohjelmat palasiksi. Ei onneksi. Kun kysyin Stefanilta, mitä pitäisi tehdä nuorille vikeltäjille, jotka haluavat koko ajan muuttaa ohjelmiaan, hän vastasi, että itsepähän pyysin laittamaan ohjelmat uusiksi. Jaa. Englannin kielen taitoni, missä olet?

Skotlantilainen Hannah Eccles oli ihana tuttavuus. Hän oli yksi niistä harvoista valmentajista, jotka sekä esittäytyivät itse että kysyivät vikeltäjien nimiä ja ikiä. Hannah tunnettaneen paremmin maailmanmestari Joanne Ecclesin pikkusiskona (Ecclesit ovat oikea vikellysperhe, isä-John juoksuttaa ja tuomaroi), mutta hän on itsekin menestynyt yksinvikeltäjä. Olen tavannut Hannahin aiemminkin, kun kilpailin kerran Johnin juoksuttamalla hevosella, mutta olin silloin niin jännityksestä piukeana, etten oikein muista koko jutusta mitään. Hannahin kanssa teimme vapaaohjelmajuttuja sekä hevosella että pukilla. Yleisneuvo kaikille vikeltäjilleni Hannahilta oli, että vapaaohjelma pitää tehdä rauhallisesti ja siirtymät ajan kanssa. Vain siten voi osoittaa, että osaa vikeltää hallitusti.

Erittäin positiivinen yllätysnimi oli tanskalainen Freja Linde, joka on vuosia kuulunut leiriä isännöineen Voltigeklubben Thommysminden ykkösjoukkueeseen. Freja piti vikeltäjille jumppaa ja muutaman pukkitunnin. Kävimme tarkasti läpi polvivaa’an ja myllyn yksityiskohtia, ja Freja kehitteli Supersankareille ensi kaudelle uusia joukkueliikkeitä. Hän huomioi hyvin joukkueemme vapaaohjelman erityistarpeet, sillä hänellä on kuulemma itselläänkin hevonen, joka ei tykkää painon laittamisesta ristiselälle. 

Jalkojenheitto-oppia saimme erityisesti australialaiselta Jamie Hockingilta, jolla on hallussaan käsilläseisontaan heittämisen jalo taito. Jamie opetti, että jalkojenheitossa sopii olla selkeästi kaarella. Tärkeää on erityisesti lantion työtäminen eteen ja takapuolen pitäminen tiukkana. Sama kaariajattelu osoittautui tärkeäksi myös takaperinheitossa. Jamie arveli, että joukkuelaisten lentäminen Alman kaulalle takaperinheitosta johtuu siitä, ettei heittoa edeltävä kaari ole tarpeeksi hyvä. Vaikka kokenut maajoukkuekoutsi Gero Meyer on opettanut jalkojenheittoa kohtalaisen suoralla vartalolla, ja Jamien opit olivat ristiriidassa sen kanssa, olen aika vakuuttunut Jamien teoriasta. Sitä paitsi eri tekniikat toimivat eri ihmisillä. 

Saksalaisen Sarah Kayn valmennettavaksi pääseminen oli vikeltäjille ja minulle melkein liian hienoa! Olen joskus kisannut Sarah’n kanssa samassa luokassa, mutta samasta tasosta ei voida puhua… Sarah piti kaikille vikeltäjille kekseliään venyttelytunnin, ja lisäksi meillä oli tilaisuus hyödyntää hänen osaamistaan sekä pukilla että Kaapolla. Vikeltäjät tekivät Sarah’n johdolla vapaaohjelmia. Pukilla tehtiin pieniä viilauksia ja hevosella yritettiin toteuttaa samaa laukassa.

Tanskalainen Rikke Heegard opetti valmennettaviani niinikään pukilla ja Kaapolla. Tällä kertaa valitsimme tehtäviksi myös perusliikkeitä, jotta molemmilla hevosilla tulisi tehtyä vähän molempia asioita.

Rikke H:n ja Rikke L:n kaima Rikke Dam opetti vikeltäjille ilmaisua ja musiikin tulkintaa laittamalla heidät sheikkaamaan ja sekoilemaan Shake it offin tahtiin. Tuntiin kuului myös liikeimprovisaatiota ja samojen liikesarjojen tekemistä eri musiikkityyleihin eläytyen. Olisi tehnyt mieli mennä mukaan, mutta olin maksanut vain valmentajapaketin, en vikellystä…

Lauantai-iltana meillä oli Alman kanssa vuorossa Emma Seely. Kuten muistakin valmentajista, Emmastakin oli etukäteen näkyvissä meille vain etunimi. Niinpä arvelin, että kyseessä olisi joku keskisarjan valmentaja Tanskasta tai Ruotsista. Onneksi Emma esittäytyi huolellisesti ja kumosi harhaluulomme. Selvisi, että Emma on päävalmentajana neljä laukkajoukkuetta ja useita ravijoukkueita käsittävässä Mt. Edenin vikellysklubissa, joka on toinen kahdesta Yhdysvaltain suuresta vikellystoimijasta. Huh. Kuten arvata saattaa, Emmalla oli vaikka mitä hyviä neuvoja seisontaan ja istuntaan, joita teimme perusliikkeistä, ja kolminliikkeisiin, joita teimme joukkuevapaaohjelmasta. 

Tämän kaiken lisäksi leirillä oli omat luentonsa valmentajille, mutta en edes yritä päästä niihin tässä postauksessa. Leirin tarjoamaa tietomäärää kuvastaa se, että lauantai-illan kohdilla alkoi jo tuntua, etten jaksa mennä katsomaan toisten valmennuksia, koska olen jo nähnyt niin paljon vikellystä. Kerran elämässä -juttuja tuo fiilis, oletan. 

Marian ottamassa kuvassa Saaga, Rikke L ja minä jalkojenheiton äärellä.