Olen kirjastossa yrittämässä graduntekoa, joten nyt tuntuu sopivalta ajalta kirjoittaa vähän tuoreita vikellyskuulumisia.

Vikellysohjaajakurssille tuli 15 ilmoittautumista, mikä on lajin kannalta hieno ja minun kannaltani työläs homma. Ohjaajakurssi järjestetään (tai siis minä järjestän ja Laura Spadinger vetää sen) parin viikon kuluttua Tavelassa.

Tavelan kisojen kutsu saatiin Kipaan. Piti saada jo aiemmin, mutta olin sekoillut kalenterini kanssa ja luullut, ettei ole mikään kiire. Oli kiire, koska nykyään tulee sakko, jos kutsun laittaa julki liian myöhään. Joka tapauksessa nyt on kaikki hyvin ja ilmoittautuminen käynnissä.

Karsinakriisi eskaloitui ja ratkesi. Koska Viime kisoissa Hämeenlinnan MP Riding Centerissä oli vain seitsemisen karsinaa, tuli mieleeni kysyä Tavelasta, että paljonkos meillä on niitä karsinoita. No, ilmeni, että ne samat seitsemän, sillä nyt on kevät, eikä tallin asukkaita voi tyhjentää laitumelle kisaväen tieltä. Hups, tätä en ollut tullut ajatelleeksi. Toisin kuin useimmissa ratsastuksen lajeissa, vikellyksessä päiväkarsinoita pidetään kisoissa erittäin tärkeänä fasiliteettina. Käytännössä vikellyskisoja ei voi järjestää, jos ei ole päiväkarsinoita. Niinpä oli keskikokoisen kriisin paikka, että karsinoita on tarjolla puolet vähemmän kuin kisahaluisia hevosia. Harmia seurasi varsinkin, kun tieto tuli vikellysväelle yllätyksenä. Minä taas olin sikäli ikävästi puun ja kuoren välissä, että en voinut seitsemäksi karsinaksi muuttua. Mietin pääni puhki reilua tapaa jakaa vähäiset karsinat, ja asiaa käsiteltiin myös viime lauantain valmentajatapaamisessa. Onneksi lopulta kaikki hevosia kisoihin tuovat suostuivat joustamaan karsinatoiveistaan ja talli puolestaan tarjoaa kaiken tilan, minkä voi.

Tampereen hevosmessut ovat runsaan viikon kuluttua, ja olemme menossa sinne esiintymään Alman kanssa. Sääli, että maajoukkueleiri on messujen kanssa päällekkäin, joten en pysty osallistumaan messuille kuin korkeintaan näytöksen ajaksi. Hyvä joka tapauksessa, että olemme mukana messuilla. Messuhomma on hauskaa, ja yleensä messuilta on löytynyt muutama innokas uusi vikeltäjä. 

Messut ja maajoukkueleiri aloittavat kauhulla odottamani vikellyksen superhuhtikuun. Olen nimennyt tulevan kuukauden näin, koska maajoukkueleiri, ohjaajakurssi, messut, kisat… Aluevalmennuskin pitäisi mielellään tunkaista johonkin väliin. Välillä ajattelen, että huhtikuusta tulee karmean stressaava, ja välillä taas totean, että alan olla sen verran tottunut pitämään kymmentä palloa samaan aikaan ilmassa, etten kerta kaikkiaan enää välitä mistään. 

Treeneissä meillä on ollut erittäin hyvä meininki. Keskiviikkona iloittiin edistyksestä muun muassa jalkojenheitossa ja joukkueliikkeiden tekemisessä. Kaiken kaikkiaan vikeltäjät ovat hätkähdyttävän taitavia, en voi kuin olla ylpeä.

Olen pitkän hiljaiselon jälkeen muistanut tehdä uuden kurssin SkillzzUp-sovellukseen. Asettamani tavoitteet vain taisivat olla suurelta osin vähän liian helppoja, sillä edistyneemmät vikeltäjät ovat täräyttäneet monen taidon kohdalle heti sata prosenttia… Vikeltäjien osaamista on vaikea arvioida, sen tästä opimme. Yksi taito sentään on ollut todellinen haaste: kymmenen korkeaa ja kaunista kasakkahyppyä, eli cheerleaderin toe touchia, putkeen. Tähän mennessä paras suoritus on ollut viisi hyppyä, eikä sekään aivan puhtaalla tekniikalla. 

Kävin tällä viikolla Mia-Tuotteessa esittelemässä ideaani käyntijoukkueen puvuista. Nyt sovitellaan sovituspukuja oikeiden kokojen varmistamiseksi, ja pääsiäisen jälkeen pitäisi saada puvut tuotantoon. Käyntijoukkue on edelleen treenannut yhdessä vain kerran, mutta en ole lainkaan huolissani sen suoriutumissta kisoissa. Aaro on erittäin varma hevonen (ainakin korvatulpat päässä ja taluttajan kanssa) ja kokosin joukkueohjelman alun perinkin niin, että sitä olisi helppo harjoitella monessa osassa. 

Myös laukkajoukkue on edistynyt paljon, mutta en vielä ole varma, starttaako se Tavelassa B-joukkueena vai tekeekö perusliikkeitä luokan ulkopuolella. Houkutus mennä rytinällä luokkaan on kova, mutta toisaalta en haluaisi mennä esittelemään epävarman tai vaarallisen näköistä vapaaohjelmaa vain siksi, että olen mennyt uhoamaan laukkajoukkueesta joka paikassa. Vikeltäjillä on vielä tosi vähän kokemusta kaksinliikkeiden tekemisestä laukassa, eikä Alma tykkää siitä, että sen selässä tassutellaan kovakouraisesti. Alman puolesta kaulalla voisi kyllä tehdä vaikka mitä, mutta kaulalla tehtävät liikkeet taas ovat vikeltäjille vaikeita. No, kukaan ei väittänytkään, että joukkuevikellys olisi jotenkin helppoa. Lähiviikot näyttävät, mikä on meidän kannalta paras ratkaisu Tavelan kisoja ajatellen. 

Rentoa pääsiäisen aikaa kaikille! Meillä tietenkin treenit pyörivät, oli pyhä tai arki.