Kahdeksan havaintoa motivaatiosta

Selitys kuvalle lopussa.

Olen kiinnostunut motivaatiosta varsinkin valmentajaksi ryhdyttyäni, ja minulla on siitä aika paljon näkemyksiä, jotka perustuvat vuosien varrella haivaitsemiini asioihin. Tässä kahdeksan niistä.

1. Motivaatio on kaikkein tärkeintä

Haluan laittaa suuren osan hereilläoloajastani tähän lajiin, koska moni valmennettavani on motivoitunut. Asialleen omistautuneita nuoria ja lapsia on todellinen ilo valmentaa. Heidän onnistumisensa ovat minunkin onnistumisiani ja heidän motivaationsa innostaa minuakin. Lisäksi tiedän, että he edistyvät ja heistä voi oikeasti tulla jotakin. 

Motivoituneista vikeltäjistä nimittäin tulee huippuvikeltäjiä. Se voi viedä vuosia, mutta jos motivaatiota riittää ja pysyy terveenä, ei voi päätyä muuksi kuin huipuksi. Sen sijaan niistä, joilla ei ole motivaatiota, voi tulla hetkellisesti ihan hyviä, ei sen enempää. 

2. Motivaatio on aina sisäsyntyistä

Pääsääntö on seuraava: urheilija joko on motivoitunut tai ei ole. Tähän on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa. Vikeltäjä joko innostuu tai ei innostu lajista. Innostusta testataan vuosien varrella. Jos vikeltäjä valitsee pysyvästi ratsastuksen/seurustelun/koulun/kaljoittelun/mitä ikinä vikellyksen sijaan, kyse ei ole hankalasta ikävaiheesta vaan siitä, että motivaatiota on liian vähän. 

Seuraavat kohdat ovat poikkeuksia ja huomautuksia tähän pääsääntöön. 

3. Motivaatiota on kahdenlaista

Osa urheilijoista on kilpailuorientoituneita. Hetuntevat onnistumisen iloa, kun huomaavat olevansa parempia kuin muut. 

Osa urheilijoista on tehtäväorientoituneita. He saavat iloa uuden oppimisesta, yhdessä onnistumisesta ja siitä, kun muut oppivat uutta.

Osa on tietysti jotain siltä väliltä. Valitettavasti molemmilla orientaatioilla ei pääse yhtä hyviin tuloksiin. Olen nähnyt, että kilpailuorientoitunut vikeltäjä voi saavuttaa nopeasti paljon, mutta jossain vaiheessa (murrosikä, hankala hevostilanne, loukkaantuminen, muu kehitystä hidastava tekijä) hän on heikompi kuin muut. Kilpailuorientoitunut vikeltäjä ei kestä sellaista kovin hyvin.

Tehtäväorientoitunut vikeltäjä voittaa vaikeudet sinnikkäästi. Hän kehittyy hitaasti, mutta varmasti. Vastoinkäymiset eivät katkaise hänen innostustaan pysyvästi, koska hän kilpailee itseään vastaan.

4. Motivaatio on myös valmentajan asia

Koska tehtäväorientaatio auttaa motivaation säilyttämisessä, valmentajan tulee tukea sitä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokainen saa edistyä omalla tasollaan, ja valmentaja kannustaa iloitsemaan toistenkin menestyksestä. Vikeltäjiä ei vertailla ja aseteta kilpailemaan toisiaan vastaan enempää kuin on pakko.

Tämän lisäksi valmentaja voi vaikuttaa motivaatioon olemalla kiinnostunut, kohtaamalla urheilijat yksilöinä, arvostamalla heitä ja ottamalla heidät mukaan valmennuksen suunnitteluun. Suomeksi sanottuna tekemällä työnsä hyvin.

