Kilometritarina kaudesta 2015

Kirjoitin jo aiemmin, että kaudesta 2015 pitäisi kirjoittaa jotakin kokoavaa. Maanantaina treeneistä kotiin pyöräillessäni tuli sellainen fiilis, että nyt olen valmis kirjoittamaan. Vaikka kisakausi päättyi jo kuukausi sitten, lopulta maajoukkuevalmennus tarvittiin vielä kauden päätökseksi minulle.

Nyt jos jollakin on kolme tuntia aikaa, niin tällainen oli kausi 2015:

 

Joulukuu 2014:

Vikellystapaaminen, ABC-liikennemyymälä Tampereella

Pidin ensimmäistä kertaa elämässäni vanhempainillan. Tai no, oli mukana vikeltäjiäkin. Osaa vanhemmista en ollut koskaan nähnyt aiemmin, koska olen tarkka siitä, etten vaadi vanhemmilta muuta kuin rahallista osallistumista lasten harrastukseen. Pelkään nimittäin kuollakseni, että joudun itse joskus lätkä-äidiksi ja myymään vessapaperia tuntemattomille. Tai tutuille. En halua sellaista kohtaloa kenellekään.

Tapaaminen meni joka tapauksessa hyvin, ja saimme sovittua monia asioita. Perustin esimerkiksi vikellysasioita varten oman tilin, joka on ollut kovassa käytössä vuoden aikana.

Maajoukkuekatsastus, Ypäjä

Lähdimme Ypäjälle nelistään: minä, vikeltäjä Moona, juoksuttaja Maria ja hevonen Kaapo. En ollut koskaan tavannut maajoukkuevalmentajaa, enkä tiennyt, mitä viikonlopulta odottaa. Tiesin, että oma vikeltäjäni on altavastaava, mutta viikonlopun kuluessa aloin ajatella, että kyllä se maajoukkuepaikka irtoaa.

Ei irronnut. Myöhemmin ymmärsin, ettei tietenkään, kun muilla samasta paikasta kilpailleilla tytöillä oli oikeasti kisakokemusta ja hyviä pisteitäkin, Moonalla yksi startti B-tasolla. Joka tapauksessa päätin, että SM-kisoissa 2015 Moona voittaa niitä tyttöjä, joille hävisi oikeutetusti maajoukkuepaikan. Että ei tarvitse sitten vuoden päästä miettiä, onko asiaa maajoukkueeseen. 

Sain maajoukkueleiristä valtavasti tietoa ja innostusta kotivalmennukseen. Aloimme esimerkiksi harjoitella jalkojenheittoa olkaseisontaan ja siitä yli. Maria alkoi tosissaan juoksuttaa. 

Sillä aikaa kun me olimme Ypäjällä, muut Tampereen vikeltäjät esiintyivät suuressa joulunäytöksessä ihan keskenään.

 

Tammikuu 2015:

Juoksutusvalmennus, Ypäjä

Vanhempainillassa saatiin sovittua, että vikeltäjät vanhempineen kustantavat minun ja Kaapon osallistumisen juoksutusleirille, jonne olimme saaneet kutsun. Ajatuksena oli, että minut piti lähettää, koska olen kaikille kalliin reissun kustantajille tuttu, ja on tiedossa, että jatkan lajin parissa vastedeskin. Mikään hyvä juoksuttaja en kyllä ole koskaan ollut, mutta ei nyt mennä siihen. 

Reissu oli toistaitoisuudestani huolimatta hyödyllinen. Erityisesti minulle jäi mieleen SRL:n psykologi Mia Stellbergin luento. Luennon ansiosta havahduin mentaalisen harjoittelun tärkeyteen ja aloin suunnitella oheisia joka viikolle. Ennen tätä blogia julkaisin oheiset muita kanavia pitkin. Erityisesti minulle on jäänyt mieleen Mia Stellbergin inspiroiva näkemys siitä, että mielikuvaharjoittelu sopii nuorimmillekin vikeltäjille. Hänen mukaansa lapset eivät ole sen tyhmempiä kuin aikuiset, mutta lasten ulosanti ei ole vielä niin kehittynyt, että he voisivat ilmaista kaikkia tunteitaan ja ajatuksiaan. Niinpä mielikuvaharjoittelu sopii heille erittäin hyvin. 

