Viikon vikellysbiisi: Final Countdown
Tämä kappale tuo joka kerta mieleeni vikellyksen SM-kisat Järvenpäässä kesän 2002 lopussa.
Kisat olivat ensimmäiseni, ja tämä kappale oli ilmeisesti ensimmäinen juoksumusiikki, jonka kuulin. Oma juoksumusamme oli kyllä varmaan joku muu, sitä en muista.
Olin 10-vuotias ja aivan pihalla kaikesta. Kukaan ei muistanut sanoa, että kisa-areenalla ollaan nätisti ryhdissä ja kädet selän takana. Kuvissa tönötän ryhdikkään rivin jatkona maha pullottaen ja tutkaileva ilme naamalla.
Osallistuin kisoihin käyntijoukkueessa. Silloin tosin käyntijoukkueetkin tekivät helpotetut perusliikkeet laukassa. Niihin kuului muun muassa polviseisonta. Minulla on myös sellainen muistikuva, että periksissä olisi ollut kaksi jalkojenheittoa, mutta taidan kyllä sekoilla. Hevosena oli Desiree-tamma, jolla olin vikellyksen aloittanut. Olin vikeltänyt puolisen vuotta.
Olin joukkueeni nuorin jäsen. Seuraavaksi nuorin oli jo kokenut, ja hänen siskonsa oli sitä paitsi maajoukkueessa. Ainakin sisko, ja ehkä tämä joukkuekaverikin, oli reissannut ulkomaita myöten kisaamassa. Nykyään tuomarina toimiva Heidi oli edistyneemmästä joukkueesta tuuraamassa meidän joukkueemme jäsentä, joka mursi kätensä treeneissä ennen kisoja. Suhtaudun tämän 13 vuotta vanhan murtuman takia edelleen varovaisesti liikkeeseen, josta tippuessa murtuma tuli.
Minulla ei ollut ollenkaan tai ainakaan tarpeeksi pinnejä. Sain niitä lainaan, enkä ole varma, palautinko koskaan. Nyt velka on varmasti maksettu jo vuosia sitten, vaikkakaan ei sille lainaajalle vaan laittamalla hyvän (=pinnit) kiertämään. Pinnit ovat vikellysmaailman veroa ja tukia: joskus maksat niitä ja joskus saat. Jotkut jäävät lopulta plussalle ja jotkut miinukselle, mutta tärkeintä on, että kaikilla on jonkinlainen kampaus päässä.
Puku oli sininen, ja siinä oli oranssit ja valkoiset raidat sivuilla. Puvussa oli kaksi osaa, trikoot ja voimistelupuvun mallinen yläosa. Ne puettiin siten, että yläosa tuli alle. Pukemisasiassa oli ilmeisesti ollut erilaisia muotivirtauksia. Numero leikattiin huovasta ja ommeltiin käsin pukuun lapaluun kohdalle. Nutturaan sidottiin oranssi ja valkoinen nauha. Nutturat olivat uutta muotia, ranskanletit vanhaa.
Vastustajanamme oli muun muassa Siilinjärven joukkue. Siitä puhuttiin jo etukäteen, että siilinjärveläiset pitää voittaa. Ja mehän voitimme! Se oli juhlavaa – vielä SM-kisoissa, vaikkei käyntiluokassa mestaruutta jaettukaan. Työnsimme ruusukkeet nutturoihin roikkumaan.
Illalla oli illanvietto Vanhankylänniemessä. Tuohon aikaan illanviettoja oli aina, koska kisat olivat kaksipäiväisiä. Nyt illanviettoperinne voi huonosti, koska välissä oli niin paljon vuosia, joina kisattiin vain yksipäiväisiä kisoja.
Seuraavissa kisoissa olin vasta kesällä 2004. Nyt siitäkin on yli kymmenen vuotta, joten muistojen sijaksi asiasanaksi olisi voinut laittaa ihan suoraan ”vanhuus”.
https://youtube.com/watch?v=MnqYwcuIjPM