Kaikki me haluamme tulla kuulluiksi. Kun urheilija tulee kuulluksi, ymmärretyksi ja nähdyksi, hän jaksaa jatkaa vaikeallakin hetkellä. Sen sijaan jos valmennus on diktaattorimaista eikä urheilijoita kuunnella heitä koskevissa asioissa, ilmapiiri ja motivaatio murenevat. 

5. Motivaatio kaipaa seuraa

Yhtäläinen motivaatio on mielestäni tärkein joukkuetta koossa pitävä voima. Jos joukkueen tavoite on kaikkien suurin unelma, joukkue saavuttaa sen. Ongelmat alkavat, kun osa joukkueen jäsenistä antaa hommalle kaikkensa ja osa pohtii, jaksaisiko olla kiinnostunut.

Suomessa tämä on iso ongelma, koska vikeltäjiä on kaikkialla maassa niin vähän, että joukkueisiin harvoin voidaan valita vain todella motivoituneita vikeltäjiä. (Tosin aion muuttaa tämän. Palataan asiaan syksymmällä.)

6. Motivaatiopulaan kannattaa etsiä syy

Kaikilla pitkään urheilleilla on varmasti hetkiä ja pitkiäkin ajanjaksoja, joina homma ei maistu. Tällöin maksaa vaivan miettiä, mistä on kyse. 

Olenko tehtävä- vai kilpailuorientoitunut? Miten voisin siirtää orientaatiotani kilpahengestä kohti oppimisen iloa?

Edistynkö? Jos en, miksi? 

Onko harjoitteluni tarkoituksenmukaista? Teenkö niitä asioita, jotka vievät minua eteenpäin?

Miksi alun perin viehätyin tästä lajista? Mikä on muuttunut?

7. Motivaatio ei parane vinkumalla

Tuliko edellisestä kohdasta tulokseksi, että valmentaja on tyhmä, hevonen kuriton ja kentällä huono pohja? Sitten täytyy varmaan alkaa selvittää, voiko vikellyspaikkaa tai asennettaan vaihtaa, tai voiko edellämainittuihin epäkohtiin jotenkin vaikuttaa.

Pohdinnan tuloksen tulisi olla: Kyllä voi. Asioiden ratkaiseminen vaatii aikaa ja vaivaa (motivaatiota, etten sanoisi!), mutta useimmissa tilanteissa edes osa langoista on omissa käsissämme. 

Kun puuttuu itse epäkohtiin, saa palkkioksi hallinnan tunteen. Ja kun tuntee voivansa vaikuttaa elämäänsä, jaksaa taas jatkaa kohti seuraavaa haastetta.

8. Motivaatio riippuu iästä

Kuulin päivätyössäni, että tutkimusten mukaan etuaivolohko kehittyy päälle parikymppiseksi, ja juuri siellä syntyvät kytkökset nyt tehtyjen valintojen ja niiden seurausten välille. Tämä on aivotutkimuksen selitys sille, että pitkän aikavälin voitot eivät motivoi lapsia ja nuoria. 10-vuotiaana on aivojen kehittymättömyyden takia vaikea ymmärtää, että kun nyt venyttelen joka ilta, olen siitä 20-vuotiaana valtavan kiitollinen. 

Toisaalta moni lapsi on äärimmäisen motivoitunut. Olen käsittänyt tämän johtuvan siitä, että vikellys nyt vain on niin kivaa. Maailmanmestaruutta malttaa odotella, kun yksikin treeneissä hyvin mennyt liike voi tuoda mielettömän onnistumisen tunteen.

 

Kuvasta: Inohan inspiraatiolauseita, joissa kannustetaan pumppaamaan rautaa oksennukset rinnuksilla ja kakat housuissa. Rohkenen epäillä, ettei laattaaminen tee kenestäkään parempaa urheilijaa. Lisäksi inspiraatioksi tarkoitetut lauseet kannustavat usein myös itseinhoon ja siihen ajatukseen, että jumpattava on, koska tuollaisena et kelpaa. Kuvan lause on minun vastineeni.