Tähän aikaan Kaapon lastaus oli vielä sanalla sanoen helvettiä. Niinpä laitoin Mian opit heti käyttöön ja aloin sinnikkäästi mielikuvaharjoittella onnistunutta lastausta. Lisäksi plaseerasimme trailerin kulman taakse, jolloin saatoin yllättää Kaapon, ja lastasimme Kaapon suitset päässä, kuten juoksutusvalmentaja Ilonka neuvoi. Lastaus sujui ensi yrittämällä. Olin niin helpottunut, että koko keho tärisi. 

 

Maaliskuu 2015:

Horse Fair, Helsinki

Omat valmennettavani eivät vielä osallistuneet Horse Fairin yhteydessä Helsingissä järjestettyihin A-tason vikellyskisoihin, joten minä pääsin tuomarin sihteeriksi. Olin tuomaripöydässä kyynel silmässä useaan otteeseen (jep, olen aika itkuherkkä).

Yksi kerta oli, kun näin entisen valmentajani Anni Järvelän juoksevan sisään vikeltäjineen ja hevosineen, ja tajusin, että ainakin minä, ajanottaja ja kaksi tuomaria olivat lukuisten A-tason vikeltäjien lisäksi Annin AG-tallin kasvatteja. Mikä elämäntyö tämän lajin eteen jo nyt!

Toinen kerta oli Emma Kalliomaan takaperin seisontaan hyppy ja onnistumisen ilme. 

Kolmaskin kerta saattoi minut tuntien olla…

Horse Fairissa järjestettiin myös valmentajatapaaminen, jossa käsiteltiin kokonaisvaltaista valmentamista, ja sääntökoulutus, jossa käsiteltiin muun muassa sitä, voiko teknisen ohjelman kuperkeikkahyppyä nimittää frittihypyksi. Minä puolsin. 

Maajoukkueleiri, Ypäjä

Vaikka Moona jäi vielä ulos maajoukkuerenkaasta, sain kutsun Ypäjälle voidakseni välittää Geron vinkkejä omille vikeltäjilleni. Ypäjällä oli hauskaa ja rentoa, kun ei ollut vikeltäjiä eikä hevosia huolehdittavina. Oli tietysti myös vähän tylsää, kun ei voinut olla kenellekään hyödyksi. Tein siis sitä, mitä muutenkin teen aina, jos joku muu valmentaa: kirjoitin muistiinpanoja. Niitä tuli sivukaupalla. 

Tällä leirillä oli vikeltäjien vuoro päästä Mia Stellbergin luennolle. Minä tietysti tungin mukaan saadakseni lisäannoksen Miaa. 

Vikettäjä-blogi syntyy, Tampereen yliopiston kirjasto

Perustin tämän blogin eräänä päivänä, kun olisi gradua pitänyt tehdä. 

Heta-viikonloppu, Tampere ja Kangasala

Kutsuin Heta Vihron Tampereelle valmentamaan viikonlopuksi. Viikonlopun ohjelmaan kuului Hetan luento, minun pitämäni pieni sääntökoulutus, Hetan valmennukset pukilla, Aarolla ja Kaapolla, Hetan ilmaisu- ja akro-opetus sisähallilla ja lenkki. Halusin rakentaa viikonlopusta intensiivisen maajoukkueleirien malliin. 

Ihme tapahtui, ja kaikki aktiiviset vikeltäjäni osallistuivat jollakin tavalla viikonlopun valmennuksiin. Olen oikeasti vieläkin järkyttynyt siitä, että niin kävi. Jotkut valmentajat ilmeisesti vain ovat valovoimaisempia kuin toiset. 

Viikonlopun suurin anti oli se, että tytöt oppivat pitämään leuan ylhäällä ja katseen edessä. 

 

Huhtikuu 2015

Hevosmessut, Tampere

Valmennettavieni ensimmäinen näytös kotitallien ulkopuolella oli Tampereen hevosmessut. Aikamoisen suuri areena siis. Esiintymässä oli kymmenen tyttöä, ja pidimme heidän kanssaan myös pukkiständiä. Messuilla oli hauskaa, ja näytös meni todella hyvin. Sunnuntaina tienasin meille kylmäpakkausrahoja tekemällä messuvieraille maksusta lettejä. 

Pikkupihlajan kisat

HeRot avasivat B- ja C-tasojen kisakauden järjestämällä kilpailuharjoituksen Tuusulassa. Meille päivä oli merkittävä: kolme tyttöä starttasi ekoissa kisoissaan, ja neljä tyttöä kilpaili ensimmäistä kertaa B-tasolla. Kisat olivat yhtä juoksemista, mutta meidän kannaltamme menestyksekkäät. Kaapokin oli oppinut menemään koppiin taisteluitta. 

