Sekalaisia vikellysasioita

Otsikko on kohtalaisen tarkka kuvaus elämästäni. 

No ei, on tässä muutakin, ihania ihmisiä ympärillä, töitä ja gradu, joka tänään edistyi kunnolla ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. 

Joka tapauksessa tämä postaus käsittelee sekalaisia vikellysasioita. Voi sitten mummona katsoa interwebsistä, että mikä kuohutti mieltä viikolla 45 vuonna 2015. 

Asioita:

Tänään treeneissä tuli hienoja onnistumisia vapaaohjelmaliikkeissä niin laukkayksinvikeltäjillä kuin käyntipareillakin.

Jotkut liikkeet puolestaan sen kun jatkavat jumittamistaan, enkä tunnu keksivän, mikä auttaisi. 

Kaapon vikellyskamat istuvat huonosti, ja olemme yrittäneet keksiä siihen erilaisia ratkaisuja. Kokeilimme tänään toisen tallin varusteita, ja niiden kanssa Kaapo liikkui huomattavasti paremmin. Hyvä. Nyt täytyy vain miettiä, mitä varusteasialle tehdään, kun kumpikaan varustesetti ei ole minun tai vikeltäjien omistuksessa, ja kun puhutaan vikellyskamoista, puhutaan aina rahasta. Muistattekin varmaan, että vikellysraha-asiat ovat inhokkiaiheeni. 

Olen saanut jo kaksi hakemusta joukkueisiin. Toivon todella, että tämä joukkuehomma lähtee toimimaan. Helppoa ei tule olemaan, mutta mahtavaa ehkä. 

Olen hieman huolissani siitä vaihtoehdosta, että ehkä toteutan joukkueita keräämällä vain omia haaveitani lasten kautta. Olen käsittänyt, että omia kunnianhimojaan ei pidä yrittää toteuttaa lastensa kautta, olivat kyseiset lapset sitten itse tehtyjä tai vikellyksen kautta elämään saatuja. 

Menin tänään paljettikauppaan, kun kerran satuin kulkemaan ohi. Erä toivomiani suuria, hopeisia paljetteja oli juuri saapunut. Sain paljetit suoraan pahvilaatikosta, ja nyt voin vihdoin viedä kesällä aloittamani paljettiprojektin loppuun. Siis kun ehdin. 

Sain tänään kreisin vikellysidean paikassa, jossa olen ennenkin saanut kuolemattomia vikellysideoita (omat pukkikisat). Yliopiston Minerva-ruokalassa siis. Tällä kertaa idea oli kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraava: pitäisi järjestää vikellysseminaari! Ratsastajainliiton urheilufoorumissa on kyllä vikellyksen lajiseminaari, mutta se on vain muutaman tunnin kokoontuminen, jossa ei ehdi keskustella kaikkea kiinnostavaa. Se on myös enemmänkin avoin keskustelutilaisuus kuin paikka pitää puheita, paneelikeskusteluja tai työpajoja. Niinpä Suomessa voisi hyvin olla tilaa toisellekin vikellysseminaarille, vaikkapa kevättalvella. Onneksi olen tunnetusti ihminen, jolla on rajattomasti vapaa-aikaa eikä mitään muuta tapaa käyttää sitä kuin seminaarien järjestäminen… Mutta en ole koskaan järjestänyt seminaaria, olisi kiva kokeilla!

Ilmat ovat olleet hämmentävän lämpimät, joten treeneissä ei ole edes kylmä. Outoa. Yleensä tähän aikaan vuodesta treeneissä kaikilla valuu nenä ja jalat ovat kroonisessa kohmeessa. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että kun jalat oikein kylmettyvät tossuissa, ne alkavat tuntua juustolta. Ei hyvällä tavalla. 

Tällä hetkellä on vähän ankea fiilis koko vikellyksestä, ehkä eniten tuon varusteasian takia. Ei ole kiva vikeltää, kun tietää, että hevosella ei ole kaikki parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ei vielä tiedä, miten asia korjataan. Yritän ajatella, että kaikki järjestyy.

Sain säätämisen ansiosta tulevan aluevalmennuksemme ajan fiksattua niin, että pääsen vielä samana päivänä Helsinkiin omiin menoihini. Jes! Joskus säätäminen kannattaa. 

Tässä kaikki tältä erää.