Viikon 5 oheinen: sata kutakin

Tänään aktivoiduin peräti niin paljon, että menin ihan tallille valmentamaan. Otin sentään sen verran rauhallisesti, että hoidin pukkivalmennuksen pääosin istualtaan ja yritin muutenkin välttää kaikkea riehumista. 

Aluevalmennuksesta ja treeneistä päätellen vikeltäjät ovat ahkeroineet kiitettävästi sillä aikaa kun minä olen sairastellut. Tulevan viikon treeneissä keskitytään vapaaohjelmiin, nyt kun aluevalmennettavat ovat saaneet niihin tuoreita ohjeita ja maajoukkuevalmennettavat hevosaikaa. Tavoite on, että kahden viikon päästä kaikilla Hämeenlinnan MP Riding Centerissä starttaavilla on lukkoon lyöty ohjelma ja musiikki. Ystävänpäivää seuraava kuukausi voidaan sitten harjoitella niitä valittuja ohjelmia, ja 12.3. avata niillä kausi hyvin mielin.

Tulevan viikon oheinen sisältää sekä vapaaohjelman mielikuvaharjoituksia että lihaskuntoa. Oheisen voi hyvin tehdä osissa viikon aikana.

Sata kappaletta:
Vatsalihaksia
Selkälihaksia
Kylkilihaksia (sata kummallekin puolelle)
Kyykkyjä 
Punnerruksia
Käsilläseisontoja (osa tai rannevamman sattuessa jopa kaikki voi olla kyynärseisontoja ja päälläseisontoja)

Sata minuuttia:
Ajatustyötä vapaaohjelman eteen: musiikin etsintää tai kuuntelua, mielikuvaharjoituksia, liikkeiden uudelleen järjestelyä, käsiliikkeiden miettimistä…

Hyvinvointi Liikunta

Hengissä!

Täällä ollaan! Olen virheellisesti pitänyt itseäni ihmisenä, joka ei ole usein sairaana. Moni läheisenikin on ollut tässä luulossa. Viimeisen runsaan kahden viikon aikana olen kuitenkin osoittanut moisen luulon harhakuvitelmaksi sairastamalla kerralla viitisen tautia vähän laskutavasta riippuen. En ole ihan terve vieläkään, mutta siinä määrin tolpillani kuitenkin, että kävin tänään varovasti kokeilemassa työntekoa. Tallille en sentään vielä lähtenyt, vaan Maria ja Venla puursivat tänäänkin puolestani. 

Valitettavasti tämä tautikombo antoi heikosti mahdollisuuksia esimerkiksi vapaaohjelmien suunnitteluun, vikellysvideoiden katseluun tai muuhunkaan vähäistäkään keskittymistä vaativaan tekemiseen. Olen pystynyt lähinnä makaamaan kylmä rätti naamalla ja kuuntelemaan äänikirjaa.

Kun tästä selviän, ajattelin mennä joku päivä valmentamaan ja katsoa, muistanko enää kenenkään nimeä tai sitä, mitä olemme tällä kaudella tekemässä. Lauantaina on aluevalmennus, ja pitäisi olla kartalla valmennettavien vapaaohjelmista. Taitavat saada piirustustehtävän, jotta voin vähän perehtyä aihepiiriin… 

Tiedän, että moni muukin (esimerkiksi neljä kaveriani, useita työkavereitani, ainakin yksi esimieheni, molemmat vanhempani, ainakin kaksi valmennettavaani) on ollut kipeänä hiljattain. Vikeltäjille haluan lohdutuksen sanana sanoa, että tauko ei aina tee kauhean suurta hallaa. Joskus poissaolon jälkeen tulee oikeastaan entistä parempaa jälkeä. Ainakin joululoman jälkeisissä ensimmäisissä treeneissä kaksi viikkoa sitten nähtiin todella hienoja seisontoja. 

Kuten arvata saattaa, parin viikon sairastelu on aiheuttanut pienimuotoisen työkasauman ja sen, että helmikuun alun gradutapaamisessa esittelen suunniteltua vaatimattomamman paperinpalan. Vähän ankealta tuntuu ajatella, että kaksi viikkoa suhahti savuna ilmaan. Silti sairastaminen on helpompaa kuin kilpaurheiluaikoina. En kilpaurallani koskaan joutunut olemaan sivussa kovin montaa viikkoa, joten ajatuskin kolmen viikon treenipoissaolosta vikeltäjänä kylmää.

Toivottavasti olette pysyneet ja pysytte terveinä!

Hyvinvointi Terveys