Toisessa maailmassa

Ihmiset, jotka eivät koskaan ole läheisissä tekemisissä huippu-urheilun kanssa, jäävät paljosta paitsi. Kokonaisesta maailmasta.

Huippu-urheilun maailma on samalla kirkkaan yksinkertainen – kaikki tai ei mitään urheilun eteen – ja toisaalta täynnä solutasolle asti meneviä yksityiskohtia.

Urheilumaailmassa rauhoittavaa on pelisääntöjen selkeys. On tietyt säännöt ja tietty tavoite.  On vakiintuneita tapoja edetä kohti tavoitetta. On voittoja, onnistumisia, onnen ja ilon kyyneleitä. Ja on tappioita, loukkaantumisia, maahan paiskautumista kaikessa mielessä.

Näiden kahden ääripään välissä olevat asiat muodostavat urheilijan säntillisen arjen, joka ei kaipaa valokeilaa. Jokainen punnerrus on merkityksellinen, sillä se on varma askel kohti tavoitetta.

Valmentajana minun ei tarvitse uhrata urheilun eteen kaikkea, ja pääsen silti nauttimaan urheilumaailmasta. Se on aika outo maailma, ajattelen usein. Sitä on vaikea tuoda sanoihin ja lauseisiin. Mutta yritän.

 

Lähden viikonlopuksi Ruotsiin ainoina tarkoituksinani oppia lisää urheilusta ja tukea valmennettaviani. Istun koko viikonlopun jumppapatjalla college- ja villavaatteisiin kääriytyneenä, toisessa kädessä kynä ja toisessa evässäkki, josta jaan ruokaa valmennettaville.

En pääse koko reissun aikana nettiin. Maailma jatkaa melskettään jossain kaukana, kun minä leikin käsilläseisontakeinussa ja tulkkaan valmennusta. On tavallistakin vaikeampi ymmärtää, että jossain on sota ja kaikkialla ilmastonmuutos.

Minulla on merkitys, koska joku tarvitsee minua. Mikä siirtymä sopisi tähän, kysytään, ja laitan kaiken aivokapasiteettini tehtävään. Piirrän, kirjoitan, luen, kuuntelen. Syön ja syötän pähkinöitä pitääkseni kaikkien aivot vireessä.

Reissussa kaipaan vanhoja joukkuekavereitani. Niin hyvin kuin viihdynkin, tuntuu haikealta olla matkassa ilman heitä.

Sunnuntaina lakaisen jumppasalin lattiaa ja mietin koko touhun kummallisuutta. Olen kaupungissa, josta tiedän vain nimen. Minulla ei ole aavistustakaan, mihin suuntaan olemme Tukholmasta tulleet. Reissun puolivälissä minulle selviää, että olen ollut kyseisessä kaupungissa ennenkin. Voi olla, että useastikin.

No, olen myös käynyt Berliinissä näkemättä Berliinin muuria.

Maanantaiaamuna teen sen, minkä olen tehnyt monta monituista kertaa aiemminkin: herään pimeässä hytissä kuudelta, hytisen yöunen vähyydestä, kerään kamppeeni ja seuralaiseni ja harhailen autokannelle. Olen edelleen yhtä huono pakkaamaan kuin silloin vuosia sitten, mutta nyt minulla on laivassa ison lentolaukun sijaan rinkka.

Autokannen äänet ja hajut ovat ennallaan, takapenkki on heti istumaan päästyään lähellä unta. Kun ajamme Suomen kamaralle, laivan lastaussilta kolisee tismalleen samalla tavalla kuin joka ainoa kerta aiemminkin.

 

Suomessa laitan puhelimen netin päälle ja teen kotimatkan ajan paluuta siihen toiseen, todelliseen maailmaan. 

Hyvinvointi Liikunta Ajattelin tänään Syvällistä

Maajoukkue esittelyssä: Veera Leikkainen

Tässä postaussarjassa haastattelen suomalaisia maajoukkuevikeltäjiä. Tänään on vuorossa 14-vuotias yksinvikeltäjä Veera Leikkainen.

Veera Leikkainen on Suomen A-maajoukkueen kokemattomin vikeltäjä. Hiljainen ja vaatimaton Veera on edistynyt erittäin nopeasti. Veera on syntynyt vuonna 2001, eli tuleva kausi on hänen ensimmäisensä juniorina. Lokakuussa hän tuli valituksi junioreiden A-maajoukkueeseen.

