Kuinka minusta tuli notkea
Jotkut asiat urheilu-urallani olen saanut ilmaiseksi ja toisten eteen olen joutunut näkemään paljon vaivaa.
Näin on jokaisella urheilijalla. Olennaista on tunnistaa, mitkä omat ominaisuudet kaipaavat kehittämistä.
Olen aina ollut hyvin voimakas. Havaitsin sen päiväkodissa, jossa kukaan kavereistani ei pystynyt kiipeämään kiipeilytenileen palomiestankoa alhaalta ylös. Minulle temppu oli helppo. Ala-asteella keräsin kehuja sixpäckillä, tokaluokkalaisena vedin 20 leukaa ja vähän vanhempana tein kuutisenkymmentä hyvää miestenpunnerrusta putkeen. Voimakkuus on periytynyt isältäni myös molemmille sisaruksilleni.
Sen sijaan en ole koskaan ollut luonnostani notkea. Lapsena lopetin rytmisen voimistelun, koska siellä venyteltiin. Touhu oli mielestäni ankeaa. Myöhemmin on toki tullut mieleen, josko rytmisen osaamisesta olisi ollut jotakin hyötyä…
Kunnollisen venyttelyn aloitin 12,5-vuotiaana, kun valmentajani ilmoitti lukeneensa, että notkeuden kehitys pysähtyy 13-vuotiaana. Jos en alkaisi venytellä, en luultavasti enää myöhemmin pystyisi saavuttamaan spagaatteja.
Minulla oli puolisen vuotta aikaa venytellä spagaatti, ja se riitti. Venyttelin joka ilta kotona harrastusten jälkeen. Tämän postauksen kuvassa katson telkkaria ja venyttelen (tukan liiskaantuneisuudesta päätellen) ratsastuksen jälkeen yöraudat suussa. Siskoni osallistuu venyttelyyn omalla tyylillään.
Siinä valmentajani oli oikeassa, että notkeuden kehitys todella hidastui. 13-vuotissynttärien jälkeen paras spagaattini venyi yli, ja pystyin kyllä parantamaan kahta muutakin spagaattiani, mutta suurempia edistysaskelia ei vuosien päivittäisestä venyttelystä huolimatta tullut.
Vaivalla hankitut tulokset ovat kyllä pysyneet, jopa ilman aktiivista venyttelyä. Spagaatit ovat yhä kutakuinkin sillä tasolla, jolle ne jumahtivat joskus ehkä vuoden 2009 tienoilla.
Sillat ja selkäni notkeus muutenkin on ehkä jopa parantunut aikuisiällä. Vikeltäjänä selän notkeutta vaativia liikkeitä ei tullut opeteltua, koska ajattelin, ettei se kuitenkaan ole minun juttuni.
Hartiani ovat edelleen ihan yhtä jäykät kuin lapsena ja nuorena, mikä hankaloittaa esimerkiksi siltoja.
Mitä halusin tällä jutulla sanoa?
Ehkä sen, että jokaisella meillä on luontaisia vahvuusalueita. Niinpä on oikeastaan aika pieni vaiva tehdä vähän töitä niiden asioiden kanssa, joissa on heikompi.
P.S. Ystäväni on aloittanut spagaatin venyttelyn huvikseen aikuisiällä. Hän ei ole luonnostaan taipuisa eikä hän ole koskaan harrastanut erityisesti notkeutta vaativia lajeja. Jos ystävän spagaattiprojekti onnistuu, olen saanut luvan raportoida teille, miten spagaatin venyttäminen niin sanotusti tyhjästä aikuisena onnistuu.