Kisapaniikkirutiini

Olin alkuviikon kesälomalla. Mökkeilin. Hengasin villasukat jalassa ja pää täynnä neulasia päivät pitkät. Hyppäsin mukaan värityskirjatrendiin ja väritin sormeni kipeiksi. Suurin haasteeni oli grillibrikettien sytytys. 

Viikonloppu kisoineen tuntui hyvin kaukaiselta. 

Eilisten treenien yhteydessä normaali kisapaniikki alkoi hitaasti nostaa päätään. Piiska uhkasi katketa ja epäilin, ettei kisajärjestäjä ole saanut meilejäni. Yöllä näin unta, että olin unohtanutn kisat ja järjestänyt suuret synttärijuhlat itseni ja parin kaverini kunniaksi täksi perjantaiksi. Heräsin, olin hetken hädissäni ja muistin sitten, että olen syntynyt tammikuussa.

Palasin mökiltä todellisuuteen tänään päivällä. Pientä paniikkia pitää aina olla, mutta tämä syksyn kisasuma on tehnyt hyvää. Kun on kahden viikon välein kisat tai jotkut valmennuskinkerit, yksistäkään ei ehdi tulla elämää suurempaa eventtiä, ja se on vain hyvä. Syntyy rutiini. Tänä viikonloppuna muutama rohkea hyppää vaikeustasolta toiselle, mutta kukaan ei ole ekaa kertaa kisoissa. Aika moni on ollut Karjaallakin aiemmin. Minusta alkaa (valheellisesti, arvaan) tuntua, että olen 23-vuotiaana niin paatunut ja kaiken nähnyt vikellysmuija, että kohta kauhistuttavat huolihetket ennen kisoja ovat historiaa.

Tänään olin tehnyt pitkän to do -listan, jota ryhdyin tunnollisesti suorittamaan. Ihan sama homma kuin vikellysaikoina, paitsi että ennen etsin ihonvärisiä alusvaatteita (niistä oli aikoinaan Järvenpäässä niin huono tarjonta, että ostin aina jotkut close enough -pikkarit, totesin ne huonoiksi ja ostin uudet seuraaviin kisoihin) ja nykyään etsin jätesäkkejä heinäpaaleille. Joka tapauksessa aina on käytävä kaupassa, pakattava ja muistettava sata ja yksi asiaa. 

Lähden huomenna kisoihin, mutta ajastan viikonlopulle muutaman postauksen.