Sovellus treeneissä
Törmäsin päivätyössäni hiljattain sovellukseen, joka tuntui heti sopivalta vikellyskäyttöön. Kyseessä on tamperelaislähtöinen SkillzzUp, joka on kehitetty ensisijaisesti kouluja varten.
Googlaamalla saa tästäkin aiheesta kaiken tiedon, mutta lyhyesti voisin tiivistää, että sovelluksella opettaja voi antaa opiskelijoille nopeasti klikkailemalla palautetta, ja opiskelijat saavat vastakaikua edistymiselleen entistä useammin. Aluksi opettaja määrittelee, mitä kurssilla ollaan oppimassa, ja arvioi sitten opiskelijoiden edistystä valitsemissaan taidoissa asteikolla nollasta sataan.
Saimme SkillzzUpin testikäyttöön, koska sitä ei ole kokeiltu urheilumaailmassa aiemmin. Pyrkimyksenäni on seurata täällä blogissa, miten sovelluksen käyttö sujuu ja mitä se tuo vikellykseen, hyvässä ja pahassa.
Halusin kokeilla sovellusta, koska uskon, että voin sen avulla antaa enemmän ja tarkempaa palautetta vikeltäjille. Heillä on myös mahdollisuus sovelluksessa näkyvien palkkien avulla hahmottaa, mitä taitoja heidän pitäisi keskittyä kehittämään.
Ensimmäisiä tunnelmia tältä päivältä:
Minulla meni aika kauan määritellä haluamani kurssi ja sopivat taidot sille. Päätin lopulta, että ”kurssimme” kestää aluevalmennuksen katsastukseen asti, pari kuukautta. Taidot liittyvät vapaaohjelman ja perusliikkeiden pisteisiin, notkeuteen, voimaan, psyykkisiin ja sosiaalisiin taitoihin sekä yhteistyöhön hevosen kanssa.
Jokaisen taidon suhteen piti tietysti päättää, mikä on nollataso ja mikä on tavoite, sata prosenttia. Osa aiheista on hyvin abstrakteja, joten tämä ei ollut ihan helppoa. Julkaisin suljetussa fb-ryhmässämme arvioinnin perusteet.
Kaikkien seitsemän taidon lähtötason arvioiminen yksissä seitsemän vikeltäjän treeneissä oli mahdotonta. Niinpä keskityin voimaan, notkeuteen ja joko perusliikkeisiin tai vapaaohjelmaan vikeltäjästä riippuen.
Voiman ja notkeuden testaaminen toi treeneihin sellaista arviointia ja koululiikuntameininkiä, mistä en kauheasti pidä. Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ole, että vikeltäjät alkavat sovelluksen myötä arvioida itseään entistä kriittisemmin ja vertailla tuloksiaan muiden tuloksiin.
Toisaalta vikeltäjät kyllä päivänselvästi tsemppasivat, terästäytyivät ja ylittivät itsensä, kun kerrankin testattiin. Esimerkiksi kuusi seitsemästä jaksoi yllättäen kannatella itseään hyvässä lankkuasennossa täydet kolme minuuttia, vaikka emme normaalisti tee treeneissä tai oheisinakaan yli minuutin lankkuja.
Perusliikkeiden arvioiminen oli ehdottomasti hyvä juttu. Kaikki peristen tekijät menivät arvioinnista aavistuksen pois tolaltaan, ja suoritukset olivat aika hermostuneita. Se ei haittaa, koska treeneissähän me vain olimme. Mutta se kertoo, että meidän täytyisi tehdä lisää mielikuvaharjoittelua ja opetella jännittävien tilanteiden hallintaa.
Arvioimiseen meni treenien jälkeen enemmän aikaa kuin olin kuvitellut, vaikka vasta viisi vikeltäjää oli ehtinyt rekisteröityä sovellukseen. Luulen, että kyse on alkukankeudesta: On helpompaa antaa vähän plussaa tai miinusta kuin määritellä ihmisen lähtötaso. Varsinkin, kun monen taidon arviointi vaati ankaran prosenttilaskusuorituksen.
Viikonloppuna Milla Kurronen tulee vetämään meille valmennuksia, joten ehdin toivottavasti Millan valmentaessa täydentää lähtötasoja ja kiinnittää huomiota abstraktimpiin taitoihin.