Vieraileva taiteilija

WP_20150707_23_01_35_Pro.jpg

FUM!

Tung-tung-tung. Tung.

Faum-shaaam-fum!

Krrriu!

Pum. Pum. Pum!

Ei plömb!

Fum, fum. FUM!

 

Tältä kuulostaa, kun on sirkustaiteilija koreografiaopettajana. Rakas ystäväni, armaani, vanha joukkuekaverini ja lempisirkustaiteilijani Milla ”Kurro” Kurronen vieraili meillä muutaman päivän ajan ja auttoi parantamaan vapaaohjelmien koreografioita. 

Hauskojen äänteiden (edellämainitut äänteet kuvaavat erilaisia käsien liikeratoja ja liikkeiden rytmejä) lisäksi saimme Millalta monta hyödyllistä neuvoa muun muassa alastuloihin, käsilläseisontoihin ja saksauksiin sekä ajankäyttöön ja laskemiseen. 

Kanssavalmentajille haluan sanoa yhden asian, jonka taas huomasin: pienessä lajissa, jossa kaikki vierailevat valmentajat ovat entisiä joukkuekavereitasi tai valmentajiasi, todella kannattaa miettiä, mitä keneltäkin valmennuksessa pyytää. 

Meillä on aluevalmennukset, joissa tehdään todella hyvää työtä perusliikkeiden ja vapaaohjelmien perusasioiden kanssa. Aluevalmentajat työskentelevät maajoukkuevikeltäjien kanssa, tietävät uusimmat tekniikat ja ovat nähneet kaikki virheet ennenkin. Heiltä kannattaa pyytää esimerkiksi perusliikkeiden tekniikkaopetusta ja vinkkejä juoksutukseen. 

Heta Vihrolta pyysin luennon vikeltäjän elämästä, koska hän on monen valmennettavani esikuva. Hetan opetuksen keskeinen kohta oli katseen pitäminen ylhäällä. Se todella upposi valmennettaviin, koska se on juuri Hetan osaamisaluetta ja valmennus keskittyi juuri siihen. 

Millalta halusin koreografiaopetusta vapaaohjelmiin ja akrobatiajuttuja, koska tiesin, että hän on luova luonne, joka käy korkealuokkaista sirkuskoulua ja tekee sirkusalan töitä, mutta ei ole ollut vähään aikaan aktiivisesti tekemisissä vikellyksen kanssa. Olisi ollut hölmöä tilata pelkkä polvivaaka-workshop tyypiltä, joka ei ole vuosiin tehnyt polvivaakaa. Olisi myös ollut silkkaa tyhmyyttä jättää käyttämättä Millan osaaminen vapaaohjelmien teossa, yhtenäisen esityksen luomisessa ja akrobatiassa. Toivon, että saamme Millan tänne toistekin, kun emme nyt ehtineet kaikkea.

Ylipäätään vierailevan valmentajan pyytäminen kannattaa. Vieraiden silmien alla vikeltäjät tsemppaavat ja saavat kokemusta, joka on tarpeen, kun lähdetään vaikka maajoukkuekatselmukseen vieraan valmentajan oppiin. Uudet näkökulmat korjaavat virheitä, tuovat vaihtelua ja auttavat näkemään sen, mille on sokeutunut.   

Sitä en kyllä osaa sanoa, mitä minulta kannattaisi tilata. Ehkä joku ulkopuolinen näkisi senkin paremmin.

 

P.S. Jatkoimme iltaa Millan kanssa meillä muffinsseja syöden ja vikellyskuvia katsellen. Yhteinen ihmetyksen aiheemme oli se, miten käsittämättömän paljon suomalainen vikellys on mennyt eteenpäin sen jälkeen kun me lopetimme kisaamisen. Respect, te ja me!

Hyvinvointi Liikunta

Viikon 28 oheinen: perusliikkeitä kotona

Tulevan viikon oheinen on uusinta reilun kuukauden takaa. Meillä on käymässä vieraileva valmentaja, jonka kanssa teemme vapaaohjelmia, joten keskitytään tällä kertaa kotona perusliikkeisiin.

Meillä on ollut viimeisen kolmen viikon aikana vain kahdet treenit, koska hevoset ovat lomailleet. Vähän hirvittää, miten sopeudun takaisin treenilliseen arkeen. Valmentaminen on mukavaa, sitä en epäile, mutta päivätyön, sosiaalisen elämän, omien harrastusten ja neljien tai viisien viikottaisten treenien yhdistäminen ei aina suju kauhean hyvin. 

Edellisen viikon oheisesta en vielä ole voinutkaan saada raporttia, koska tehtävänannosta ei ole vielä viikkoa. Odotan jännityksellä, miltä liikuntamäärät näyttävät. 

Perusliikkeet kotona:

Selkäänhyppy:
Taittopomput metrin korkuiselta tai korkeammalta tasolta kiinni pitäen 3 x 10
Kerähypyt 3 x 10
Jalanheitot kyykystä nousten, eteen 10 ja sivulle 10 per jalka
Pystyspagaattivenytys 30 sek/puoli (tämän voi tehdä harjoituksen lopuksi)

Perusistunta:
Oikean käsien asennon harjoittelu peilin edessä (sormet silmien tasalla, rennot hartiat jne.). Nosta kädet silmät suljettuina, avaa silmät ja tee korjaukset x 10
Oikean lantion asennon hakeminen tuolilla/jakkaralla/jumppapallolla istuen (paino pepulla, ei istuinluiden etureunalla, ryhti, selän suoruus, poikittaisen vatsalihaksen jännitys, jalkojen paikka, rennot reidet…)
Salmiakkivenytys (sekä pieni että iso) (lopuksi)
Sivuspagaatti x 1 minuutti (lopuksi)

Polvivaaka:
Polvivaaka maassa 2 x 45 sek per puoli
Hartioiden venytykset (lopuksi)
Polvivaaka ilman käsiä (painopisteen saaminen oikeaan paikkaan) 3 per puoli

Mylly:
Myllynostot maassa jalat sivuilla 15 per puoli, jalat edessä 15 per puoli. Kädet perusistunnassa.
Taitto 1 min, pieni haara 1 min, maksimihaara 1 min (lopuksi)
Jalkojen pidot seisten vaakatasossa 2 x 10 sek sivulla ja 2 x 10 sek edessä
Jalanheitot eteen, sivulle ja taakse 10 per jalka
Mylly selkänojallisella, käsinojattomalla tuolilla x 5 per suunta

Jalkojenheitto/sakset etuperin:
Ylös ponnistukset jumppapallon päällä vatsallaan ja kädet maassa x 10, jos sinulla on jumppapallo
Rullaukset vatsalleen ja kohti käsilläseisontaa, yksin, tai niin, että kaveri nostaa kässäriin
Käsilläseisonnat x 10

Jalkojenheitto/sakset takaperin:
Takaperin heitot maassa (yritys saada jalat ylös ja peppu irti maasta istualtaan ilman vauhtia) x 10
Nopeat linkkarit 2 x 10
Dipit 2 x 15

Seisonta:
Pupupomput käsilläseisontaan x 5 ja seisontaan x 5
Kyykyt 2 x 20

Hyvinvointi Liikunta