Miksi sinunkin pitäisi tehdä SWOT-analyysi

swot.jpg

Vikellys on tutustuttanut minut elämässäni hyvin monenlaisiin asioihin. Yksi niistä on SWOT-analyysi, jonka silloinen valmentajani esitteli, kun olin ehkä 12-vuotias. 

Lyhyesti selitettynä SWOT-analyysi tarkoittaa nelinkenttää, johon on kirjoitettu vahvuudet (strenghts), heikkoudet (weaknesses), mahdollisuudet (opportunities) ja uhat (threats). 

En ole tehnyt analyyseja vuosiin, mutta sain nyt päähäni, että voisin pohdiskella tällä tavoin maajoukkuehakijoitteni parhaita puolia ja kehityskohteita, kun teen valmennussuunnitelmia maajoukkuehakuun. Tulin myös ajatelleeksi, että samasta tehtävästä voisi olla hyötyä monelle muullekin, haki maajoukkueeseen tai ei. SWOT-analyysi sopii monille elämänalueille ja myös kokonaisten järjestöjen tai yritysten toiminnan pohtimiseen. 

Tiedän, että moni nuori vikeltäjä kärsii heikosta itsetunnosta, ja siksi omien vahvuuksien keksiminen tai ainakin niiden kirjoittaminen ylös saattaa tuntua vaikealta ja nololta. Minulla tätä ongelmaa ei ole, koska ensinnäkin olen vanha kuin taivas (tai ainakin yli 18) ja toisekseen minut on kasvatettu toistelemalla, että olen maailman paras, lahjakkain ja ihanin ihminen (kiitos, vanhemmat, nyt siitä on hyötyä). Siksi näytän esimerkkiä ja laitan tähän alle oman SWOT-analyysini, aiheena minä valmentajana. Vikeltäjät voivat tehdä analyysin itsestään vikeltäjänä, joukkueena tai parina. Ja kyllä, myös vahvuuksia pitää keksiä, muuten analyysistä ei ole hyötyä.

Vahvuudet
–       Olen intohimoinen, en kyllästy vikellykseen
–       Tulen hyvin toimeen vikeltäjien kanssa, olen pidetty ja arvostettu
–       Välitän aidosti omista vikeltäjistäni ja haluan heidän kehittyvän
–       Olen hyvä organisoimaan ja hallitsemaan joukkoja

Heikkoudet
–       En ymmärrä hevosista oikein mitään enkä ole kiinnostunut oppimaan
–       Olen huono delegoimaan, kuvittelen tekeväni itse kaiken paremmin
–       Ihmisten tunnetilojen lukeminen on minulle usein vaikeaa

Mahdollisuudet              
–       Opin delegoimaan ja toiminta laajenee sitä kautta
–       Kehityn valmentajana ja pystyn luotsaamaan valmennettaviani kansainväliselle tasolle asti
–       Pääsen kouluttautumaan ja oppimaan lisää esimerkiksi psyykkisestä valmennuksesta

Uhat
–       Saan päivätyön tai elämäntlanteeni muuttuu muuten niin, että en ehdi enää valmentaa
–       Uuvun tai palan loppuun
–       Pyydän valmennettaviltani kilpahenkipäissäni liikaa ja liian aikaisin 

Hyvinvointi Mieli Työ Ajattelin tänään