Kuten kaikille muillekin lapsille, minullekin on tärkeää, että vanhemmat käyvät joskus katsomassa kisoja. Näissä kisoissa omat vanhempani piipahtivat.

 

Toukokuu 2015

Hevonen lähtee: Alina, Tampere

Sain yllättäen kuulla Tampereen-tallimme vikellysratsun Alinan muutosta. Alina ei ollut kisahevonen, mutta varsin hauska treenikumppani kuitenkin. Ei auttanut kuin siirtyä pukkitreeneihin. 

Vikeltäjien pikkujoulut, Ylöjärvi

Loppuvuosi oli ollut aika kiireinen, joten pikkujouluja vietettiin toukokuussa. Paikka oli vikeltäjien koti, koska minun kotini oli jäänyt pieneksi kasvavalle vikellysporukalle. Kehittelin kemuihin vikellysaiheiset pantomiimikortit, jotka tosin taisin heittää roskiin. 

Hups, nyt pitäisi varmaan alkaa järjestää pikkujouluja, jos meinaa tänä vuonna… Onneksi ei tässä olekaan muuta järjestettävää (toim. huom. tämä oli vitsi). 

Hevonen tulee: Alma, Kangasala

Aloitimme harjoittelun Kangasalan-tallimme ratsastuksenopettajan hevosen kanssa. Juoksutuskurssilla oli opetettu, että jos hevonen ei anna mennä polvilleen laukassa, ei siitä ole vikellyshevoseksi. Alma kuitenkin osoittautui tässä suhteessa poikkeukseksi. Aluksi se inhosi kaikkea ristiselällä tapahtuvaa, mutta nykyään se ei pane vikellysliikkeitä pahakseen. 

Aluevalmennukset, Kangasala

Toukokuun aluevalmennuksissa valmennettavat joutuivat muun muassa kävelemään liikuvan hevosen selästä alas. Ensin he olivat kauhuissaan, ja alkoivat sitten rakastaa harjoitusta. 

Minä pääsin hevosen selkään fiilistelemään laukkaa, jotta osaisin opettaa istuntaa paremmin. 

 

Kesäkuu 2015

Takkulan kisat, Lahti

Takkulaan lähdimme isolla porukalla. Menomatkalla etsimme hyttysmyrkkyä pitkin Kangasalaa, sillä se oli jäänyt matkasta. Lopulta löytyi pieni hevostarvikepulju, josta pullollisen sai omakseen muistaakseni hintaan 31,50 euroa. Ei auttanut muu kuin ostaa.

Takkulassa Nalle Puh -teemainen joukkueemme esiintyi ensi kertaa ja hurmasi heti yleisön sekä tuomaripöytien väen. Venlalle Takkulan kisa oli ensimmäinen B-tasolla. Hän onnistui vieraasta hevosesta huolimatta hienosti. Mukana oli myös muutama ihan ensimmäistä kertaa kilpaileva tyttö. 

Kisaa edelsi yksi valmentajanurani ehdottomasti ikävimmistä hetkistä, kun jouduin suorittamaan karsintaa Kaapolle pääsevissä vikeltäjissä. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin: lainahevonen löytyi, ja kaikki pääsivät tekemään hyvät kisasuoritukset. 

Takkulan kisat olivat siitä erityiset, että minulla oli perhepiirissä juhlat sunnuntaina, joten jätin vikeltäjät, Kaapon ja vanhemmat selviämään sunnuntaista keskenään. He selvisivät tietenkin hyvin. 

 

Heinäkuu 2015

Joukkuetapaaminen, Tampereen Sorsapuisto

Vietimme kesäpäivää yhdessä vikeltäjien kanssa akrojoogan, nyyttäriherkkujen ja slacklinen merkeissä. Juoksuttaja Maria joutui pariakron uhriksi. 

Milla Kurrosen valmennukset, Tampere ja Kangasala

Rakas Kurro Kurronen saapui Tukholmasta jakamaan koreografiaviisautta, joka otettiin innostuneesti vastaan. 

 

Elokuu 2015

Lisää Kurroa ja näytös, Kangasala ja Tampere

Milla tuli toistamiseen vierailulle, sillä osa vikeltäjistä oli ollut edellisen vierailun ajan matkoilla. 

Esiinnyimme paikallisella kisapaikalla hevostapahtumassa. Näytös oli omille tytöilleni uutta, mutta minulle tuttuakin tutumpaa kamaa: aikatauluja säädettiin viime hetkessä, verryttely oli yleisön edessä ja yleisöä oli hintsusti. Kurro pelasti päivän höpöttämällä vikellysjuttuja mikrofoniin verryttelyn ajan. 

