Tervehdys vikellysohjaajakurssilta! Vuoden alussa tuntui hyvältä idealta tarjoutua pitämään Kangasalan-vikellystallillamme vikellysohjaajakurssi. Vikellystouhuiluissani on yleensä aina taustalla jokin suuri suunnitelma, ja tällä kertaa se oli se, että jos kurssi olisi lähitallilla, oman porukkamme valmentajat ja juoksuttajat eivät voisi kieltäytyä kurssille osallistumisesta.

Juoksuttajien ja valmentajien saaminen kurssille taas on osa vielä suurempaa suurta suunnitelmaa, eli sitä, että jonakin päivänä vikellystoiminta Tampereella ja lähikunnissa olisi siinä vaiheessa, että se pyörisi tarvittaessa myös ilman minun työpanostani. Jotta voisin tehdä itseni tarpeettomaksi, muuta paikallista vikellyshenkilöstöä täytyy kouluttaa. 

Koska elämä on täynnä yllätyksiä, olen nyt siinä tilanteessa, että 1) vikellysohjaajakurssin järjestäminen on hieman raskasta täyden, Helsingissä tehdyn työviikon päälle, ja että 2) vikellystoiminnan on pakko pyöriä puolet viikosta ilman minua, juurikin siitä samaisesta työstä johtuen. 

Kurssilla on onneksi ollut aivan mukavaa, ja olen poikkeuksellisesti rohjennut lintsata teoriaosuuksista voidakseni viikonlopun aikana myös levätä ja olla kotona. En ihan täysin usko vetovoiman lakiin (=siihen, että universumi tarjoilee meille sitä, mihin suuntaamme ajatuksemme), mutta joku hauskuus, lohtu ja merkitys tuntui olevan siinä, että kun eilen väsyneenä autoilin tallilta kotiin, pärähti radiosta soimaan seuraava mestariteos:

Kyseinen kipale on yksi henkilökohtaisen vikellyshistoriani eeppisimmistä juoksumusiikeista. Välittömästi mieleen tulivat rakas joukkuetoveri Paula ja paljon muistoja liittyen vuosiin, joina kisasimme kansainvälisesti yksinvikeltäjinä, mutta yhdessä. Sitä en muista, kuka tähän musiikkiin on joskus juossut, mutta ei sen väliä. 

…and you will find infinity. Sitä on totisesti löytynyt.