12 tuntia kisojen alkuun

Meidän kotikisat Tavelassa Kangasalla starttaavat huomenna lauantaiaamun kymmeneltä. Aika jees fiilis. Huomenna aamulla on noin sata hommaa hoidettavana, mutta suurempia katastrofeja ei pitäisi olla muhimassa. Tai ainakaan en tiedä niistä vielä, joten olen hyvillä mielin. 

Olen aikaa sitten lakannut jännittämästä vikeltäjien suorituksia, mutta monenlaiset käytännön asiat yleensä jännittävät. Viimevuotisen tulospalvelukatastrofin jäljiltä saan varmasti kohtauksen, jos huomenna ilmenee pieninkään ongelma pisteidenlaskussa. 

Hyvät uutiset ovat, että olen oppinutkin jotakin sitten viime vuoden. Vikellys ja muu elämäni ovat nykyään paljon, paljon paremmassa tasapainossa kuin vuosi sitten. Muutos ei tosin johdu itsensä johtamisessa kehittymisestä vaan siitä, että olen säännöllisissä päivätöissä pitkän työmatkan takana. Jos tekee töitä kahdeksan tuntia päivässä, nukkuu seitsemisen tuntia ja käyttää työmatkoihin pahimmillaan yli neljä tuntia päivässä, ei jää kovin monta tuntia vikellykselle. Joskus se voi olla ihan hyvä asia. 

Se, että olen toistaiseksi järjissäni lähestyvistä kisoista huolimatta, on tietysti paljolti kaikkien kisajärjestelyissä auttaneiden ja kisapäiväksi hommiin lupautuneiden ansiota. Toivon, että kaikki muutkin kuin minä selviävät kisaurakasta ilman loppuunpalamista tai totaalista hermoromahdusta (jep Oona, tämä on sulle). 

Nähdään kisoissa (jos et pääse nyt, niin kesäkuussa Tampereella viimeistään)!

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Suosittelen

A- vai B-tasolle? Kilpailuluokan pohtijan muistilista

Kaksi viikkoa kisoihin! 6.5. kisataan Tavelassa Kangasalla, 10.-11.6. Niihamassa Tampereella. Minulla on nykyään valmennettavanani kymmenen laukkayksinvikeltäjää, joista osa on vasta aloittanut laukassa kisaamisen ja osa on ehtinyt kartuttaa kokemusta pidempään. Myös tavoitteet ja iät ovat erilaisia. Niinpä meillä on erityisesti viime viikkoina ja oikeastaan jo parin kauden verran mietitty paljon seuraavaa kysymystä: 

Milloin on oikea aika siirtyä A-tasolle?

Toki myös siirrot B-tasolle mietityttävät, mutta meillä ne ovat toistaiseksi olleet aika selkeitä tapauksia. Jo A-tasolla olevien kanssa taas pohditaan paljon musiikkeja ja teemoja. Kun musiikki on noussut taustamusiikista tärkeäksi ohjelman osaksi, sen vaihtaminen voikin olla aikamoinen ajatusprosessi. Siihen minulla ei ole kauheasti hyviä neuvoja, mutta A- ja B-tasojen hyviä ja huonoja puolia punnitsevalle osaan sanoa jotakin. 

Yksinvikeltäjä, pohditko siirtymistä B-tasolta A-tasolle?

Älä hätiköi, jos…

Pääset itse selkään vain hyvänä päivänä.

Hevosesi inhoaa selkäänhyppyäsi, jos punttaaja ei ole auttamassa.

Seisonta onnistuu vain toisinaan.

Etuperin jalkojenheittosi korkein kohta on vain hieman vaakatason yläpuolella.

Takaperin jalkojenheitossa et saa jalkoja tai lantiota nousemaan juuri ollenkaan. 

Vapaaohjelmassasi on pelkkiä helppoja, eli E-liikkeitä. 

Olet B-tason sijoituksissa toistuvasti ihan häntäpäässä.

Et pääse takaa-alastulosta jaloillesi.

Sinulla on toipuva jalkavamma tai muu syy, jonka takia et voi tehdä takaa-alastuloa ilman kipuja tai riskiä vamman pahenemisesta.

Olet paljon kiinnostuneempi omaperäisen ja eläytyvän tulkinnan tekemisestä kuin vaikeiden liikkeiden opettelusta. 

Harkitse siirtoa, jos…

Halliset jalkojenheiton tekniikan perusasiat hyvin sekä etu- että takaperin. 

Olet jo harjoitellut saksia ja takaa-alastuloa. 

Vapaaohjelmassasi on joitakin M-liikkeitä ja ehkä jokin D-liikekin. 

Selkäänhyppysi ei välttämättä ole kaunis, mutta pääset kuitenkin lähes poikkeuksetta itse selkään. 

Seisonta sujuu kotona hyvin.

Musiikin tulkinta, siirtymät ja sommittelu eivät ole vahvuuksiasi, mutta sen sijaan olet halukas opettelemaan vaikeita liikkeitä.

Vaihda jo luokkaa, jos…

Osaat sakset sekä etu- että takaperin.

Uskallat työntää itsesi irti takaa-alastulossa.

Vapaaohjelmassasi on useita M-liikkeitä ja useampi D-liike.

Selkäänhypyssäsi on ilmaa.

Vapaaohjelmassasi on vaikea alastulo  ja vaikea selkäänhyppy, jonka osaat ilman punttaajaa.

Ilmaisuun, musiikkiin ja sommitteluun liittyvät asiat ovat heikkouksiasi, mutta teknisesti olet hyvin taitava. 

Olet B-tason sijoituksissa toistuvasti kärjessä.

Älä tee ratkaisua näiden perusteella:

Kun vaihdat tasoa, sijoitut huonommin kuin helpommalla tasolla. 

Mietit, mitä muut ajattelevat.

Olet eri ikäinen, eri harrastuspaikasta tai jollakin muulla tavalla erilainen kuin muut A-tasolla kisaavat.

Pelkäät epäonnistumista.

Hyvinvointi Liikunta