Eilen kertoilin polvivaakakuulumisia maajoukkueleiriltä, tänään muutama sananen fysiikkavalmennuksesta. Huomenna tulee vielä yksi teema, jota viimeisimmällä maajoukkueleirillä käsiteltiin.

2. Hulluna harrastavan lapsen ei tarvitse erikseen juosta lenkkiä

SRL:n fysiikkavalmentaja Eero Simojoki piti leirillä luentoja ja fysiikkatreeniä. Luennolla puhuttiin paljon oheisharjoittelusta ja esimerkiksi kestävyyskunnon kehittämisestä, sillä kestävyyskunto on monelle vikeltäjälle hankala pala.

Omista kovalla tasolla treenaavista valmennettavistani moni harrastaa todella ahkerasti muitakin lajeja, ja lasten on totta kai suoriuduttava myös koulunkäynnistä kunnialla. Lisäksi pidän tärkeänä, että kilpaa urheilevatkin lapset saavat mennä joskus kaverisynttäreille treenipäivänä ja elää muutenkin normaalia lapsen elämää. Kun vikellystreenit, muut harrastukset, koulunkäynnin ja muun elämän yhdistää, tuloksena on sellainen palapeli, että siihen ei varsinkaan ala-asteikäiselle lapsiparalle halua tuupata yhtäkään lisätreeniä viikkoon. Fysiikkavalmennusta ja kokonaisvaltaista valmennusta käsiteltäessä kuitenkin usein ehdotetaan niitä viikottaisia lenkkejä ja kuntosalikertoja ja vaikka mitä.

Niinpä kysyin nyt Eerolta, että tarvitseeko 10-vuotiaan, joka liikkuu ohjatusti 15 tuntia viikossa ja tekee tietysti normaalia arkiliikuntaa, juosta vielä lenkkiäkin päälle. No, ei kuulemma todellakaan tarvitse. Jos lapsi harrastaa paljon ja eri tyyppisiä lajeja, ei Eeron mukaan ole vaaraa, että lihas- tai kestävyyskunto jotenkin jäisi kehittymättä ja aiheuttaisi ongelmia myöhemmin.

Olen todella kiitollinen tästä tiedosta. Voin nyt nuorten valmennettavien kanssa keskittyä siihen, että he ehtisivät levätäkin. Vähän heikko kestävyys- tai lihaskunto on sitä paitsi paljon vähemmän vaarallista kuin ylikuntoon, rasitusmurtumakierteeseen tai burn outiin joutuminen ala-asteikäisenä, sanon minä. 

Olin viime viikonloppuna seuraamassa maajoukkueleiriä Ypäjällä. Ajattelin kyhätä reissusta postauksen, mutta minulla ei ole nyt kaikkia muistiinpanojani tässä käsillä. Olen suorastaan tullut tunnetuksi ainaisesta muistiinpanojen syhertämisestä, joten teen niitä tunnollisesti kaikissa valmennustilanteissa paitsi silloin kun täytyy simultaanitulkata.

En välttämättä koskaan palaa muistiinpanoihini, mutta olen vakuuttunut siitä, että niiden kirjoittaminen kannattaa, koska kirjoittamalla asiat jäävät paremmin mieleen. Teoriani todistaakseni ja koska haluan kirjoittaa tämän postauksen juuri nyt, tarjoilen teille nyt muutaman sekalaisen pointin, jotka leiriltä jäivät mieleen. 

Ensimmäinen asia tulee nyt, seuraava huomenna ja sitä seuraava ylihuomenna, jotta luettavaa ei olisi kerralla romaanin verran.

1. Polvivaaka on saatava kerralla valmiiksi, ja siihen on strategia

Gero Meyeriltä opimme, että polvivaaka on siitä petollinen liike, että se kestää neljä laukka-askelta, mutta liikkeen paranteluun ei todellakaan ole neljää askelta aikaa. Polvivaa’assa asento pitäisi saada onnistumaan ja osumaan kohdilleen heti, niin, että liike olisi valmis välittömästi kun jalka ja käsi ovat nousseet paikoilleen. Eikä noston aikanakaan voi enää korjailla muuta kuin jalkaa ja kättä. Loput neljä askelta täytyisi vain keskittyä pitämään se saavutettu asento. 

Näin ollen polvivaa’assa ei ole aikaa ajatella kaikkia niitä noin 40 asiaa, joita polvivaa’assa voi korjata. Geron ehdotus oli ajatella kolmea asiaa, jotka ovat järjestyksessä nämä: 1. Hartiat. Hartioiden asento määrittelee koko boksia, ja hyvä boksi on polvivaa’an perusta. 2. Pää. Pää nostetaan ylös ja vedetään sitten taakse niin, että se on boksin päällä ja polvivaakaa yrittävä vikeltäjä näyttää kilpikonnalta. 3. Painonsiirto. Painoa siirretään alas jääville raajoille niin, että mikään asennossa ei liikahdakaan. Näin saadaan nosto valmisteltua.