Tänään oli käyntijoukkueemme ensimmäiset yhteiset treenit. Joukkue valittiin syksyllä avoimen haun kautta, samoin kuin laukkajoukkueemme. Myös laukkajoukkue harjoitteli ansiokkaasti tänä viikonloppuna, mutta koska käyntijoukkue ohjelmineen on nyt ihan uutuudenkarhea, kerron tänään siitä.

Käyntijoukkueeseen kuuluu kuusi tyttöä, jotka ovat syntyneet vuosina 2002–2007. Kokenein käyntijoukkuelaisista on ehtinyt käydä muutamissa kisoissakin käynnissä, ja kokemattomimmat ovat aloittaneet vikellysharrastuksen syksyllä. Koko joukkue tapasi toisensa ensimmäistä kertaa tänään, sillä tytöt treenaavat normaalisti vähän eri ryhmissä. 

Käyntijoukkueessa on aika ihanteellinen kokoonpano siinä mielessä, että vikeltäjät ovat ominaisuuksiltaan ja kooltaan erilaisia. On pari hyvää seisojaa, ainakin yksi vahva tuki-ihminen, useampi tosi notkea tyttö, pari hyvin pienikokoista kaveria ja vastapainoksi pidempiä tyttöjä heitä nostamaan… Tällaiselle heterogeeniselle joukkueelle on aina helpompi suunnitella ohjelma kuin sellaiselle tiimille, jossa kaikki vikeltäjät ovat hyvin samankokoisia tai heillä on samat vahvuudet ja heikkoudet. 

Käyntijoukkueen hevosena on luottopollemme Aaro, joka on sopivan iso eikä lotkauta korvaansa mistään asiasta (paitsi havaitessaan tilaisuuden ”säikähtää” maneesiin tulijoita, jotka ovat kyllä viheltäneet tullessaan, ja ottaa pari raviaskelta). 

Aloitin ohjelman suunnittelun piirtämällä muutamia sellaisia liikkeitä, joita olen jo aiemmin ajatellut tälle joukkueelle tai joita joukkuelaiset itse olivat ehdottaneet. Otin tietoisesti sen linjan, että teen hienon, vaikean ohjelman, vaikka tekijät ovat vielä aloittelijoita. Järkeväähän olisi valita jotain helppoa ja nättiä, josta saisi hyvät esittämispisteet, mutta minulle iskee aina suuruudenhulluus ohjelmia suunnitellessa. Niinpä nappasin esimerkiksi yhden liikkeen juniorijoukkueiden MM-kolmosen ohjelmasta. Käynti- ja laukkajoukkueiden ohjelmia suunnitellessani katselin junnujen MM-kisoja ja erityisesti saksalaista Mainz-Laubenheimin joukkuetta.

Käyntijoukkueen kohdalla luotin siihen, että saan liioitellun vaikean ohjelman vietyä läpi, koska käyntojoukkuelaisilla ei ole pinttyneitä ajatuksia siitä, mitä he pystyvät tai eivät pysty tekemään. Tiesin, että jos pystyn olemaan tarpeeksi määrätietoinen ja innostava, vikeltäjät kyllä ylittävät itsensä ja kokeilevat vaikeimpiakin liikkeitä. En kertonut etukäteen, että nyt tehdään maailmanmestaruuskisoista pöllittyjä juttuja tai että minullakin olisi sisäelimet solmussa jännityksestä, jos pitäisi kokeilla tuota hevosella. 

Suunnitelmani toimi sikäli hyvin, että joukkue teki pukilla hyvällä fiiliksellä ja innokkaasti kaiken, mitä keksin ehdottaa. Siitä ei kuitenkaan päästy mihinkään, että moni jutuista oli aivan liian vaikeita hevosella tehtäviksi. Riisuttuunkin versioon vapaaohjelmasta kului varmaan 20 minuuttia – mikä ei ole mitenkään tavatonta, kun tehdään uutta ohjelmaa ensimmäistä kertaa. Aaro jaksoi hapuilun erinomaisesti. 

Minulla ei vielä ole mitään hajua, onko ohjelma sopiva pituinen vai ihan liian pitkä. Tein ohjelman mutu-tuntumalla ja muuttelimme sitä vielä treeneissä monesta kohtaa. Siihen olen tyytyväinen, että saimme mukaan kohtalaisesti dynaamisia liikkeitä, samoin siihen, että ohjelmassa on pari juttua, joita en sellaisenaan ole nähnyt ennen Suomessa. On siellä toki pari iänikuista klassikkoakin, mutta hei, ei apinakiikkua!

Opettelimme tänään myös sisäänjuoksun ja kumarruksen sekä puhuimme musiikista ja puvuista. Joukkueen nimeksi ja teemaksi valikoitui Timantit. Kuulette ja näette sitten kisoissa, mitä se käytännössä tarkoittaa. Laukkajoukkuelaisemme ovat tulevalla kaudella supersankareita, joten halusin käyntijoukkuelaisille jotain vähän hienovaraisempaa ja klassisempaa. 

Olen tosi hyvällä mielellä molempien joukkueiden kanssa treenaamisesta, vaikka kummallakin joukkueella on vielä monta askelta otettavana ennen kuin näemme heidät kisa-areenalla. Tähtäin on kummankin tiimin kohdalla nyt kotikisoissa 23.4. Siihen on tänään vielä 69 yötä.