Equillencen kisat, Kangasala

Järjestin Kangasalan-tallimme kanssa ensimmäiset omat, oikeat vikellyskisani. Ne menivät yllättävän hienosti. Ei edes jäänyt traumoja. Ensi vuonna otetaan uusiksi.

Mukana oli jokunen ekakertalainen, muun muassa hevosemme Aaro. Sille kisaaminen oli yllättävän jännittävää, vaikka oltiinkin kotona. Pahiten Aaron säikähtely vaikutti joukkueeseen. Ikävän putoamisen seurauksena yhden vikeltäjän lupaava kausi B-yksinvikellyksessä päättyi näihin kisoihin.

Loukkaantumista lukuun ottamatta päivä oli hieno, ilmankin puolesta. Kaikki tuntuivat viihtyvän, ja poikkeuksellisesti palkintojenjaon kellonaikaa siirrettiin aiemmaksi, ei myöhemmäksi. Olen vieläkin ylpeä.

 

Syyskuu 2015

Karjaan kisat, Raasepori

Karjaalle ei lähtenyt yhtään ensikertalaista, mikä helpotti kieltämättä reissua. Minä ja neljä vikeltäjää yövyimme ihanassa mummonmökissä. Lauantaina illalla ymmärsin karun todellisuuden: merkittävä osa vikeltäjistäni on siinä iässä, jossa suihkuun ei mennä, jos ei erikseen käsketä. Mm-mm.

Olin typerässä herkkulakossa, joka laittoi hermot todella kireälle lauantai-illan Lidl-reissulla. 

Karjaan kisojen aikaan hermoilin kovasti raha-asioista. Lopulta kaikki vanhemmat kuitenkin maksoivat pyydetyt kisamaksut mukisematta.

Moonalle Karjaan kisa oli ensimmäinen A-tasolla ja Helmille ensimmäinen B-tasolla. Kumpikin hoiti debyyttinsä erittäin komeasti. Minulle oli hieno tunne saada istua takapuolellani Moonan suorituksen ajan ja vain nauttia esityksestä. B-tasollahan yleensä juoksen punttaamassa tyttöjä. Se on ihanaa, koska silloin pääsen itse areenalle. Mutta on myös ihanaa, kun ehtii istahtaa ja nähdä, mitä on valmennustyöllä saanut aikaan. 

Hevonen tulee: Blondi, Tampere

Pääsimme hartaan odotuksen jälkeen aloittamaan yhteistyön Tampereen-tallimme uuden ratsastuskouluyrittäjän kanssa. Meille vikellysratsuksi löytyi kuusivuotias, ikäänsä nähden älykäs Blondi-heppa. Tällä hetkellä Blondin kanssa tehdään vaikka mitä käynnissä. Laukassa ja ravissa vielä mietitään, jaksaako kyseisiä askellajeja ylipäätään taivaltaa eteenpäin, ja jos kyllä, millaisella ympyrällä. 

SM-kisat, Oulu

Suomenmestaruuksissa oli asiaankuuluvasti jännitystä ilmassa, vaikka omista vikeltäjistäni vain yksi kilpaili mestaruudesta. Lisää jännitettä toi se, että minä en aina ehtinyt syödä, ja kiukuttelin sitten nälissäni kaikille. Hienosti hoidettu, Viivi.

Manarille Oulu oli ensimmäinen kisa A-tasolla. Selkäänhypyt jännittivät, mutta lopulta suoritukset olivat varsin onnistuneita. Kahden oman A-tason vikeltäjän suoritusten seuraaminen oli ehkä vielä hienompaa kuin yhden. 

Lauantai-iltana järjestin kampaustyöpajan hotellilla. Olen perinyt mieltymyksen muiden neuvomiseen (siksi kai tykkään valmentamisestakin niin paljon), joten kampausten opettaminen oli unelmieni täyttymys. Oppilaillakin oli ilmeisesti ihan hauskaa. 

Sunnuntai oli aikamoista tunnemyrskyä. Kaapolla kisannut Jessica Tammisto loukkaantui kymmenen minuuttia ennen vapaaohjelmaa, mutta kilpaili loppuun asti, vaikkei pystynyt kunnolla kävelemään.

Anna, joka oli tehnyt valtavan hienon kauden, ja jolle toivoin ykkössijaa B-tasolla, teki yhden virheen vapaaohjelmassa. Hän ja jäi palkintojenjaossa kolmanneksi.

