Luopumista

Muutan pian Helsinkiin ja jään pois päivittäisistä vikellyshommista.

Ihan kamalaa: hylätä lapset, antaa pois elämänsä hienoimmat saavutukset, delegoida, menettää pala identiteettiä ja osa elämän merkityksellisyydestä. Luopua sokaisevan onnen ja ylpeyden hetkistä. 

Uskomattoman ihanaa: mennä lauantaisin ystävien juhliin, aloittaa uusia harrastuksia, jättää kalenteriin tyhjiä päiviä, antaa kaiken turhauttavan, rasittavan ja ärsyttävän säätämisen mennä. Viettää aikaa läheisten kanssa. 

Vikellyslapseni ovat maailman parhaita. Kun kerroin muutosta, kaikkien naamalle tuli vaikeasti tulkittava ilme. Sitten he sanoivat, että uuden elämän aloittaminen kuulostaa mukavalta, ja että haluavat minulle parasta, mahdollisuuden tehdä omia juttuja ja harrastaa.

Ymmärrän kyllä, ettei ole kivasti tehty kenellekään, saati kasvuikäisille nuorille, että lähtee vuosien yhteistyön ja luottamuksen jälkeen menemään ja toteaa, että pärjäilkää, tulen joskus käymään. Silti teen tietoisesti tämän valinnan. Sitä on vaikea selittää. Olisi valehtelua sanoa, ettei ole muita vaihtoehtoja, aina on. Aidosti kuitenkin tunnen, että teen itselleni tässä hetkessä ainoan oikean valinnan.

Ihan samoin tunsin, kun aikanaan lopetin kilpaurani (ja luulin lopettavani koko harrastuksen elämäntapani). Ärsytti, kun muut koettivat hyvää tarkoittaen sanoa, että ainahan voit tulla takaisin ja tehdä sitä ja tätä ja käydä kisaamassa, vaikka asuisit toisella paikkakunnalla. Tiesin itse, että minulle siinä tilanteessa mikään muu ei ollut mahdollista kuin lähteä ja lopettaa täysin.

Sen olen kyllä oppinut, että elämää voi korkeintaan kevyesti ohjailla. Ei kannata uhoilla tulevaisuudesta hirveästi mitään. Pieni uho silti: haaveilen, että joskus 2020-luvulla olen unohtanut, mikä Kipa on. Tai no ei sentään, ei sitä voi unohtaa. 

Juuri nyt minulla ei ole enempää sanoja tästä aiheesta. Voin vain hengittää tosi, tosi syvään ajatellessani, kuinka monta pientä luopumista pitää vielä tehdä. Äsken aloitin käymällä läpi kaikki meikkini ja hiustarvikkeeni. Puolet valikoimasta muuttaa kanssani Helsinkiin ja puolet menee vikeltäjille kisatarvikkeiksi siinä pöljässä paljetein ja pinssein koristellussa laukussa, joka ei sovellu mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin tähän.