Viikon 45 oheinen: periksiä

Teimme eilen yhden treenin verran pelkkiä perusliikkeitä. Ihan hyvältä näyttivät lukuun ottamatta yhtä epämiellyttävää havaintoa: valmennettavani ovat ihan samanlaisia kuin minä kymmenen vuotta sitten (tai minä nyt, sen puoleen), eli kaikilla on niin jäykät hartiat, että polvivaa’assa käsi ei millään tahdo nousta vaakatason yli. 

Siispä ennen kaikkea: venytelkää niitä hartioita!

Toisekseen, perusliikkeet kotona:

Selkäänhyppy:
Taittopomput metrin korkuiselta tai korkeammalta tasolta kiinni pitäen 3 x 10
Kerähypyt 3 x 10
Jalanheitot kyykystä nousten, eteen 10 ja sivulle 10 per jalka
Pystyspagaattivenytys 30 sek/puoli (tämän voi tehdä harjoituksen lopuksi)

Perusistunta:
Oikean käsien asennon harjoittelu peilin edessä (sormet silmien tasalla, rennot hartiat jne.). Nosta kädet silmät suljettuina, avaa silmät ja tee korjaukset x 10
Oikean lantion asennon hakeminen tuolilla/jakkaralla/jumppapallolla istuen (paino pepulla, ei istuinluiden etureunalla, ryhti, selän suoruus, poikittaisen vatsalihaksen jännitys, jalkojen paikka, rennot reidet…)
Salmiakkivenytys (sekä pieni että iso) (lopuksi)
Sivuspagaatti x 1 minuutti (lopuksi)

Polvivaaka:
Polvivaaka maassa 2 x 45 sek per puoli
Hartioiden venytykset (lopuksi)
Polvivaaka ilman käsiä (painopisteen saaminen oikeaan paikkaan) 3 per puoli
Keppijumppaa (kädet hartioiden levyisellä tai leveämmällä otteella kiinni johonkin keppiin ja yrityksiä viedä keppi kehon taakse yläkautta)

Mylly:
Myllynostot maassa jalat sivuilla 15 per puoli, jalat edessä 15 per puoli. Kädet perusistunnassa.
Taitto 1 min, pieni haara 1 min, maksimihaara 1 min (lopuksi)
Jalkojen pidot seisten vaakatasossa 2 x 10 sek sivulla ja 2 x 10 sek edessä
Jalanheitot eteen, sivulle ja taakse 10 per jalka
Mylly selkänojallisella, käsinojattomalla tuolilla x 5 per suunta

Jalkojenheitto/sakset etuperin:
Ylös ponnistukset jumppapallon päällä vatsallaan ja kädet maassa x 10, jos sinulla on jumppapallo
Rullaukset vatsalleen ja kohti käsilläseisontaa, yksin, tai niin, että kaveri nostaa kässäriin
Käsilläseisonnat x 10

Jalkojenheitto/sakset takaperin:
Takaperin heitot maassa (yritys saada jalat ylös ja peppu irti maasta istualtaan ilman vauhtia) x 10
Nopeat linkkarit 2 x 10
Dipit 2 x 15

Seisonta:
Pupupomput käsilläseisontaan x 5 ja seisontaan x 5
Kyykyt 2 x 20
Syvät vatsalihakset, esimerkiksi tarjotinvatsat 2 x 10

Hyvinvointi Liikunta

Usein kysytyt kysymykset: alkuun pääseminen

Ainakin minulle on näin syksyllä tullut lisää valmennettavia, niin varmaan moneen muuhunkin paikkaan. Siispä keksin kyhäillä postausarjan usein kysytyistä kysymyksistä. Otetaan tähän alkuun vikellyksen aloittamista ja alkutaipaletta koskevat kysymykset. Olkaapa hyvät!

Mitä vikellys on?

Vikellys on voimistelua (laukkaavan) hevosen selässä.

Missä ja miten voin aloittaa vikellyksen? 

Jos käytät Facebookia, suosittelen, että liityt Vikellysfoorumi-ryhmään ja tiedustelet, onko kotipaikkakunnallasi tai sen lähellä vikellysryhmää. Vikellys.com-sivustolla on lista harrastepaikoista, mutta kaikki listassa mainitut paikat eivät ole enää aktiivisia (syy on minun, sivun päivittäminen on minun hommani vikellyskomiteassa…).