Toisaalta Saaga, joka oli treenannut koko ajan kovaa, mutta epäonnistunut kisoissa, sai vihdoin ansaitsemansa kakkossijan.

SM-luokassa kisanneelle Moonalle en ollut puhunut mitään suunnitelmastani, jonka mukaan hänen piti voittaa ainakin joku niistä tytöistä, joille hävisi vuosi sitten maajoukkuepaikan. Niin kuitenkin tapahtui. Moona tuli neljänneksi ja jätti taakseen useamman maajoukkuevikeltäjän. 

Lähdin kotiin pää pyörällä. 

 

Lokakuu 2015

Aluevalmennuksen katsastus, Kirkkonummi

Aluevalmennusrenkaaseen järjestettiin ensimmäistä kertaa katsastustilaisuus, mikä on mielestäni hyvää kehitystä. Saimme paljon istuntaneuvoja. Osa tytöistä oli vähän tympääntyneitä minuun, kun en kuulemma ollut kertonut, että seisonnassa pitää olla jalat lähekkäin. Sori, kaverit. Sitä varten on aluevalmennus.

Sain myös palautetta valmennettavieni maajoukkuehakemuksista. Tuntui taas kerran, että valmentaminen on ainaista tasapainoilua eri painotusten ja erilaisten tärkeiden asioiden välillä. 

Maajoukkuekatsastus, Ypäjä

Tällä kertaa vein ylpeänä Ypäjälle neljä valmennettavaani. Viikonloppu oli vähintään yhtä raskas ja vähintään yhtä hyödyllinen kuin edellisvuotinen. Kohokohta oli, kun lauantain iltalenkin jälkeen selvisi, että kurssikeskuksessa oli sauna lämpimänä ja iltapalaksi karjalanpiirakoita. Ah. 

Kirjoitin taas muistiin kaiken mahdollisen myöhempää tarkastelua varten. Gero kommentoikin valmennettavilleni, että ”Listen to your trainer. She’s one of the most… typing everything down.”

Tilastollisen todennäköisyydenkin valossa oli odotettavissa, että en voi saada kerralla neljää vikeltäjääni B-maajoukkuerenkaaseen, jos paikkoja on kuusi. Silti olin tietysti harmissani, kun kaksi vikeltäjistäni jäi vielä valmennusrenkaan ulkopuolelle. Heidän kanssaan palaamme vuoden päästä. 

Ja sitten, kruunu hienolle kaudelle: Moona ja Anna lunastivat paikat B-maajoukkueesta. JESS!

 

Koska tämä postaus on tällaisenaan vähän turhan lyhyt, tässä vielä kiitokset kaudesta. 

Kiitos ennen kaikkea valmennettavilleni. Olette minulle alituinen ilon, innostuksen ja inspiraation lähde. Saan aina olla teistä ylpeä. Olen ihmeissäni siitä välittämisestä ja molemminpuolisesta kunnioituksesta, jota välillämme on. 

Kiitos miehelle, joka asuu täällä ja kuuntelee kaikki nämä jutut, vaikkei blogia luekaan. Ja ystäville ja perheelle – moni läheiseni jopa kysyy vikellyskuulumisia, vaikka kerron toki kysymättäkin.

Kiitos ratkaisukeskeiselle Marialle, joka juoksuttaa, keksii, hoitaa, järjestää ja innovoi taukoamatta. En selviäisi tämän touhun pyörittämisestä ilman sinua. 

Kiitos hevosille ja niiden omistajille. Sanomattakin selvää, että ilman teitä tästä ei tulisi yhtään mitään. Minulla on vähänlaisesti rikkomattomia periaatteita, mutta yksi on ylitse muiden: hevosenomistajaksi en ala. Kiitos, että te olette alkaneet, ja sitten vielä antaneet hevosenne meidän käyttöömme.

Kiitos vikeltäjien vanhemmille. Lohdutuksen sanana voin sanoa, että tämä on money well spent. Olen ikuisesti kiitollinen, että vanhempani tukivat harrastustani – sillä rahalla sain kaiken, mistä tämä blogi kertoo. 

Kiitos suomalaisille vikellysihmisille. En minä ole ainoa tähän hurahtanut hullu, joka painaa tukka hiekassa ja hiessä illat sekä viikonloput. Kiitos, että teette, järjestätte ja annatte vertaistukea. 

Tämä meni nyt aika tunteelliseksi, mutta: tehdään yhdessä kaudesta 2016 yhtä hieno!