Veera harjoittelee Hämeenlinnassa C’est Moi -nimisellä hevosella, ja häntä on alusta asti valmentanut Sanna Tamminen. 

 

Millon aloitit vikellyksen ja miksi?
En oikeasti muista yhtään. Olisiko ollut neljä vuotta sitten. Kävin sillon Ruununmyllyn ratsastuskoululla ratsastamassa. Näin vikellystä, ja se näytti paljon kivemmalta kuin ratsastus.

Millainen alkutaipaleesi lajin parissa oli?
Aluksi vikellys oli tosi helppoa. Nyt on paljon vaikeampaa, kun pitää tehdä vaikeampia liikkeitä. Menin ensimmäisen kauden käynnissä, seuraavan B-tasolla, ja viime kauden A-tasolla.

Mistä nautit silloin ja mistä nyt?
Parasta on, kun oppii uusia asioita ja tekee hyvän suorituksen kisoissa. Se ei oikeastaan ole muuttunut.

Miten treenaat?
Meillä on maanantaisin akrotunti ja tiistaisin sekä perjantaisin vikellystä hevosella. Käyn kahdesti viikossa juoksemassa ja teen satunnaisemmin lihaskuntoa ynnä muita. Harrastin joskus voimistelua, mutta se jäi, kun vikellys tuntui kivemmalta.

Mikä on sinusta tärkeintä harjoittelussa?
Se, että keskittyy siihen, mitä tekee, ja tekee kunnolla. Ennen kun menen hepalle, mietin, mitä siellä teen ja korjaan.

Oletko koskaan miettinyt lopettamista?
Joo, silloin joskus, kun tuntui, etten kehity missään. Joskus mietin, miksi teen tätä. Miksen vain harrasta? Mutta yleensä ajattelen, että en haluasi jättää mitään pois, ja sitten vain jatkan.

Jännitätkö paljon kisoissa?
En. Jännitys tulee siinä kohtaa, kun seistään ja odotetaan, että voi juosta areenalle. Vähän ennen kuin juoksumusa alkaa soimaan. Viime vuonna minua pelotti ihan sikana mennä ulkomailla kisoissa. Jännitin niin paljon, että minulla oli paha olo varttia ennen suoritusta. Se oli aika kauheaa.

Miltä tuntuu siirtyä lapsista junioreihin?
Taso nousee todella paljon. Junioreissa on aina tosi hyviä vikeltäjiä, joten tuntuu, etten pärjää.

Kilpailit viime kaudella upeassa liukuvärjätyssä puvussa. Mistä sait sen?
Käymme äidin ja mummun kanssa joka vuosi lyhyellä kaupunkilomalla katsomassa nähtävyyksiä, shoppailemassa sun muuta. Olimme Pariisissa jollain pikkukauppojen täyttämällä kadulla ja näimme erään kaupan ikkunassa hienoja kankaita. Menimme sisälle ja kysyimme lycraa. Meille näytettiin ensin aika tavallisia värejä, mutta sitten ylähyllyltä löytyi liukuvärjättyjä kankaita. Suunnittelin puvun itse hienon kankaan perusteella, ja mummu ompeli sen.

Tukeeko perheesi harrastustasi?
Joo. Kun sanon äidille, että meillä olisi joku vikellysjuttu, hän sanoo, että mene vaan. Jos meillä on kisat, äiti puhuu niistä koko suvulle ja yrittää saada kaikki katsomaan. Suomessa äiti tulee aina katsomaan kisoja, ja jos pääsen maailman- tai euroopanmestaruuksiin, hän tulee katsomaan.

Kuka on innostanut sinua?
Maajoukkue ainakin. Hyvin menneen kisan jälkeen saan kunnon motivaation treenaamiseen.

Mitä muuta teet vikellyksen lisäksi?
Olen nyt kasilla. Yritän saada hyvät numerot, että pääsisin johonkin kouluun. En oikeastaan vielä tiedä, mitä haluaisin tehdä isona. Ehkä menen ensin lukioon.

Mitkä ovat vahvuuksiasi vikeltäjänä?
En tiedä. Ehkä se, että yritän parhaani.

Mitä tavoitteita sinulla on ensi kaudelle?
Haluaisin päästä ulkomaille kisoihin. Olisi kiva päästä EM-kisoihin.

Mitä sanoisit vinkiksi muille?
Pitää keskittyä treenaamiseen ja tehdä parhaansa. 

Hyvinvointi Liikunta Uutiset ja yhteiskunta