Miten voin perustaa vikellysryhmän?

Tarvitset muutaman harrastajan. Lisäksi tarvitset mieluiten hevosen, vikellysvarusteet, pukin, valmentajan ja kentän tai maneesin. Jokin näistä voi toki puuttua alkuun, eikä se ole este toiminnan aloittamiselle. Apua ja neuvoja voit kysyä Facebookin Vikellysfoorumi-ryhmästä. 

Mistä saan vikellysvarusteet hevoselle?

Joskus kerran dynastiassa Vikellysfoorumille tulee myyntiin vikellysvyö tai muita varusteita. Silloin täytyy naputtaa valoa nopeammin ”MINÄ OTAN maksoi mitä maksoi!!!!”, koska kunnollisia vikellysvarusteita ei juuri koskaan myydä Suomessa. 

Varusteita voit vuokrata SRL:n vikellyskomitealta, jos et halua ostaa heti omia. Tiedusteluja ottaa vastaan Sanna Tamminen, sannakaisa.tamminen@gmail.com.

Yleisimmin käytetyt vikellysvöitä ja muita varusteita myyvät yritykset ovat saksalainen Meinecke ja itävaltalainen Ute Bächer. Lisäksi ranskalainen CWD Sellier myy hiilikuitupatjoja. Näihin kolmeen yritykseen olen ollut pääosin oikein tyytyväinen. Kaikki palvelevat sähköpostitse englanniksi, vaikka kaikissa ei voi tilata tuotteita englanniksi. Suurten, painavien pakettien postikulut Suomeen ovat joitakin kymmeniä euroja per tilaus, kevyen ja lyhyeksi taittuvan piiskan kymmenisen euroa.

Millaisen vikellysvyön hankkisin?

Niinsanottu LD- tai LV-malli on hyvä. LT toiminee myös. Pyöreitä kahvoja ei kannata ostaa, ne ovat viime vuosituhannen juttu. Pukille pitäisi ideaalitilanteessa olla oma vyönsä, joka on siihen tarkoitukseen valmistettu. Pukkivyön alapuoli on tasainen, hevosvyössä on pehmusteita ja tilaa sään kohdalla. Pukkivyötä ei missään tapauksessa saa käyttää hevosella. Hevosvyötä voi omalla riskillä käyttää pukilla.

Mistä saan vikellystossut?

Vikellystossuja myyvät Suomessa jotkin tanssi- ja voimistelutarvikeliikkeet. Edistyneempien tossuja, joiden muotoilu on mietitympi ja pito parempi, myy esimerkiksi Ute Bächer. Jos tulet vain kokeilemaan vikellystä, voit laittaa sukkien päälle villasukat ja mennä niillä, niin ei tarvitse yhtä kertaa varten ostaa tossuja. 

Miksei vikellyksessä käytetä kypärää?

Kypärä olisi vikellyksessä enemmän riski kuin turvallisuuden tuoja. Kirjoitin aiheesta täällä.

Millainen hevonen sopii vikellyshevoseksi?

Vikellyshevoseksi sopii luonteeltaan rauhallinen, mielellään isokokoinen hevonen, joka hallitsee ratsun perustaidot. Kisoissa hevosen pitää olla seitsemänvuotias, mutta kotona voi toki treenata nuoremmallakin. Myös käyntihevosia tarvitaan, joten vikellyshevosen ei välttämättä tarvitse olla hyvä ympyrällä laukkaamisessa. Sen oppiminen, että selkään mennään vauhdissa, on monille hevosille ensin vaikeaa. Hevoset kuitenkin tottuvat siihen, joten siitä syystä ei kannata hylätä hevoskandidaattia.

Millaiset vaatteet vikellystreeneissä pitää olla?

Joustavat ja mielellään ihonmyötäiset. Ratsastushousut ovat hankalat, koska ne eivät yleensä jousta kovin hyvin. Esimerkiksi trikoo, fleece, college ja erilaiset tekniset materiaalit sopivat. Talvipukeutumisesta kirjoitin täällä.

Hyvinvointi Liikunta