Kenelle kirjoitan
Naamat blurrattu, koska en tiennyt, haluavatko kuvan kohteet julkisuutta. Mutta kaikilla oli hymy naamalla.
Ensin tilannepäivitys: Olen taas piristynyt vähän eilisestä. Pääsin tänään ilmoittamaan joukkueisiin hakeneille, että meillä on vastedes kaksi hienoa, seitsemänhenkistä joukkuetta, joista toinen tulee kilpailemaan laukassa ja toinen käynnissä. En malta odottaa, että pääsemme joukkuejuttujen kimppuun.
Lisäksi olen iloinen, että sain taas ihanat ja aina avuliaat Marian (meidän juoksuttaja) ja Venlan (meidän toinen valmentaja ja vikeltäjä) tuuraamaan itseäni, ja pääsen tänään teatteriin katsomaan esitystä, joka kiinnostaa minua tosi paljon ja liittyy lisäksi töihini ja kouluuni. Kaveri tarjosi teatterilippua eilen, ja ehdin jo katkerana todeta, etten tietenkään pääse, koska treenit. Sitten tajusin, että treeneissä on joka tapauksessa läsnä muitakin, jotka osaavat varsin hyvin valmentaa, joten lienee kaikkien mielenterveyden kannalta parempi, että minä lähden tänään teatteriin.
Eilen jäi myös sanomatta, että ajoittaisesta synkistelystä huolimatta en tietenkään ole tympääntynyt valmennettaviini tai vikellysihmisiin ylipäätään. Ihmiset, ja erityisesti mahtavat vikeltäjäni, ovat se syy, jonka vuoksi valmennan.
Sitten varsinaiseen asiaan. Olen pitänyt blogia päivää vaille kahdeksan kuukautta ja kirjoittanut 148 postausta, jos tämä lasketaan. Bloggaaminen on ollut yllättävän helppoa ja hauskaa.
Blogia kirjoittaessani ajattelen usein jonkinlaista mysteeristä lukijaa, jolle kirjoitan. Hän on kasvoton tyyppi, josta en tiedä mitään muuta kuin sen, että hän lukee blogiani. Välillä havahdun ajattelemaan teitä, todellisia lukijoitani: Miltä tämä kuulostaa vikeltäjän korvaan, entä vikeltäjän vanhemman? Mitä ne ihmiset, jotka ovat olleet läsnä kuvaamissani tapahtumissa, tästä ajattelevat?
Usein bloggaaja tietää paljon vähemmän yleisöstään kuin minä tiedän teistä. Ja te tiedätte minusta aika paljon! Lifestyle-blogeja lukee paljon ihmisiä, jotka eivät millään tavalla tunne bloggaaja, eivätkä ole koskaan nähneet häntä todellisuudessa. Sen sijaan suurin osa teistä tuntee minut, uskallan väittää. Te kommentoitte usein rohkeasti nimellänne, ja siksi tiedän, että siellä tietoverkon toisessa päässä on ainakin äitini, joitakin ystäviäni, omia valmennettaviani, muita vikeltäjiä, vikeltäjien vanhempia ja muissa rooleissa vikellystä harrastavia.
Se, että tunnen yleisöni niin hyvin, ja olen jopa velvoittanut vikeltäjäni seuraamaan blogiani (oheiset), vaikuttaa jonkin verran siihen, mitä kirjoitan. Koetan pitää sävyn myönteisenä sekä kannustavana ja välttää turhaa angstaamista, kiroilua ja muuta pahennusta tai pahaa mieltä herättävää. Eli tavallaan muut lukijat saavat kiittää valmennettaviani siitä, että blogi ei ole synkeä lapsellisten fiilisten kaatopaikka.
Tietysti kirjoitan myös itselleni. Voin myöhemmin kaivaa täältä blogista kuvauksia oheisista, kisoista, jonkun tietyn ajankohdan treeneistä tai suunnitelmistani.
Rakkaat lukijat, jos teitä huvittaa, niin kommentoikaa ja kertokaa, keitä olette ja miksi luette. Myös postaustoiveita saa esittää. Huomioikaa kuitenkin, etten pysty muuttamaan rämpyläpuhelintani videoivaksi järkkäriksi, vaikka tulisi millainen my day and shoppings and stuff -videopostaustoive.