Kaipaan paljettiompelua. Nyt ei ole mitään, mitä olisi järkevää koristella.

Kaipaan sitä tunnetta, kun seisoo laukkaavan hevosen selässä ja tuntee ilmavirran ja rytmin.

Kaipaan voittamista. Ja kilpailemista, vaikken voittaisikaan.

Kaipaan aivan helvetisti sitä hetkeä, kun on kisoissa keskellä ympyrää ja nostaa käden saadakseen musiikin.

Kaipaan sitä, kun mennään porukalla huoltoasemalle edustustakeissa ja college-housuissa naamat sekä hiukset täynnä kimalletta. 

Kaipaan treeneihin ajamista skootterilla keskellä kesää pelkkä t-paita päällä.

Kaipaan kilpaurheilijan identiteettiä.

Kaipaan trikoiden, tossujen, pinnien, kisamuistopaitojen, hiuskoristeiden, strassien ja meikkien ostamista itselle. Kävin viimeksi eilen kaupoissa ihailemassa kaikkia lukemattomia hiuskoristeita tietäen, ettei minun ole mitään järkeä ostaa niitä. Ikinä. 

Kaipaan venyttelyä. 

Kaipaan sitä tunnetta, joka syntyy, kun keho oppii uutta. Mieleni oppii kyllä koko ajan töissä ja opiskeluissa, mutta se on erilaista.

Eniten kaipaan joukkuettani. Vaikka ovathan he kaikki yhä olemassa. Monen kanssa olen tekemisissäkin ja loppujenkin kanssa voisin jatkaa siitä, mihin jäätiin. Mutta silti.

Kuva on Roosa Aution ottama. Se on vuoden 2009 PM-kisoista Hamresta, Ruotsista. Nuo kisat olivat minulle yksilönä ehkä kaikkein parhaat vikellysurallani.